Hyppää pääsisältöön

Elämä

Myyntikelvottomien kukkien poisheittäminen särki Kati Mayfieldin sydämen – nyt vapaaehtoiset pelastavat hävikkikukkia vanhusten iloksi

Leikkokukkia astiassa.
Kuva: Elina Toivonen / Yle

Erityisesti joulun jälkeen moni käyttökelpoinen kukka on vaarassa joutua jätteeksi. Se tietää FloweRescuen vapaaehtoisille paljon työtä.

Joulun kukkia on kaikkialla ja tuoksu on huumaava. Kati Mayfield esittelee Helsingissä sijaitsevan suuren kukkatukun tiloja.

Kuluttajat ovat tottuneet saamaan kukkakaupoista aina tuoreita ja mieleisiään kukkia. Kaikkia ei kuitenkaan koskaan saada myydyksi ja hävikkiä syntyy.

Tästä havainnosta sai alkunsa Mayfieldin vuonna 2018 perustama voittoa tavoittelematon järjestö FloweRescue.

Kukat yhdistävät ihmisiä.

― Kati Mayfield, FloweRescue

Tänään paikalle on tullut kuusi FloweRescue-vapaaehtoista. Puhekielenä on englanti, sillä toiminta houkuttelee mukaan monia kansallisuuksia.

Vapaaehtoisten ikähaarukka on 4–86 vuotta, mutta tyypillisin osallistuja on noin 25–40-vuotias nainen.

― Kati Mayfield
Erilaisia leikkokukkia mustissa ämpäreissä.
Kuva: Elina Toivonen / Yle

Vapaaehtoiset lajittelevat ja siistivät pääkaupunkiseudun kukkatukkujen ja -kauppojen myymättä jääneitä kukkia. Toisinaan he myös sitovat ne valmiiksi kimpuiksi.

Yli 90 000 kukkaa on kulkenut vapaaehtoistyöntekijöiden käsien kautta FloweRescuen toiminnan aloittamisen jälkeen.

Täällä on kiva ilmapiiri. Töiden jälkeen olen joskus väsynyt, mutta täällä kaikki ovat iloisia.

― Maria, vapaaehtoistyöntekijä (Viro)
Lähikuvassa vaaleanpunaisia tulppaaneja.
Kuva: Elina Toivonen / Yle

Elina kuuli FloweRescuen toiminnasta ystävältään. Häntä kiinnostaa kukkien lisäksi hävikin tematiikka ja kiertotalous.

On surullista, että vastuullisesti tuotettuja kukkia on vaikeaa löytää.

― Elina, vapaaehtoistyöntekijä
Kaksi tulppaania ja kukkaveitsi pöydällä.
Kuva: Elina Toivonen / Yle

Eeva järjesti viime kesänä FloweRescue-syntymäpäivät, missä hävikkikukista sidottiin kimppuja yhdessä kavereiden kanssa. Jokainen juhlavieras sai itselleen yhden kimpun kotiinviemisiksi ja muut annettiin eteenpäin ikäihmisten iloksi.

FloweRescuen perustaja ja toiminnanjohtaja Kati Mayfield on kotoisin Yhdysvalloista, mistä hän ammensi mallia hyväntekeväisyystyöhön.

Moni vapaaehtoinen tulee mukaan kukkien vuoksi, mutta jatkaa yhteisön ja ideologian takia.

Kukat jatkavat matkaansa ikäihmisten kukkapajoihin, joita ohjaavat joko Kukkia kaikille -hankkeen kautta koulutettu henkilökunta tai FloweRescuen omat vapaaehtoiset kukkakeijut.

Seuraavana päivänä kokoonnutaan Hertsikanrannassa tapahtuu ry:n tiloissa. Ohjaajana on FloweRescuen kouluttaja ja floristi Johanna Uuttu-Kaukonen.

Herttoniemen kotona asuvat seniorit kokoontuvat suosittuun työpajaan noin kerran kuukaudessa.

Tällä kertaa Johanna neuvoo heille jouluisen havukoristeen tekoa. Osallistujien innostus on käsin kosketeltavaa.

Salme on pajassa mukana ensimmäistä kertaa.

Olen aivan riemuissani ja katselen tätä silmät pystyssä!”

― Salme

Lähikuvassa kädet jouluisen havutyön ääressä.
Kuva: Elina Toivonen / Yle
Ryhmäkuvassa eri-ikäisiä naisia jouluisien havukoristeiden kanssa.
Kuvateksti Asukasyhdistyksen iloista joukkoa.
Kuva: Elina Toivonen / Yle

Kukkapajoissa on huomattu, että kukkien näkeminen, haistaminen ja käsittely herättää vanhuksilla paljon muistoja ja hyvää mieltä. Jopa pitkälle dementoituneet puhkeavat joskus puhumaan.

Palvelutalossa asuvalla ei ole aina mahdollisuutta vaikuttaa omaan asuinympäristöönsä. Kati Mayfieldin mukaan itse tehdyllä ja valitulla kimpulla voi olla valtava merkitys.

- Meille itsenäisille aikuisille on itsestään selvää, että voimme vaikuttaa siihen miltä kodissamme näyttää.

En ole koskaan ennen floristina tehnyt näin merkityksellistä työtä. Tää on ihan paras duuni!

― Johanna Uuttu-Kaukonen, FloweRescue

Kiinnostaako vapaaehtoistyö kukkien parissa? Lue lisää täältä.

Jouluinen havukoriste roikkuu puisessa ovessa.
Kuva: Elina Toivonen / Yle

Tämä artikkeli on osa vapaaehtoistyötä käsittelevää sisältökokonaisuutta ja se liittyy Yle Areenassa vuonna 2023 julkaistavaan dokumentaariseen sarjaan, jonka keskiössä on eläimiin kohdistuva vapaaehtoistoiminta.