Hyppää pääsisältöön

Ylen tiedotteet

The Rasmus ja BESS täydentävät UMK-finaalin – luvassa räjähtävä show

The Rasmus ja Bess mustissa vaatteissaan. Uuden Musiikin Kilpailun logo vasemmalla.
Kuva: Laura Iikkanen, Ili Marttinen, Venla Shalin

UMK23-finaalia 25.2. tähdittävät UMK-artistien lisäksi myös viime vuoden euroviisuedustaja The Rasmus sekä yksi tämän hetken kotimaan menestyneimmistä artisteista BESS. Lisäksi finaalissa esiintyy tapahtuman juontajanakin toimiva Samu Haber.

UMK23-finaali saa arvoisensa väliaikaesiintyjät, kun The Rasmus, BESS ja Samu Haber ottavat lavan haltuun suorassa finaalilähetyksessä. Ennen finaalilähetystä Turun Logomon UMK-tapahtumassa esiintyy lisäksi yksi viime vuoden UMK-artisteista, Younghearted.

The Rasmukselle Euroviisujen jälkeinen aika on ollut kiireinen. Bändi esiintyi viime vuonna lukuisilla Suomen kesäfestareilla ja syksyllä 2022 julkaistiin The Rasmus -kirja sekä yhtyeen kymmenes albumi Rise. Helsingin jäähallin syyskuisen juhlakonsertin jälkeen yhtye lähti Euroopan kiertueelle sekä soitti jättiyleisölle Meksikossa. Tällä hetkellä yhtye kirjoittaa uusia biisejä, ja myöhemmin tänä vuonna julkistetaan lisää keikkoja.

”On mahtavaa palata UMK-lavalle! Kun vuosi sitten olimme kilpailussa mukana, jännitys oli huipussaan. Nyt saamme palata Logomoon vetämään mahtavan show’n meidän uusimmalla singlellämme Live and Never Die”, The Rasmus kommentoi. ”UMK ja Euroviisut olivat kaikkiaan hienoja kokemuksia. Torinon viisuissa myös ystävystyimme muiden artistien kanssa, ja saatiin hieno idea tehdä yhteinen versio In The Shadows -kappaleesta Ukrainan Kalush Orchestran kanssa. Viisubiisi Jezebelistä on myös kasvanut yleisön lempibiisi aikaisempien hittiemme rinnalle.”

BESSin uuden singlen ensiesitys UMK:ssa

Viime vuoden tammikuussa UMK-kisabiisillään viimeistään koko kansan nimeksi noussut helsinkiläinen artisti ja poptähti BESS debytoi jo vuonna 2017. Elektronista musiikkia ja housea popmusiikissaan yhdistelevä artisti tunnetaan erityisesti rouheasta laulusoundistaan, tanssittavista hiteistään sekä keikkasuosiostaan. Helmikuun Emma Gaalassa BESS voitti yhteensä neljä Emma-palkintoa: Vuoden artisti, Vuoden pop, Vuoden striimatuin biisi (Ram pam pam) ja Vuoden biisi (Ram pam pam).

UMK23-finaalissa BESS esittää 10.2. julkaistun uuden singlensä Lähtee käsistä, joka on viimeinen singlejulkaisu ennen keväällä ulos tulevaa uutta albumia.

”On suuri ilo ja kunnia päästä taas esiintymään UMK-lavalle ja rakentamaan show tämän huipputiimin kanssa”, BESS kommentoi. ”Se on samaan aikaan innostavaa, jännittävää ja eri tavalla haastavaa kuin silloin kisan aikaan. Aikamoista! Laittakaa siis ne palopeitot päälle ja turvavyöt tiukasti kiinni! Olen ainakin varoittanut… Tästä UMK:sta tulee sellainen megashow, jota kukaan ei ole ennen nähnyt.”

Myös UMK23-juontaja Samu Haber esiintyy finaalissa ja odottaa innolla tätä puolta show’sta.

"Onhan koko UMK-juontajuus ihan huikea kunnia, mutta voin kyllä myöntää, että ehkä kuitenkin painavin syy mukaan lähtemiselle oli mahdollisuus vetää oikein kunnolla ranttaliksi myös itse lavalla”, Samu Haber kommentoi. ”Ei ole montaa vastaavaa tilaisuutta artistille saada moinen koneisto omaan ohjelmanumeroon ja päästä hämmentämään oikein kunnolla ilman mitään estoja."

UMK23-finaali ja -tapahtuma 25. helmikuuta

Uuden Musiikin Kilpailun voittaja ja Suomen seuraava euroviisuedustaja valitaan 25.2.2023 Turun Logomon UMK23-tapahtumassa. Finaalilähetys nähdään ja kuullaan suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa, Radio Suomessa, YleX:llä ja Yle X3M:llä.

UMK23-finaalissa voitosta sekä Suomen euroviisuedustajan paikasta kisaavat Keira, Benjamin, Robin Packalen, Lxandra, Käärijä, KUUMAA ja Portion Boys.

Omaa suosikkiaan voi äänestää suoran lähetyksen aikana maksutta kirjautumalla Yle-sovellukseen tai maksullisesti tekstiviestillä tai soittamalla äänestysnumeroon. Myös kansainvälinen raati pisteyttää biisit.

Voittajabiisi selviää laskemalla yleisöäänet ja kansainvälisen raadin antamat pisteet yhteen: katsojien äänten painoarvo on 75 % ja kansainvälisen raadin 25 %.

Sisältö muilla kielillä