Hyppää pääsisältöön

Digitreenit

Digitreenit: Näin saat liitteeksi menevän kuvan pienennettyä ja oikeaan formaattiin

Eri värisiä paperiliittimiä.
Kuva: Donald Giannatti / Unsplash

Tuttu tilanne: Pitäisi laittaa nettipalveluun liite, mutta kuva on liian iso tai sen tiedostomuoto ei kelpaa. Tämän jutun ohjeilla muokkaat kuvan sopivaksi tietokoneella.

Digiaikana liitteitä ei lähetellä paperilla, vaan ne liitetään kuvana sähköiseen hakemukseen. Silloin voi käydä niin, että liitteesi muoto on väärä tai kuva on liian iso.

Tämä Digitreeni neuvoo helpot kikat tilanteen korjaamiseksi tietokoneella. Jutun lopussa on myös kuvausvinkki Apple-puhelimen käyttäjille.

1. Näin muutat kuvan kokoa

Sähköpostisovellukset saattavat pienentää kuvia automaattisesti tai ehdottaa kuvien pienentämistä. Tai sitten ne jakavat kuvien sijaan linkin pilvipalveluun.

Viranomaisten tai työnantajien sivut eivät kuitenkaan aina osaa pienentää liitekuvia, vaan sinun on tehtävä se itse.

Esimerkiksi Kelassa yhden liitetiedoston enimmäiskoko on 5 megatavua (5 Mt). Normaalipuhelimella otettu valokuva on yleensä tätä pienempi. Monen sivun skannaukset tai pdf-tiedostot voivat kuitenkin ylittää rajan.

Alta löydät ohjeen Windows-koneelle. Mac-koneen ohjeet kuvien koon muuttamiseksi löydät Applen sivuilta.

Näin muutat kuvatiedoston kokoa Windowsin Valokuvat-ohjelmassa

  1. Avaa kuva, jonka kokoa haluat muuttaa. Klikkaa kuvaa hiiren kakkosnapilla.

  2. Valitse aukeavasta valikosta Muuta kokoa (englanniksi Resize image). Näet kuvasi koon ja Windows ehdottaa sen mukaan 1-3 vaihtoehtoista pienempää kokoa. Valitse sopiva koko käyttötarkoitukseesi.

  3. Toinen tapa on tämä: Klikkaa vaihtoehtojen alla kohtaa Määritä mukautetut mitat > pääset säätämään leveyden ja korkeuden pikseleitä. Kun ruksit kohdan Säilytä kuvasuhde, riittää, että säädät joko leveyttä tai korkeutta. Toinen mukautuu sen mukaan. Saatat myös nähdä liukukytkimen, josta voit näppärästi pienentää kuvaa.

  4. Navigoi haluamaasi tallennuspaikkaan ja tallenna uusi versio.


Kuvakaappaus Microsoftin Valokuvat-sovelluksesta, kuvakokojen vaihtoehdot näkyvät.
Kuvateksti Windowsin Valokuvat-ohjelma näyttää kuvan koon (nuoli) ja tarjoaa pienempiä vaihtoehtoja sen mukaan. Tässä ylin on ainoa vaihtoehto.
Kuvakaappaus Microsoftin Valokuvat-sovelluksesta kohdasta Muuta kuvan kokoa.
Kuvateksti Tässä on klikattu edellisen kuvan kohtaa Määritä mukautetut mitat. Silloin pääsee säätämään kuvan leveyden ja korkeuden pikseleitä.

Kun skannaat kuvia esimerkiksi puhelimella (löydät ohjeet tästä Digitreenistä), voit yleensä pienentää kuvia jo skannauksen asetuksissa – siis ennen kuin tallennat skannauksen.

2. Näin vaihdat tiedostomuotoa

Yleisin kuvaformaatti on JPEG eli JPG. Se kelpaa liitteeksi lähes aina. Tiedostomuoto PDF kelpaa myös usein. Se ei ole kuvaformaatti, vaan voi sisältää myös tekstiä.

Se, mitkä muut tiedostomuodot eli formaatit kelpaavat, vaihtelee eri palveluissa. Esimerkiksi Kela hyväksyy nämä tiedostomuodot: PDF,PNG, JPG, JPEG ja TIFF. Kaikissa digipalveluissa valikoima ei ole yhtä suuri.

Kuvan formaatti on onneksi helppo vaihtaa. Alla on kaksi keinoa Windows-käyttäjälle: Formaatin vaihto Valokuvat-galleriassa ja Paint 3D -ohjelmalla.

Mac-koneen ohjeet löydät Applen sivuilta.

Näin vaihdat kuvan formaatin Windowsin Valokuvat-galleriassa

  1. Avaa kuva, jonka kokoa haluat muuttaa. Klikkaa kuvaa hiiren kakkosnapilla.

  2. Aukeavasta valikosta valitse Tallenna nimellä (tai Save as).

  3. Valitse haluamasi tiedostomuoto kohdasta Muoto ja tallenna tiedosto.

Kuvakaappaus Microsoftin Valokuvat-sovelluksesta, pudotusvalikossa eri tiedostomuotoja.
Kuvateksti Tässä PNG-kuva vaihdetaan JPG-kuvaksi Windowsin Valokuvat-ohjelmassa.

Näin vaihdat kuvan formaatin Windowsin Paint 3D-ohjelmalla

  1. Etsi ja aktivoi haluamasi tiedosto Resurssienhallinnasta (älä avaa sitä). Klikkaa tiedostoa hiiren kakkospainikkeella. Valitse Muokkaa Paint 3D:llä.


    Etkö näe tätä vaihtoehtoa valikossa? Kuvasi saattaa olla PDF-tiedosto. Paint toimii vain kuvaformaatien JPEG, BMP, PNG ja GIF välillä.

  2. Paint aukeaa. Valitse yläkulmasta Valikko >Tallenna nimellä.

  3. Valitse vaihtoehdoista Kuva.

  4. Navigoi haluamaasi tallennuspaikkaan. Kohdan Muoto pudotusvalikosta näet tarjolla olevat tiedostomuodot. Niiden edessä lukee 2D, koska kyseessä on kaksiulotteinen eli normaalikuva. Valitse haluamasi. Tallenna.

Kuvakaappaus Microsoftin Paint 3 D-sovelluksesta, valittuna tiedostomuodoksi kuva.
Kuvateksti Windowsin Paint 3D -ohjelmassa valitaan tiedostomuodoksi Kuva.
Kuvakaappaus Microsoftin Paint 3 D-sovelluksesta, pudotusvalikossa eri tiedostomuotoja.
Kuvateksti Tässä BMP-kuva vaihdetaan JPEG-kuvaksi Paint-ohjelmassa. 2D kertoo, että kyseessä on normaalikuva eikä 3D-kuva.

3. Onko sinulla Applen puhelin? Näin otat liitekuvat jpg-formaatissa

Applen uudet mobiililaitteet ottavat oletuksena kuvat HEIF-formaatissa. Sen pääte on .heic tai .heif.

Jos HEIF ei kelpaa liitteeksi, pääset helpoimmalla näin: Vaihda puhelimella formaatti liitekuvan ottamisen ajaksi JPEG-muotoon:

Asetukset > Kamera > Tallennusmuodot > Yhteensopivin.

Menestystä liitteiden kanssa!

Digitreeneissä voit opetella arjessa hyödyllisiä digitaitoja – hakuvinkeistä tietoturvaan. Vertaistukea saat Yle Oppimisen Facebook-ryhmässä Digitreenit.

Keskustelu

Keskustelu sulkeutuu 31.12.2023.