Äärielämyksiä hakevat eränkävijät haastavat itsensä, mutta eivät koskaan luontoa: ”Selviytyminen on 70 prosenttia pään kasassa pitämistä, 30 prosenttia taitoa"
Mikko Kettunen ja Mikko Karjalainen eräilevät olosuhteissa, joissa ihmiskeho kyllä selviytyy, jos tietää, mitä tekee. Pää sen sijaan meinaa antaa joskus periksi.
Mikko Karjalainen kyhjöttää teltassa Ruotsin Lapissa, ja ulkona riehuu lumimyrsky. Neljän vaeltajan seuruetta suojaava teltta on antamassa periksi tuulelle.
Karjalainen yrittää jutustella niitä näitä ja pitää porukan ajatukset poissa siitä, mitä ulkona tapahtuu. Hän tietää, että he ovat väärässä paikassa. Tunturin laella tuulee aivan liian kovaa.
Ryhmä pohtii, voisiko lähteä vielä takaisin alas. Ryhmänjohtajana Mikko tekee päätöksen: liikkeelle ei voi enää lähteä. Ulkona ei voi katsettaan nostaa, saati lähteä minnekään suuntaan. Tuuli peittää jalanjäljet saman tien ja eksymisen riski on liian suuri.
Aamuyöllä ajatukset uhkaavat kääntyä epätoivon puolelle. Mikko yrittää kädellään estää telttakaarta vääntymästä sisään ja toivoo parasta.
- Pelkäsin, mitä käy, jos teltta ei kestä.
Kolme virhettä
Mikko on kuuden hengen vaellusryhmän kokenein, mutta montaa talvivaellusta ei hänelläkään ole takanaan. Ryhmä on taidoiltaan epätasainen, ja joukossa on muutama ensikertalainen. Seurueen on tarkoitus ylittää tunturi, ja leiriytyä alas päästyään.
- Hitaimmat jäivät jälkeen, lopulta liian kauas pystyäkseen edes huutamalla kommunikoimaan meille muille. Se oli ensimmäinen virheemme: viimeisenä kulkevaa ei saa jättää yksin.
Lopulta osa ryhmästä ei jaksa enää eteenpäin. Seurue on juuri saavuttanut tunturin laen, mutta päättää leiriytyä.
- Se oli toinen virhe. Myöhemmin kuulimme, että tunturin juurellakin oli tuullut yli 20 metriä sekunnissa.
Väsyneet vaeltajat eivät ole kovin kokeneita teltan pystyttämisessä, mutta tekevät parhaansa yltyvässä tuulessa. Yöllä myrsky nousee täyteen voimaansa ja kehnosti kasattu teltta meinaa lähteä sen mukaan.
- Teltan pystyttämistä olisi pitänyt harjoitella enemmän. Emme tehneet sen ympärille lumimuuria, joka olisi vähän suojannut. Se oli kolmas virheemme.
Teltta pysyy kuin pysyykin paikoillaan Mikon voimin aamuun asti. Seurue pääsee lopulta määränpäähänsä, ja retkeä johtanut Mikko on oppinut luonnolta läksynsä.
Pakkaslumi kuivaa jäihin pudonneen vaatteet
Mikko Kettunen odottaa vuoroaan. Edessä on kylmäaltistusharjoitus, jossa hiihdetään avantoon täydessä varustuksessa. Avantoharjoituksen tarkoituksena on hakea tuntumaa siihen, miten nopeasti vesi tulee varusteista läpi.
Meidän piti uida kaksi metriä leveän ja neljä metriä pitkän avannon päähän. Olin kuullut, että nopeimmat pääsevät vedestä pois ilman, että alusvaatteet edes kastuvat. Silti ajatus tulevasta koitoksesta jännitti.
― Mikko Kettunen
Avantoon hiihdetään, jotta vältytään paniikilta tositilanteessa. Kettuselle kokemus antoi varmuutta.
