Katso täältä mitä loruiltiin Hengaillaan-ohjelman toisessa jaksossa ja faktat lorun takaa
Loru- ja kysymysmestari Magnus Mali paljastaa mitä tänään arvuuteltiin ja millä perusteella.
Hengaillaan -tietovisassa kisaillaan kolmen kierroksen eli matkan ajan. Jokaisen matkan käynnistää loru, jonka vihjeiden perusteella kisaajat yrittävät ratkaista ”Minne ollaan matkalla?”. Koska lorujen vihjeet ovat askarruttaneet ja ilahduttaneet katsojia, julkaisemma aina jakson jälkeen lorut ja vihjeiden selitykset.
Arvuuttele lorut, vastaukset ovat selityksineen artikkelin lopussa.
Loru 1
10 pistettä
Matkaamme kohti kaupunkia Nikolai-tsaarin.
On Mikaelakin mainetta tuonut pitkin kaarin.
Määränpäämme perusti Kaarle Herttua.
Kuuntelikohan sääasioissa ennustavaa Kerttua?
8 pistettä
Ei matkaa vuoristoradassa enää Walma eikä Walle
Ja Korsholman linnakin on aikojen saatossa jäänyt jyrän alle
Historiaan on painunut myös muuan Jarkko Suo.
Joka Tähkänä uraansa estradilla luo.
6 pistettä
Matkaevääksi böklinkiä ja ruispaloja nauti.
Taustamusiikista vastaa paikallinen sukupuolitauti.
Perillä ei kuulemma vapise edes veri
Tuttuja lienevät myös Rantarock ja Rockperry.
4 pistettä
On kohteemme ruotsiksi kuin nuorempi peura.
Ja urheilu englanniksi paikallinen lätkäseura
Missi-Essi var den vackraste i 2021.
Miksi kielen muuttumista kummastelet?
2 pistettä
Kaikki sujuu kuin Strömsössä ja aurinko paistaa.
Haluaisitteko kenties kotoisia pizzapaloja maistaa.
Nyt otetaan tervetulomalja Pohjanmaan kautta.
Tai satamasta Uumajaa kohti lautta
Loru 2
10 pistettä
Matkaamme paikkaan, jonka kaima animaatio-Oscarin 2020 voitti
Siellä myös Tikin uran päätepiste koitti
Lotte Worldissa voit viihtyä säällä kuin säällä
Mutta miksi laulajat laulavat maskit kasvojen päällä?
8 pistettä
Matkaamme maahan, joka on jaettu leveyspiirin 38 mukaan
Ilman woneja ei siellä jää voitolle kukaan
Nyt kuitenkin kaadetaan kurkkuun lasilliset sojua
Rannoilla Hanin voidaan matkan päätteeksi lojua
6 pistettä
Soitappa Galaxyllasi meille asemalle taksi
Päästäänköhän Kian kuljetettavaksi
Hangulin alkeet on hyvä tässä vaiheessa oppia
Vaikka englanniksikin voi hoilata koo poppia
4 pistettä
Olympiamitalin ovat täältä Tapio ja Seppo keihäillään tuoneet
Kalmaripelinkin paikalliset järkytykseksemme telkkariin luoneet
Musiikkilajiin viittaa määränpäämme nimi
Pohjoisessa asuu hieman hankala naapuri Kimi
2 pistettä
Gangnamissa se on tyyli joka myy
Siihenkin löytyy varmaan jokin Psyy
Nyt laitetaan pöytä koreaksi ja bibimbapia nieluun
Kohta tutustumme syvemmälle sieluun
Loru 3
10 pistettä
Tervemenoa nimensä puolesta kaupunkiin uuteen.
Kuulunut on Ranskan ja Espanjankin alaisuuteen.
Johtajakin täältä marssilleen lähti.
Enrico taas oli varsinainen tenoritähti.
8 pistettä
Yhdysvalloista yksitoista kohteemme kaimaa löydät
Kuningattaren mukaan nimetystä pizzasta notkuvat täällä pöydät
Täytteinä tietenkin tomaattikastike, basilika ja mozzarella
Taustamusiikkina Laila Kinnusen Lazzarella
6 pistettä
Paikalliset juovat Limoncelloa kuin samppanjaa
Siihen ei vaadita edes sen kummempaa campaniaa
Läheisellä saarella saattaa iskeä Ischias selkään
Hieman myös Pompejin kohtaloa pelkään
4 pistettä
Turuilla ja toreilla O Sole Mio raikaa
Muistelevat vieläkin Maradonan mystistä taikaa
Sitä tarjoaa myös Vesuviuksella mökkeilevä Magian Milla
Jo purkausten takia kannattaa matkavakuutus olla ulottuvilla
2 pistettä
Matkaamme kohti saapasmaan säärikohtaa
Maahan jota eräs meloni johtaa
Nyt alkaa suu napsumaan, joten polia kohti
Vieläkö joku Italian kolmanneksi suurinta pohti
JAKSO 2 - OIKEAT VASTAUKSET
Loru 1: Vaasa
Vaasan nimi vuosina 1855–1917 oli Nikolainkaupunki tsaari Nikolai I:n mukaan. Keihäänheittäjä Mikaela Ingberg on kotoisin Vaasasta. Vaasan perusti Ruotsin kuningas Kaarle IX, joka on tunnettu myös Kaarle Herttuana. Meteorologi Kerttu Kotakorpi on syntynyt Vaasassa.
