Ranskalaispianisti Nicolas Stavy tuo päivänvaloon Dmitri Shostakovitshin teosharvinaisuuksia

Lapsuudensävellykset ja teosfragmentit ihastuttavat, mutta säveltäjän oma sovitus 14. sinfoniastaan saa pohtimaan levyn punaista lankaa ja sisällöllistä tasapainoa.

Ranskalaisen pianistin Nicolas Stavyn uutuuslevyllä Dmitri Shostakovich – Works unveiled on mukana harvoin kuultuja teoksia, joista muutama ensilevytyksenä. Teosten aikajänne kattaa 50 vuotta säveltäjän elämästä. Varhaisimmat kappaleet Shostakovitsh sävelsi jo pikkupoikana, ennen kuin oli edes aloittanut sävellys- ja pianotunnit Petrogradin, nykyisen Pietarin konservatoriossa. Aikajänteen toisessa päässä on säveltäjän oma sovitus 14. sinfoniastaan sopraanolle, bassolle, lyömäsoittimille ja jousiorkesterille vuodelta 1969. Ajallisten ääripäiden lomaan Stavy on haalinut vielä kaksi keskeneräiseksi jäänyttä teosfragmenttia.

Nicolas Stavy on kelpo pianisti, mutta hänen uudessa Shostakovitsh-albumissaan vaivaa muutama asia. Ensinnäkin levylle valitun ohjelmiston keskinäiset mittasuhteet. Jos tämä levy olisi laiva, sen rahti olisi sijoiteltu ruumaan vaarallisen epätasaisesti.

Shostakovitshin oma sovitus 14. sinfoniastaan lohkaisee valtaosan eli noin tunnin levyn kokonaiskestosta. Tämä 11-osainen teosjärkäle, jonka vokaaliosuuksiin säveltäjä valitsi kuolemaa käsitteleviä runoja, kohoaa valtavana betonikolossina, joka vie valon levyn muilta kappaleilta, hentoisilta lapsuudensävellyksiltä ja keskeneräisiksi jääneiltä fragmenttirassukoilta.

Toinen kulmainkurtistuksen aihe on se, että 14. sinfoniasta levytetty versio ei ole itseasiassa tarkoitettu konserttikäyttöön, vaan työkaluksi laulajille teoksen harjoittelua varten. Kysymyksessä on siis pianopartituuri. Sellainen laaditaan kaikista orkesteriteoksista, joissa on vokaaliosuuksia. Pianopartituurin piano-osuutta ei laadita pianistiset tekijät edellä.

Levyn esittelylehtisessä tosin väitetään ansioituneen Shostakovitsh-tutkijan Elizabeth Wilsonin suulla, että kysymyksessä on enemmän kuin pelkkä pianopartituuri, sillä pianon lisäksi sovituksessa ovat mukana myös lyömäsoittimet. Itse en tätä perustelua oikein osta. Ryhtymättä yksipuoliseen juupas-eipäs -väittelyyn esittelytekstin kanssa, totean vain, että mielestäni sovitus ei kohoa musiikillisesti kuriositeettia kummemmaksi, vaan saa kaipaamaan Shostakovitshin laulajille, jousiorkesterille ja lyömäsoittimille kirjoittamaa teosolomuotoa. Soivan arkistonmuodostuksen tai hakuteoksen tehtävän kappaleen levyttäminen toki täyttää.

Näiden aatosten myötä itselleni levyn kiehtovimmaksi anniksi muodostuvat “täytekappaleet”, kaksi teosfragmenttia sekä Shostakovitshin pikkupoikana säveltämät lyhyet pianokappaleet.

Mieleen hahmottuu vaihtoehtoinen, paranneltu levytyssuunnitelma: albumille valittaisiin sellaisia teosfragmentteja ja varhaisteoksia, joista löytyy myöhemmin valmistuneiden teosten aineksia. Esimerkiksi Stavyn levyttämässä viulusonaattifragmentissa vuodelta 1945 on selkeitä kaikuja säveltäjän 14 vuotta myöhemmin kirjoittamasta ensimmäisestä sellokonsertosta. Se on inspiroivaa! Pianosovitus 14. sinfoniasta sopisi vaikka tuplalevytyksen kakkoskiekolle referenssiksi orkesteriversion kylkeen.

“Dmitri Shostakovich - Works Unveiled”. Shostakovits: Sinfonia nro 14 op. 135, sovitus sopraanolle, bassolle, pianolle ja perkussioille; sonaatti (keskeneräinen) viululle ja pianolle; 4 kappaletta soolopianolle; Gustav Mahler (sov. Shostakovits): 10. sinfonia (fragmentti) pianolle nelikätisesti. - Nicolas Stavy, piano, Sueye Park, viulu, Ekaterina, Bakarova, sopraano, Alexandros Stavrakakis, basso, Florent Jodelet, perkussiot, Cédric Tiberghien, piano. (BIS, BIS-2550 SACD)