Suomalainen metallimusiikki kohdataan tunteen palolla Latinalaisessa Amerikassa, jonka oma metalli ei viihdytä vaan opettaa
Latinalaisen Amerikan hevifanit suhtautuvat intohimoisesti suomalaiseen metallimusiikkiin, kuten viime syksynä siellä kiertäneeseen Nightwishiin. Alueen oma metalli on usein sidoksissa yhteiskuntaan ja kipeään historiaan.
Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopaisen mukaan yhtye sai syksyn kiertueellaan liikkeelle enemmän yleisöä kuin koskaan aiemmin. Sekä Brasilian Sao Paulossa että Meksikon Mexico Cityssä yhtyettä oli katsomassa lähes 10 000 hengen yleisö. Etelä-Amerikan fanien intohimoiseen suhtautumiseen pandemiakin on kuitenkin vaikuttanut.
– Enää ei kiljuttu kuin sekopäiset, roikuttu kiinni lentokentällä bussin kyljessä tai yritetty saksia hiuksia päästä. Kenties pandemia edelleen vaikuttaa siihen, ettei tungeta aivan iholle. Mutta sama palo musiikkiin porukalla edelleen on. Missään ei näe yhtä paljon Nightwish-tatskoja käsissä tai suuria tunteenpurkauksia, Tuomas muistelee.
Laulaja Floor Jansenin syöpädiagnoosi juuri ennen kiertuetta varjosti keikkoja, mutta Holopainen kertoo, että ”toistemme olkapäihin nojaillen siitäkin selvittiin”. Oman tukensa toivat paikallisen yleisön onnelliset ilmeet ja hurmos keikkojen aikana. Floor Jansenin syöpäkasvain on sittemmin saatu poistettua ja loppuvuoden Euroopan-kiertue sujui Nightwishilta huomattavasti iloisemmissa tunnelmissa.
Maailman paras metalli kelpaa Väli- ja Etelä-Amerikan faneille
Tuomas Holopainen uskoo, että suomalaisen metallin suosioon Latinalaisessa Amerikassa vaikuttaa yksinkertainen asia: Suomessa tehdään maailman parasta raskasta rockia. Stratovarius, Children of Bodom, HIM, Amorphis, Finntroll, Nightwish – maanosassa vuosikymmenien varrella kiertäneiden suomalaisyhtyeiden omaleimaisuus on Tuomaksen mielestä tärkeä vaikuttava tekijä.
– Vahvasti oman polkunsa tallaajia kaikki tyynni. Suurella tunteen palolla tehty musiikki kohtaa suurella tunteella käyvän kansan. Toki eteläamerikkalaiselle kaukainen Suomi ja sen tuoma pohjoinen eksotiikka on herkullinen lisämauste.
Uusia suomalaisia metalliyhtyeitä ollaan viemässä Latinalaiseen Amerikkaan opetus- ja kulttuuriministeriön tukeman Come to Latin America -hankkeen kautta. Viime keväänä alkaneen hankkeen kärkenä toimi bändikilpailu, jossa suomalaiset ammattilaiset valitsivat joukon yhtyeitä, joilla ei vielä ole levytyssopimusta. Näistä yhtyeistä Latinalaisen Amerikan metallivaikuttajien ja lopulta hevifanien toimesta voittajaksi valittiin heinolalainen, melodista death metalia soittava Where’s My Bible, jolle voitto toi digitaalisen jakelusopimuksen metalliin erikoistuneen Nuclear Blast -yhtiön Blood Blast -tytäryhtiön kanssa. Yhtye on myös lähdössä lähiaikoina Etelä-Amerikkaan keikkailemaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on juuri myöntänyt hankkeelle ensi vuodeksi jatkorahoituksen, jonka tavoitteena on hankkeen vetäjän Niina Fun mukaan mm. luoda metalligenrelle artistiväylä ja parantaa suomalaisten artistien mahdollisuuksia nousta kansainvälisiksi toimijoiksi.
