Hyppää pääsisältöön

YleX

JVG ja Bess soivat YleX:llä eniten – tällainen oli musiikkivuosi 2022

Kotimaisten artistien, kuten Etan ja Sexmanen kuvia YleX:n pinkin grafiikan kanssa.
Kuva: Niko Sveins / YleX

Vuonna 2022 hitit yllättivät ja yleisö vietti festivaalikesää normaalisti alan vaikeuksista huolimatta. Usea kotimainen ykkösartisti ilmoitti lopettavansa tai jäävänsä tauolle.

Logo missä YleX:n logo ja teksti YleX tiedottaa.

YleX lisäsi soittolistalleen tänä vuonna 57 uutta artistia. Listalle pääsivät muun muassa espanjaksi laulava Joalin, Spotifyn vuosittaiselle toplistalle noussut T Swoop ja Ramses II, jonka Villieläin-hitti levisi Suomessa tehokkaasti.

Vuoden soitetuimpien artistien kärjessä on räppäreitä: JVG-duo ja Etta, joista jälkimmäinen on myös toinen vuoden 2022 kesäkumibiisin esittäjistä. Kappaleista ykköseksi nousi Bessin Ram pam pam. Myös Kuumaa-yhtyeen suosio on kasvanut tänä vuonna nopeasti pelkillä singlejulkaisuilla. Niistä kaksi on YleX:n soitetuimpien biisien listalla.

YleX:n soittamasta musiikista kotimaista on noin 51 prosenttia.

Soitetuimmat artistit YleX:n soittolistalla vuonna 2022.
Kuva: Niko Sveins / YleX

Musiikkivuosi 2022 on ollut täydellisten yllätysten vuosi, toteaa YleX:n musiikkipäällikkö Roberto Rodriguez.

Tammikuussa olisi ollut vaikea uskoa, että Armenian euroviisuedustajan Rosa Linnin Snap muodostuisi keskinkertaisen viisumenestyksen jälkeen isoksi kansainväliseksi hitiksi ja että kesällä listojen kärjessä olisi Kate Bushin 37 vuotta vanha kappale. Tai että vuoden kotimaisia yllättäjiä olisivat viiden Emma-ehdokkuuden tulokas Pehmoaino ja opiskelijabileistä levinnyt Villieläin.

Suosion arvaamattomuutta lisää erityisesti Tiktok, joka jatkaa asemansa vahvistamista.

– Tiktokista ponnahtaneet uudet talentit ovat vieneet niin paljon tilaa listalta, ettei ole ollenkaan varmaa, että paikkansa vakiinnuttaneen artistin julkaisema biisi päätyy edes top-50:een. Artistit, joilla on pidempi ura takanaan, eivät ole enää automaattisesti kiinnostavia, Rodriguez sanoo.

Se tarkoittaa myös demokraattisempaa musiikkialaa. ”Puskista tulevat” suomiräppärit, jotka menevät listaykkösiksi, tekevät kappaleita oikeasti nuorilta nuorille.

Soitetuimmat biisit YleX:n soittolistalla vuonna 2022.
Kuva: Niko Sveins / YleX

Vuoden aikana valtavirtamusiikin tyylit monipuolistuivat. El Migu ja Joalin tekivät reggaetonia suomalaisille ja Burna Boyn afropoplevyn suosio toi nigerialaisartistin myös Flow-festivaalin lavalle. Yhtäkkiä Suomen isoin yhtye JVG ja sen vastajulkaistu albumi eivät olleetkaan enää niin jännittäviä, kun huomio jakaantui aiempaa useammalle, Rodriguez sanoo.

Silti osa Yhdysvalloissa jättimäiseksi kasvaneista hiteistä, kuten Steve Lacyn Bad Habit, ei koskaan rantautunut tänne asti. Suomessa kotimainen rap jatkoi vuonna 2022 voitonkulkuaan.

Kesällä koitti jälleen normaali festivaalikesä kahden vuoden rajoitusten jälkeen. Musiikki- ja tapahtuma-ala kärsivät kuitenkin yhä logistiikka- ja talousongelmista niin Suomessa kuin maailmalla. Vaikeuksia lisäsi erityisesti Venäjän alkuvuodesta aloittama hyökkäys Ukrainaan.

Tänä vuonna uransa lopullisesta tai väliaikaisesta päättämisestä ilmoitti usea kotimainen eturivin artisti, kuten Chisu, Antti Tuisku ja Vesala.

Uudet kotimaiset artistit YleX:n soittolistalla vuonna 2022.
Kuva: Niko Sveins / YleX

Vuonna 2022 YleX julkaisi uusia sisältöjä, kuten Viki ja Köpi Show -ohjelman ja Queer-ikonit-podcastin. Erikoisohjelmistoon kuuluivat muun muassa Vikin ja Köpin vetämän YleX Aamun viimeinen lähetys Tavastia-klubilta ja YleX:n seitsemän juontajan pelaama Naurumaraton Game of Nose.

Helmikuussa Uuden Musiikin Kilpailun finaali tavoitti 1,9 miljoonaa katsojaa ja nosti Bessin vuoden suurimmaksi kotimaiseksi läpimurroksi. Kesän aloittava YleXPop järjestettiin jälleen yleisötapahtumana Jyväskylässä kahden virtuaalivuoden jälkeen.

YleX palkittiin vuoden kotimaisena musiikkimediana Industry Awards -gaalassa syyskuussa 2022.

Uudet ulkomaiset artistit YleX:n soittolistalla vuonna 2022.
Kuva: Niko Sveins / YleX