- Välitöntä kylmäshokkia ei tule, koska varusteet suojaavat. Niiden sisälle jäävä ilma kelluttaa. Vesi ei pääse vaatteiden läpi saman tien. On aikaa toimia.
Sissi- ja tiedustelukomppaniassa työskennellessään Kettunen pääsi hiomaan selviytymistaitojaan arktisissa olosuhteissa erilaisilla kursseilla ja käytännön työssä ammattilaisten ohjauksessa. Kylmäaltistusharjoitus oli vain yksi osa koulutusta, jossa yöt joko nukuttiin taivasalla tai hiihdettiin eteenpäin kohti tuntematonta päämäärää. Miesten kroppa ja mieli vietiin asteittain lähelle kestorajoja.
- Ruuvia kiristettiin pikkuhiljaa, jotta omat rajat rupesivat siirtymään. Opin, että kroppa kyllä kestää, pää alkaa prakaamaan ensin.
”En halunnut joutua yhdeksi numeroksi tilastoon”
Nykyisin Kettunen harrastaa eräilyä ehkä keskivertoa haastavammissa olosuhteissa ja usein myös yksin. Luontoa hän ei koskaan lähde haastamaan, vain itseään.
- En ehdoin tahdoin lähde etsimään vaaroja. Enemmänkin saan fiiliksiä käyttämällä reissuillani perinteisiä menetelmiä ja työkaluja. Antaa perspektiiviä, kun valmistaa vaikkapa kalastusvälineensä itse, ja joskus jopa onnistuu saamaan sillä saalista. Sellaisilla välineillä ennen on selvitty ja pysytty ruuassa.
Vaaratilanteiltakaan ei aina voi välttyä. Niihin auttaa henkinen ja fyysinen valmistautuminen.
Pitää tietää, milloin ”murjoo” jostakin tilanteesta eteenpäin, ja milloin nostaa kädet ylös.
― Mikko Kettunen
- Viimeksi Skotlannissa vaeltaessani vuoristossa iski kova takatalvi. Kaverini särki selkänsä, joten vaellus muuttui yksinvaellukseksi viimeiseksi pariksi viikoksi. Lunta alkoi olla puoleen sääreen ja reitillä jyrkkiä nousuja. Samalla reitillä olleet britti ja amerikkalainen tulivat muutaman päivän perässä ja luovuttivat kumpikin. Toiselta hajosi jalka ja toiselta varusteet.
Kettunen tiesi varusteidensa kestävän. Kuntokin oli kohdallaan ennen vaellusta tehtyjen mäkitreenien ansioista. Yksi joenylitys kävi silti vaaralliseksi.
- Etsin kauan sopivaa ylityspaikkaa aika syvän ja vuolaan virran rannalla. Puntaroin, uskallanko mennä yli vai en. Lopulta lähdin vaellussauvojen kanssa ylittämään. Kesken kaiken virta imaisi kovemmin ja oli viedä jalat alta. Sain onneksi kiinni vastarannalla olleesta kivestä ja vedin itseni rantaan.
Lopulta, 100 kilometriä ennen maalia, Mikko päätti viheltää pelin poikki ja keskeytti vaelluksen.
- Se kirveli, totta kai, mutta totesin, etten halua joutua yhdeksi numeroksi tilastoihin.
”Erätaidot eivät siirry DNA:ssa”
Kukaan ei ole Mikko syntyessään. Karjalainen ja Kettunen liputtavatkin erä- ja selviytymistaitojen hankkimisen puolesta, vaikka itseään ei tieten tahtoen haluaisikaan lähteä haastamaan.
- Sanoisin, että opettele ja harjoittele erätaitoja. Ne eivät siirry DNA:ssa, eikä riitä, että on oppinut jotain 30 vuotta sitten armeijassa, Mikko Kettunen muistuttaa.
Karjalainen komppaa.
- Vaellusharrastuksesta ei ainakaan haittaa ole, jos maailma menee hulluksi ja joutuukin hetken pärjäämään ilman mukavuuksia.