Latinalaisen Amerikan oma metalli ottaa kantaa ja opettaa
Florida International Universityn tutkija Nelson Varas-Díaz on perehtynyt Väli- ja Etelä-Amerikan raskaan rockin kulttuuriin jo vuosia. Puertoricolaissyntyinen, edelleen metallifaniksi tunnustautuva professori on julkaissut aiheesta kirjoja ja tehnyt työryhmineen merkittävää työtä myös dokumenttielokuvarintamalla; The Metal Islands, Songs of Injustice ja Acts of Resistance ovat silmiä avaavia dokumenttielokuvia sellaiselle, jolle vain pohjoisen pallonpuoliskon metalli on tuttua. Teoksissaan Varas-Díaz tutkii ja esittelee alueen muusikoiden ja tutkijoiden kautta eri maiden historiaa ja yhteiskunnallisia ongelmia.
Tehtyään useita tutkimus- ja kuvausmatkoja eri puolille Latinalaista Amerikkaa Nelson Varas-Díaz ei osaa nimetä yhtä ainutta yllättävää löydöstä, mutta painottaa, että alueen metallimusiikki ei ole enää vuosikymmeniin ollut pohjoisen pallonpuoliskon musiikin kopiointia.
– Kun olin nuorempi, kotimaassani Puerto Ricossa ja muissa Latinalaisen Amerikan maissa oltiin hyvin huolissaan nuorison hevin kuluttamisesta. Uskottiin, että ulkomaista metallia kuuntelemalla menetetään paikallisidentiteetti ja amerikkalaistutaan. Tuo pelko on ollut havaintojeni mukaan täysin turha. Yhdysvalloista tai Euroopasta tullut raskas rock otettiin avoimin mielin vastaan, mutta bändit muuttivat soundin, rytmit, kielen ja sanoitukset ja tekivät niistä omanlaisiaan.
Varas-Díaz sanoo, että tämä muunnos oli jo käynnissä samoihin aikoihin kun pohjoisella pallonpuoliskolla ilmestyi levyjä, joista tuli merkittäviä klassikkoja, kuten Iron Maidenin Killers tai Metallican Kill 'Em All.
Lähes kaikki Varas-Díazin dokumenttielokuviinsa haastattelemat muusikot painottivat, ettei heidän tehtävänsä ole viihdyttää vaan lisätä tietoisuutta ja ottaa kantaa. Latinalaisessa Amerikassa metallista on tullut opetuksellinen työkalu, joka ei pelkästään kerro yleisölleen maiden ahdingosta vaan myös pyrkii ohjaamaan siitä pois: esimerkiksi Guatemalassa Internal Circle järjestää vuosittain konsertin, johon päästäkseen yleisön pitää sisäänpääsymaksun lisäksi tuoda vihkoja koululaisille.
Koulumaailman epäkohtiin pyrkii vaikuttamaan ensi vuonna myös suomalainen Come to Latin America -hanke. Brasiliassa musiikin opetus kuuluu lain mukaan perusopetukseen, mutta käytännössä tämä ei julkisissa kouluissa toteudu. Projektivastaava Niina Fun mukaan hanke haluaa näyttää suomalaisin esimerkein, kuinka musiikin opetus ja organisoitu bänditoiminta tukee paitsi nuoria tulevia artisteja mutta myös hyvinvointia yleisemmin.
Väkivaltainen historia innoittaa ja elää metallissa
Nelson Varas-Díazin mukaan metallin ulkoinen kuvasto bändilogoineen ja levynkansineen tai vaikkapa laulutyyli eivät usein kerro ulkopuolisille genren poliittisuudesta. Latinalaisessa Amerikassa raskas rock on kuitenkin ollut lähes genren synnystä asti kytköksissä laajempaan poliittiseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin.
– Nuori metallimuusikko, joka tekee musiikkia keskellä jatkuvia aseellisia konflikteja tai elää diktatuurissa, ei voi olla kertomatta niistä. Peru, Chile, Argentiina… koko maanosa on täynnä maita, joiden historiasta metallibändit kertovat. En väitä, että kaikki bändit tekevät niin, mutta meninpä mihin tahansa näistä maista, jokaisesta löytyi niin monta poliittisesti tiedostavaa yhtyettä, että voidaan puhua liikkeestä liikkeen sisällä.
Metalli ei ole ainoa sosiaalisena omatuntona toimiva musiikkityyli Latinalaisessa Amerikassa, jossa protestilauluilla on pitkät perinteet ja jossa kansanmusiikki on jo vuosikymmenien ajan levittänyt tietoisuutta ja ottanut kantaa sosiaalisiin epäkohtiin. Monet suomalaisetkin muistavat chileläisen Inti-Illimani -yhtyeen, tai laulaja-lauluntekijät Victor Jaran tai Violeta Parran, joiden musiikkia monet Väli- ja Etelä-Amerikan metalliyhtyeetkin ovat versioineet. Nykypäivän musiikista Nelson Varas-Díaz mainitsee metallin ohella myös hiphopin merkittäväksi tiedostavaksi genreksi.