Wasalandian maskotit olivat Walma ja Walle, huvipuisto lopetti vuonna 2015. Korsholman linna sijaitsi nykyisen Vaasan alueella, tänä päivänä se on täysin tuhoutunut. Jarkko Suo eli Lauri Tähkä on syntynyt Vaasassa.
Böklinki on vaasalaista savusilakkaa, Vaasan ruispalat puolestaan Suomen suosituin leipä. Klamydia-yhtyeen kotipaikka on Vaasa, klamydia myös tunnettu sukupuolitauti. Vaasan veri ei vapise -sanonta. Rantarock ja Rockperry tapahtumat järjestettiin aikaisemmin Vaasassa.
Vaasa on ruotsiksi Vasa, eli peuran poikanen. Urheilu englanniksi on Sport, joka taas on paikallinen jääkiekon SM-liigaseura. Miss Suomi 2021 Essi Unkuri on kotoisin Vaasasta. Ruotsinkielisten osuus kaupungissa on yli 23%.
Televisiosta tuttu Strömsö sijaitsee Vaasassa, kaupungilla on ollut käytössä Suomen aurinkoisin kaupunki -slogan. Kotipizza on lähtöisin Vaasasta. Vaasa sijaitsee Pohjanmaalla. Vaasan satamasta pääsee lautalla Uumajaan
Loru 2: Soul
Soul-elokuva voitti animaatio-Oscarin 2020. Esa ”Tiki” Tikkanen lopetti lätkäuransa Etelä-Koreassa, Soulin esikaupungissa. Lotte World on Soulissa sijaitseva maailman suurin sisähuvipuisto. Masked Singer -ohjelma on lähtöisin Etelä-Koreasta.
Koreat on jaettu 38. leveyspiirin mukaan. Won on Etelä-Korean rahayksikkö, won/voitolle sanaleikki. Soju on korealaista viinaa. Soul sijaitsee Han-joen varrella.
Samsungin ja Samsung Galaxy puhelimen kotimaa on Etelä-Korea. Kia-automerkin päämaja sijaitsee Soulissa. Hangul on korealainen aakkosto. K-Pop korealainen musiikkityyli.
Tapio Korjus ja Seppo Räty voittivat kultaa ja pronssia vuoden 1988 Soulin olympiakisoissa. Squid Game eli Kalmaripeli suosittu mutta suht raaka suosikkiohjelma Netflixissä. Soul on myös musiikkilaji. Soul sijaitsee Pohjois-Korean ja täten maan diktaattorin Kim Jong-unin naapurissa.
Gangnam on Soulin kaupunginosa. Gangnam Style (=tyyli) puolestaan PSY:n hittikappale. Pöytä koreaksi sanakikkailua, bibimbap paikallinen kulhoruoka. Sieluun = Soul.
Loru 3: Napoli
Napolin nimi tulee kreikankielisestä nimestä Neapolis, eli uusi kaupunki. Kaupunki on ollut historiansa aikana Ranskan ja Espanjan alaisuudessa. Diktaattori Benito Mussolini eli Il Duce (=Johtaja) aloitti kuuluisan Rooman marssin Napolista vuonna 1922. Enrico Caruso oli kuuluisa napolilainen oopperalaulaja.
Yhdysvalloissa on 11 Naples-nimistä kaupunkia. Margherita-Pizza on nimetty italialaisen kuningatar Margheritan mukaan. Tomaattikastike, basilika ja mozzarella ovat Margherita-pizzan täytteet. Laila Kinnusen esikoissingle Lazzarella on napolilainen kappale.
Limoncello on paikallinen kuuluisa juoma. Napoli on Campanian maakunnan pääkaupunki. Ischian saari sijaitsee Napolin edustalla. Iskias on myös selkävaiva. Pompejin kaupunki jäi laavan alle vuonna 79.
O Sole Mio on kuuluisa napolilainen kappale. Futislegenda Diego Maradona pelasi Napolissa pitkään jalkapalloa. Milla Magia asuu mökissä Vesuviuksen rinteillä. Vuori tunnettu tulivuorenpurkauksista.
Napoli sijaitsee Italian eli saapasmaan sääressä. Italian pääministeri on Giorgia Meloni. Nap – poli sanaleikki. Napoli on Italian kolmanneksi suurin kaupunki Rooman ja Milanon jälkeen.
