Hyppää pääsisältöön

Yle Teema

Rakkaudesta elokuvaan – Almodóvar & Banderas, Godard in memoriam sekä Mark Cousins ja elokuvan uusi sukupolvi alkuvuoden kulttuuridokumenteissa ja elokuvissa

Elokuvaohjaaja Pedro Almodóvar osoittaa sormillaan kohti kameraa hieman kuin härkä sarvillaan.
Kuvateksti Almodóvar.
Kuva: Getty Images

Uusia dokumentteja elokuvasta ja sen tekijöistä sekä kymmenen elokuvaa tammikuusta huhtikuulle jatkuvassa teemakokonaisuudessa.

Tammi–helmikuussa 2023 torstain kulttuuridokumenteissa teemana on elokuva: uudet dokumentit kertovat Antonio Banderasin ja Pedro Almodóvarin suhteesta, Jean-Luc Godardin elämästä sekä 2010-luvun uusista elokuvantekijöistä. Dokumenttien lisäksi nähdään huhtikuuhun asti kestävässä sarjassa yhteensä kymmenen niihin liittyvää elokuvaa.

Almodóvar & Banderas

Kärsimys ja kunnia

Yle Teema ke 18.1., Areenassa 18.1.–16.2.

Pedro Almodóvarin draama elokuvaohjaajasta, joka vanhetessaan kärsii terveysongelmista ja käy muistoissaan läpi elämänsä käännekohtia. Kärsimys ja kunnia käsittelee luovuutta, sitä miten vaikeaa luovaa työtä on erottaa muusta elämästä, ja kutsumusta, joka antaa sille merkityksen ja luo toivoa. Pääosan esittävä Antonio Banderas palkittiin 2019 Cannesissa suorituksestaan. Muissa osissa: Penélope Cruz, Asier Etxeandia, Cecilia Roth, Raúl Arévalo. (Dolor y Gloria, Espanja 2019)

Naisia hermoromahduksen partaalla

Yle Teema ke 25.1., Areenassa 18.1.–31.5.

Televisiolle työskentelevä ääninäyttelijä Pepa tulee rakastajansa hylkäämäksi. Selvittäessään Ivanin lähdön syitä alkaa sarja tapahtumia ja kohtaamisia ja väärinkäsityksiä, joiden näyttämönä on Pepan asunto. O: Pedro Almodóvar N: Carmen Maura, Antonio Banderas, Julieta Serrano, Rossy de Palma. (Mujeres al borde de un ataque de nervios, Espanja 1988)

Antonio Banderas ja Pedro Almodóvar

Yle Teema to 26.1., Areenassa 16.1.–30.11.

Pedro Almodóvar ja Antonio Banderas ovat tehneet yhteistyötä jo neljä vuosikymmentä. Tuloksena on ollut enemmän kuin vain kahdeksan yhteistä elokuvaa. Ensitapaamisesta 1980-luvun alun Madridissa lähtien Banderas on ollut Almodóvarin miespuolinen muusa ja alter ego, miehisyyden ongelmakohtien ruumiillistuma, ja kahden taiteilijan välinen suhde on ollut kiihkeä ja tulinen. Siitä kertoo uusi dokumentti, jota ennen Teemalla nähdään kaksi elokuvaa. (Antonio Banderas et Pedro Almodóvar – Du désir au double, Ranska 2022)

Jean-Luc Godard in memoriam

Mustavalkoisessa lähikuvassa silmälasipäinen, kiharatukkainen nuori elokuvaohjaaja Jean-Luc Godard istuu etunojassa ja tupakoi: hänen savuketta pitelevä kätensä ja tupakansavu peittävät osan kasvoista.
Kuvateksti Godard.
Kuva: Anne Wiazemsky

Godard – vain elokuvaa

Yle Teema to 2.2., Areenassa 1.2.2023–31.1.2024

Jean-Luc Godard kuoli 91 vuoden iässä syyskuussa 2022. Vain muutamaa kuukautta aiemmin sai ensiesityksensä dokumentti, jossa seurattiin Godardin työtä – työtä, jota oli jatkunut jo seitsemän vuosikymmenen ja 140 elokuvan verran. Dokumentti yrittää avata aina uudistumaan pyrkineen Godardin arvoitusta ja piirtää kuvan maestrosta, joka lopulta on kuitenkin vain ihminen. Dokumentin lisäksi Teemalla nähdään viiden Godardin elokuvan sarja. (Godard, seul le cinéma, Ranska 2022)

Viimeiseen hengenvetoon

Yle Teema la 4.2., Areenassa 4.2.–5.3.

Ranskan uuden aallon kuuluisassa perusteoksessa ranskalainen rikollinen ja amerikkalainen opiskeija pakenevat yhdessä poliiseja. N: Jean-Paul Belmondo, Jean Seberg. O: Jean-Luc Godard. (À bout de souffle, Ranska 1960)

Mustavalkoisessa, yläviistosta otetussa kuvassa popliinitakkiin pukeutunut, hyvin lyhyttukkainen vaalea nainen (näyttelijä Jean Seberg) seisoo liukuportaissa matkalla ylöspäin kohti kameraa, ja hänen takanaan alakerroksessa näkyy kahvilan pöytäryhmiä, kuva elokuvasta Viimeiseen hengenvetoon.
Kuvateksti Viimeiseen hengenvetoon: Jean Seberg.