Latinalaisen Amerikan valtiot eroavat toisistaan monessa mielessä, myös siinä kuinka viranomaiset ovat vuosien varrella metalliyhtyeitä kohdelleet. Joissain maissa muusikoita on kidutettu ja heitetty vankilaan, mistä on Varas-Díazin mukaan tullut osa metallin kollektiivista muistia. On myös maita, joissa valtio, kirkko tai tiedotusvälineet ovat syrjineet hevimuusikoita tai -faneja kulttuurisesti ja systemaattisesti. Toisessa ääripäässä on mm. Beatles-yhtyeen kuuntelun 1960-luvulla kokonaan kieltänyt Kuuba, jossa valtio on ottanut metallibändejä hellään huomaansa ja antanut niille paremmat toimintamahdollisuudet, esimerkiksi tarjoamalla koulutusta ja esiintymispaikan. Tämä tosin vaati, että raskaan rockin yhtyeet ja fanit ensin järjestäytyivät kohdattuaan kulttuurista syrjintää ja vastustusta.
– Keskusteluni erään kuubalaisen bändin kanssa jäi elävästi mieleeni: heidän mielestään oli täysin luonnollista puhua metallista kulttuurimuotona samalla viivalla esimerkiksi baletin tai klassisen musiikin kanssa. Tämä on tosin poikkeuksellista tällä alueella, mutta samalla osoittaa, kuinka metalliyhteisön kamppailu olemassaolostaan on muuttanut sitä kontekstia, jossa se ulkopuolelta nähdään.
Latinalaisen Amerikan maiden hevibändit keikkailevat harvoin kotimaansa ulkopuolella korkeiden kustannusten vuoksi. Siinä missä metallimusiikkia kulutti 1980- ja 1990-luvuilla lähinnä varakkaampi keskiluokka, metalli on Varas-Díazin mukaan tänä päivänä eri yhteiskuntaluokkia edustavia, eri taustoista kotoisin olevia ihmisiä yhdistävä tekijä. Maiden välillä on suuriakin eroja, mutta monissa maissa musiikkiharrastuksen aloittaminen – ja metallimuusikoksi ryhtyminen – on silti edelleen monille nuorille liian kallista.
Nelson Varas-Díaz sanoo, että pohjoisella pallonpuoliskolla tiedetään Latinalaisen Amerikan metallista hyvin vähän. Jokainen hevifani tietää brasilialaisen Sepulturan, mutta heidän pitäisi myös tietää, mitä oli ennen Sepulturaa, mitä Sepulturan tyypit kuuntelivat nuorempina ja ennen kaikkea: mitä on tapahtunut Sepulturan jälkeen? Lopuksi Varas-Díaz antaakin muutaman vinkin alueen metallista kiinnostuneille.
– Kannattaa aloittaa katsomalla minun dokumenttielokuvani! On hankalaa suositella yksittäisiä bändejä, mutta voin mainita muutaman, kuten brasilialaisen Black Panteran, jonka sanoituksissa puhutaan paljon rasismista. Toinen mielenkiintoinen yhtye on Dominikaanisesta Tasavallasta kotoisin oleva, Chicagossa vaikuttava La Armada, jolla on hyvin antikolonialistinen sanoma. Suosittelen myös ympäristöasioista laulavaa ecuadorilaista Curare-yhtyettä. Vanhemmista yhtyeistä kannattaa tutustua perulaiseen Kraniumiin. Kyseessä on yksi Latinalaisen Amerikan merkittävimmistä metalliyhtyeistä, jonka Testimonios-albumin kappale El Obraje on klassikko. Kranium oli ensimmäisiä yhtyeitä, jotka ottivat metalliinsa mukaan perinteisiä Andien soittimia ja tyylejä.
Ylen Rakasmetalli-podcastin uudella kaudella Pauliina Grym ja Harri Hakanen käsittelevät aihetta lisää ja soittavat näytteitä latinalaisen amerikan metalliyhtyeiltä. Jakson löydät Areenasta:
