Cherbourgin sateenvarjot on unenomainen musiikkifantasia ja samalla todenmakuisen surullinen rakkaustarina
Jacques Demyn ohjaama ja Michel Legrandin läpi säveltämä draama on uniikki teos, musiikin ja värin juhlaa ja samalla kannanotto rakkauden puolesta sotaa ja maailman kovuutta vastaan.
Jacques Demyn ohjaama Cherbourgin sateenvarjot (Les Parapluies de Cherbourg, 1964) on kaikkien aikojen tunnetuin ranskalainen musiikkielokuva ja musikaali sanan äärimmäisessä merkityksessä. Sen kaikki, jopa mitä arkisimmat vuorosanat esitetään laulaen, ja koska Michel Legrandin musiikki äänitettiin ennen kuvauksia, voitiin kameran ja näyttelijöiden liikkeet tahdistaa täydellisesti sen säveliin, vaikka näyttelijät eivät itse vuorosanoja laulaneet.
Samanlaista kokeellisuutta ja luomishalua löytyy myös elokuvan leiskuvasta värienkäytöstä. Demy jopa maalautti Cherbourgin asukkaiden taloja uudelleen saadakseen elokuvaan juuri haluamansa väripaletin. Elokuva näyttää näin unenomaiselta ja romanttiselta fantasialta, vaikka sen tunteet ja juoniasetelmat ovat hyvinkin aitoja ja tästä maailmasta. Elokuva menestyi niin hyvin osittain juuri siksi, että se käsitteli 1960-luvun ja muidenkin vuosikymmenien nuorille niin tärkeitä asioita seksistä, rakkaudesta, raskaudesta, vanhemmista ja sodista.
Catherine Deneuve esittää läpimurtoroolissaan 17-vuotiasta Genevièveä, joka lemmenyön seurauksena tulee raskaaksi. Lapsen isä, köyhä mekaanikko, joutuu kuitenkin armeijaan ja Algerian sotaan, jolloin Genevièven kunnianhimoinen leskiäiti alkaa usuttaa tytärtä rikkaisiin naimisiin ystävällisen kosijan kanssa.
Asetelmiltaan Cherbourgin sateenvarjot asettuu luontevasti Demyn romanttiseen lähtöjen, kohtaamisten ja paluiden katkeransuloiseen maailmaan, jossa sodan kaltaiset tuhoavat tragediat ovat yksiselitteisesti pahasta. Demyn koko tuotannossa Cherbourgin sateenvarjot liittyy läheisimmin hänen esikoiselokuvaansa Lola, joka oli jo kuin musikaali mutta ilman lauluja ja tansseja, käsittelee samanlaisia teemoja ja osittain jopa samoja hahmoja.
Demy suunnittelikin Cherbourgin sateenvarjoja pian Lolan jälkeen, mutta tuotanto viivästyi usealla vuodella. Kun Demy lopulta pääsi tekemään elokuvaa, hän työsti sitä Legrandin kanssa kokonaisen vuoden. Uurastuksen lopputulos on musiikin ja värin juhlaa, mutta myös haikean romanttinen ja lumoavan sentimentaalinen elokuva.
Cherbourgin sateenvarjot Teemalla perjantaina 23.12.2023. Areenassa 31.1.2023 asti.