Nainen on aina nainen

Yle Teema la 25.2., Areenassa 25.2.–26.3.

Leikittelevän kevyt uuden aallon komedia kertoo stripparista, joka haluaisi lapsen, poikaystävästä, joka ei ole kiinnostunut, ja kolmannesta pyörästä, joka vedetään mukaan peliin. Värikylläisen musikaalin ohjasi Jean-Luc Godard kepeimmillään. Pääosissa Anna Karina, Jean-Paul Belmondo ja Jean-Claude Brialy. Musiikki Michel Legrand. (Une femme est une femme, Ranska 1961)

Keskipäivän aave

Yle Teema la 18.3., Areenassa 18.3.–1.5.

Alberto Moravian romaaniin perustuva kuvaus erään avioliiton päättymisestä, kehyksenä kansainvälinen elokuvatuotanto. Käsikirjoittaja on saapunut sensuellin vaimonsa kanssa kuvauksiin Roomaan, mutta vaimon halveksunta miestään kohtaan kasvaa päivä päivältä. Pääosissa: Brigitte Bardot, Jack Palance, Michel Piccoli, Giorgia Moll, Fritz Lang, Jean-Luc Godard ja Raoul Coutard. Ohjaaja: Jean-Luc Godard. (Le mépris, Ranska 1963)

Kiinatar

Yle Teema su 2.4., Areenassa 2.4.–30.4.

Jean-Luc Godardin elokuva 60-luvun lopun opiskelijanuorista, jotka lukevat punaisia kirjoja ja toivovat muuttavansa maailman ilman väkivaltaa. Pääosissa Jean-Pierre Leaud, Juliet Berto ja Anna Wiazemsky. (La Chinoise, Ranska 1967)

Viikonloppu

Yle Teema la 8.4., Areenassa 8.4.–7.5.

Jean-Luc Godardin pääteoksiin lukeutuva ironinen ja ilkikurinen kuvaus länsimaisen sivistyksen perikadosta auto-onnettomuuksien ja porvarillisen ahneuden muodossa. Pariskunta lähtee tien päälle tapaamaan ja tappamaan vaimon vanhempia perinnön toivossa. Pääosissa: Mireille Darc, Jean Yanne. (Week-end, Ranska 1967)

Mark Cousins ja 2010-luvun elokuva

Elokuvan tarina: Uusi sukupolvi

Yle Teema to 9. ja 16.2., Areenassa 6.2.–31.8.

Jatkoa ohjaaja Mark Cousinsin elokuvahistorialliselle suursarjalle Elokuvan tarina: uusi kaksiosainen dokumentti keskittyy 2010-luvun ohjaajien töihin, jotka uudistavat elokuvan tekemistä samalla, kun uusi teknologia vie koko taiteenlajia uusille poluille. Dokumenttiin liittyen nähdään kolme elokuvaa, joita Cousins käsittelee.

It Follows

Huom! Areenassa 31.5. asti

David Robert Mitchellin ohjaamaa kauhuelokuvaa on pidetty yhtenä viime vuosikymmenen oivaltavimmista klassisen teinikauhufilmin muunnelmista. Nuori tyttö saa yhden illan jutun jälkeen peräänsä salaperäisen hahmon, joka seuraa häntä vääjäämättä. Vainoharha kasvaa todelliseksi, hengenvaaralliseksi jahdiksi, kun hän yrittää ystäviensä kanssa paeta outoa seuraajaa. N: Maika Monroe, Keir Gilchrist, Olivia Luccardi ja Lili Sepe. (USA 2014)

Nuori tyttö, jolla on pitkät vaaleat hiukset ja kaulassa pienistä simpukoista tehty ketju, peilaa itseään mietteliään näköisenä. Kuva elokuvasta It Follows.
Kuvateksti It Follows: Maika Monroe.

Hustlers – korkojen kera

Huom! Yle TV2 su 29.1., Areenassa 29.1.–29.3.

Lorene Scafarian röyhkeän energinen heist-elokuva on tositarinaan perustuva draamakomedia newyorkilaisista strippareista, jotka päättävät nokkelasti vedättää Wall Streetillä työskenteleviä asiakkaitaan. N: Jennifer Lopez, Constance Wu, Julia Stiles, Keke Palmer, Lili Reinhart ja Cardi B. (Hustlers, USA 2019)

Älä jätä jälkeäkään

Yle Teema pe 17.2., Areenassa 17.2.–2.3.

Mieleltään järkkyneen sotaveteraanin ja hänen tyttärensä tarinasta kertova draama perustuu tositapaukseen: traumaperäistä stressiä sairastava mies elää teini-ikäisen tyttärensä kanssa eräelämää Oregonin metsissä eristyksissä muusta maailmasta. Kun virkavalta kuitenkin pakottaa heidät ihmisten ilmoille, sopeutuminen yhteiskuntaan vaikuttaa mahdottomalta. Debra Granikin elokuva on kerännyt lähes yksimielistä ylistystä tinkimättömyydestään ja herkkyydestään. (Leave No Trace, USA 2018)