Hyppää pääsisältöön

Musiikki

Tunnemusiikkia Ondinen Baltia-projektin laarinpohjalta

Arturs Maskats: Accordion Concerto etc.
Kuvateksti Arturs Maskats: Accordion Concerto etc.

Levy-yhtiö Ondine on viime vuodet keskittynyt Baltian alueen säveltäjiin ja löytänytkin värikkäitä, tunnelmallisia tai muuten kiinnostavia versioita baltialaisen nykymusiikin harmaasävyisestä massasta.

Latvialaisen Arturs Maskatsin tonaalinen elokuvallisuus saa minut kuitenkin ajattelemaan, että ehkä laarinpohja jo pilkottaa Ondinen Baltia-löydöissä.

Eläkeikää lähestyvä Maskats on tehnyt pitkän uran Latvian taidemusiikin keskiössä, etenkin kansallisoopperassa, ja säveltänyt näyttämö- ja elokuvamusiikkia. Levyllä häneltä kuullaan kansainvälisiä esityksiä kilpailuvoiton ansiosta saanut Tango vuodelta 2002, harmonikkatähti Ksenija Sidorovalle vastikään sävelletty kaihoisa konsertto sekä lyyrinen "My river runs to thee" Emily Dickinsonin muistolle. Nuoruudenteos Cantus Diatonicus on mukana todistamassa, että Maskats on alusta asti säveltänyt kolmisointuja eikä kuulu modernismin takinkääntäjiin.

Maskatsin sävelkieli on pitkälinjaista, elokuvallista ja tunteellista. Särmiä tulee äkillisistä, ahdistuneista forte-purkauksista sekä uhkaavista perkussiokuminoista, mutta enimmäkseen vaikutelma on tylppä ja ennakoitava. Maskats kasvattaa paatosta myöhäisromanttiseen pauhuun, kunnes huippukohdan jälkeen vaihteeksi hempeilee hiljaisilla tyylilainoilla mollissa viitisen minuuttia. Kilisevät perkussiot tai jousikihinät eivät aivan riitä höystämään sointikuvaakaan niin kiinnostavaksi, että se kannattelisi musiikkia. Eikä asiaa auta myöskään Latvian kansallisen sinfoniaorkesterin intensiivinen soitto.

Maskatsin harmonikkakonsertto on kuitenkin tehokasta karaktäärimusiikkia - kuin neuvostoahdistuksen läpi muisteltua tango nuevoa. Kun Ksenija Sidorova vieläpä tulkitsee kaihon oikein viettelevästi, siinä lienee paras argumentti tämän levyn puolesta.

Arturs Maskats: Harmonikkakonsertto "What the Wind Told Over the Sea"; Tango; Cantus Diatonicus; "My River runs to thee...". - Ksenija Sidorova, harmonikka, ja Latvian kansallinen SO/Andris Poga. (Ondine, ODE 1419-2)

Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 21.1.2023.