Kun monisairas työtön putoaa turvaverkkojen läpi, edessä on kafkamainen painajainen – “En minäkään tiennyt tästä hulluudesta ennen kuin omakohtaisesti koin”
Anu Kolmonen, 47, tietää, miltä tuntuu, kun joulupöydän ruuat ovat toisten ihmisten hyvän tahdon varassa, tai kun tilillä on euro ja on valittava kaalinpään ja lenkkimakkarapaketin välillä.
Kun kauppojen mainoksissa kokoonnutaan suuren perheen kesken notkuviin joulupöytiin, kuvataiteilija, kasvatuspsykologi ja esikoiskirjailija Anu Kolmonen, 47, odottaa pyhiä kauhunsekaisin tuntein.
– Millähän tästäkin joulusta taloudellisesti selvitään, Anu huokaa.
Anu sairastaa synnynnäistä nikamavälilevysairautta ja hermojuurioireistoa. Hän on joutunut kolme kertaa opettelemaan kävelemisen uudelleen. Jaloissa, ristiselässä ja yläselässä on jatkuva hermosärky. Toinen jalka on osittain tunnoton.
Invalidisoiva sairaus ja myöhemmin puhjennut nivelreuma ovat kampittaneet Anun mahdollisuuksia työelämässä. Anu on pudonnut kaikkien turvaverkkojen läpi köyhyyteen, vaikka tahtoa työskennellä ja sitkeyttä kouluttautua on aina riittänyt. Se on saanut työvoimapalveluissakin aikoinaan työskennelleen naisen kyseenalaistamaan koko hyvinvointivaltion arvomaailmaa.
Kamalimmalta tuntuu äänettömäksi ja näkymättömäksi joutuminen.
– Välillä on tuntunut, ettei minulla ja tyttärelläni ole edes oikeutta olla olemassa.
Kun monisairaalle tarjottiin laivahitsaajan koulutusta
Sellaisiakin jouluja Anulla ja tämän 17-vuotiaalla tyttärellä on ollut, että pöydän antimet ovat olleet ulkopuolisen avun varassa. Kaksi vuotta sitten Anu sai eläkevakuutusyhtiöstä hylkäävän päätöksen kuntoutustuesta eli määräaikaisesta työkyvyttömyseläkkeestä. Myös Kelalta tuli hylkäävä päätös toimeentulotuesta, koska tyttärellä oli syntymäpäivärahojaan säästössä.
– Siitä tyttären säästöstä minun olisi pitänyt maksaa kalliit reumalääkkeeni ja ruokamme. Sen joulun elimme tuttavien ja ystävien hyväntahtoisuuden varassa. Ruoka-apua saimme kirkon diakoniatyöltä.
Anu oli tuolloin jo pitkään taistellut hakemusten, hylkäävien päätösten ja valitusrumban keskellä ja tottunut todistamaan joka suuntaan köyhyyttään ja sairauttaan erilaisin tosittein. Kun pääsyä työkyvyttömyyseläkkeelle ei ollut, piti aina ilmoittautua uudelleen työttömäksi työnhakijaksi ainoastaan huomatakseen kerta toisensa jälkeen, ettei terveys kestä työntekoa.
Elän surrealistista kafkamaista painajaista.
Sairaudet ovat vuosien varrella pakottaneet Anu Kolmosen jättämään kuvataiteilijan ja kuvataideopettajan työt, pitopalvelu- ja kahvilatyöt ja kasvatuspsykologin tehtävät. Silti työvoimapoliittisena koulutuksena monisairaalle kipupotilalle tarjottiin laivahitsaajan koulutusta.
– En olisi mitenkään kyennyt tekemään sellaista työtä. Silloin tuli olo, että eihän tämä ole totta. Että elän surrealistista kafkamaista painajaista.
Väsynyt ja kovissa kivuissa pitkään elänyt Anu sairastui vakavaan masennukseen. Tuho oli jo tapahtunut, kun työkyvyttömyyseläkkeen hylkäävä päätös myöhemmin todettiin virheelliseksi ja Anulle myönnettiin määräaikainen eläke muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan.
Kovien patjojen testaajaksi?
Alkutalvesta tuli jälleen huonoja uutisia, kun hakemus osa-aikaisesta työkyvyttömyyseläkkeestä hylättiin uudelleen. Kuntoutustuki loppuu vuoden vaihteessa ja tulevaisuus näyttää epävarmalta. Jälleen olisi edessä valituskierros, mutta siihen lähteminen tuntuu musertavan raskaalta.
– Minun pitäisi ryhtyä valitusprosessiin, jonka takia olen sairastunut vaikea-asteiseen masennukseen edellisellä kerralla, ja josta olen toipunut sillä tavalla, että minulla on enää lieväasteinen masennus. Edessä olisi taas sama musta kuilu.
Jälleen kerran olisi taas ilmoittauduttava kipuineen kaikkineen työttömäksi työnhakijaksi.
– Sanoin virkailijalle, että jos teillä on tarjota minulle kovien patjojen koemakaajan töitä, niin voin tulla, Anu naurahtaa hirtehiseen tyyliinsä.
Kaikilla on mielipide köyhyydestä
Köyhyyteen suhtaudutaan Suomessa erikoisella tavalla. Moni on valmis ilmoittamaan, ettei hyvinvointivaltiossa edes oikeaa kurjuutta koeta. Anukin tuntee ajatukset oman onnensa sepistä ja hyvää tarkoittavat, mutta satuttavat puheet siitä, miten edullista ruokaa löytyy sienimetsistä ja kuinka juureksista saa köyhäkin kelpo päivällisen.
Puheet eivät paljon lämmitä, jos tilillä on euro rahaa ja mietittävänä ateria kahdelle.
– Grillimakkarapaketissa on neljä valmista ateriaa, kaalinpää ei yksin vielä ole ateria. Ruuan terveellisyyttä ei köyhällä ole varaa ajatella.
Mitään hankintoja ei myöskään voi tehdä, itselle tai teini-ikäiselle tyttärelle. Kodinkoneen hajoaminen olisi täyden katastrofin paikka.
– Näin perustavanlaatuisesta asiasta puhutaan, kun puhutaan äärimmäisestä köyhyydestä. Siitä ei valitettavasti ihmisillä ole oikein ymmärrystä, eikä sitä oikein halutakaan ymmärtää, koska se on raskas ja vaikea asia.
Selviytymistarinat suututtavat kipujen keskellä
Anua ärsyttävät naistenlehtien sankarilliset parantumis- ja selviytymistarinat. Jutut kun tehdään tyypillisesti siinä vaiheessa, kun ongelmat on voitettu. Silloin ohitetaan ne ihmiset, jotka parhaillaan elävät keskellä näköalatonta arkea.
Anu haluaa siksi puhua tilanteestaan nyt, kun kaikki tapahtuu parhaillaan, eikä helpotusta näy horisontissa. Hän toivoo esimerkillään voivansa vauhdittaa muutosta siinä, miten työttömyydestä ja sairastumisesta ajatellaan.
Erityisesti Anu kaipaa puhetta siitä, että ihmisten päätyminen köyhyyteen työttömyyden tai sairauden takia on yhteiskunnallinen häpeä, ei yksilön häpeä.
– Se on rakenteellinen ongelma, jota on mahdollista muuttaa. Himmeliä on mahdollista tehdä inhimillisemmäksi, jos niin halutaan.
Hyvinvointivaltiossakin turvaverkon läpi on mahdollista pudota.
Anu peräänkuuluttaa ihmisten kuulemista heitä koskevassa päätöksenteossa. Sitä, että toimenpiteiden kohteilta kysyttäisiin, millaista apua he tarvitsevat ja miten he itse kokevat tilanteensa.
– Ettei kohdeltaisi esimerkiksi työttömiä työnhakijoita yhtenäisenä massana.
Anun mukaan monimutkainen tukien viidakko pakottaa ihmisen kamppailemaan toimeentulostaan eniten juuri silloin, kun tämä on kipeimmillään ja väsyneimmillään. Hyvinvointivaltiossakin turvaverkon läpi on mahdollista pudota.
– En minäkään tiennyt tästä hulluudesta ennen kuin omakohtaisesti koin. Siksi uskon, että kun asioista puhutaan ääneen, niille voidaan myös tehdä jotakin.
Flinkkilä & Kellomäki TV1 lauantaina 17.12. kello 17.10 ja sunnuntaina 18.12. kello 9.10 ja Yle Areena. #flinkkiläkellomäki
