“Otamme maailman sisään paljon voimakkaammalla kirkkaustasolla” – Kirjolla-sarja avaa elämää autistin silmin Ylellä 27.3. alkaen
Kiri, Topi, Markus ja Julius ovat kaikki kirjolla, mutta se saattaakin olla heidän ainoa yhteinen piirteensä.
Kirjolla on lämminhenkinen seurantareality, joka kuvaa määritelmiä pakenevaa autismin kirjoa. Sarjassa seurataan Topin, Juliuksen, Kirin ja Markuksen arkea, joka tuo esiin monia näkymättömiä kapeikkoja yhteiskunnassamme. Päähenkilöt avaavat kotinsa ja sydämensä kulkiessaan sinnikkäästi kohti suurimpia unelmiaan. Ohjelmassa kuullaan myös päähenkilöiden läheisiä, mutta ei yhtäkään asiantuntijaa.
Kahdeksanosainen Kirjolla-sarja syventää ymmärrystä erilaisuudeksi koetuista piirteistä. Miten onnistuu työllistyminen, jos kertoo olevansa autisti? Kuinka voi tavata mahdollisia seurustelukumppaneita, ja mitä sitten pitää tehdä, jos tapaakin jonkun kiinnostavan? Miten onnistuu paluu koulunpenkille, kun sosiaalinen elämä kutkuttaa enemmän? Millaisia haasteita matkustamisessa voi olla? Selviääkö erilaisuuden kokemuksesta traumoitta läpi peruskoulun?
Topi (28), Tampere
Topi asuu yksiössä Tampereella ja on rutinoitunut työnhakija. Topi urheilee ja katsoo elokuvia sekä televisiosarjoja. Hän ihailee perheenjäseniään, joista viettää eniten aikaa Sointu-siskon kanssa. Diili-ohjelman voittanut Sointu elää yrittäjänä ja somevaikuttajana hyvin erilaista elämää kuin veljensä, mutta kaksikon keskustelut kipinöivät ja resonoivat yhteisellä taajuudella. Topi on tarkka rahasta ja terveelliset elämäntavat rutiineineen toimivat hyvinvoinnin perustana. Kova urheilu vaatii toki joskus pizzaa ja muita herkkuja. Adrenaliinin lisäksi Topin elämässä tärkeintä ovat elokuvafestivaalit, joiden suhteen hän tekeekin uuden aluevaltauksen. Varhain diagnosoitu autismin kirjo näkyy Topissa ehdottomuutena. Puhumista on harjoiteltu pienempänä runsaasti, jotta se olisi hitaampaa kuin Topin ajatuksenjuoksu. Topi havainnoi maailmaa kirurgisen leikkaavalla katseella ja pudottelee suustaan viisauksia, joita ei kyllästy kuulemaan.
Julius (19), Helsinki
Julius on abiturientti, jonka ensimmäinen kirjoituskevät on takana ja neljäs lukiovuosi edessä. Opiskelun lisäksi Juliuksen elämässä tärkeitä asioita ovat perhe, askeleet kohti itsenäisyyttä, tennis, pianonsoitto ja hissit. Julius on saanut jo hyvin varhain autismin kirjon diagnoosin. Lähipiirin vahva tuki on auttanut Juliusta elämässä eteenpäin ja edelleen laajentamaan rohkeasti omaa toimintaansa arjessa. Juliuksen perheessä rakkaus kuuluu sisarusten välisessä puheessa. Maailma on täynnä mielenkiintoisia hissejä valloitettaviksi ja videoitaviksi omalle tubekanavalle.
Kiri (24), Tampere
Kiri on juuri muuttanut omaan kotiin Tampereella ja treenailee arjen hallintaa perheen ja toimintaterapeutin tuella. Kirin diagnoosi autismin kirjosta on tullut kouluiässä. Sosiaaliset suhteet ovat olleet haaste, mutta Kiri on opetellut mestarilliseksi ystävyyksissä, vaikka se verottaakin paljon omaa jaksamista. Musikaalinen esteetikko Kiri haaveilee peruskoulun jälkeisten opintojen suorittamisesta ja unelmiensa työpaikasta. Kirillä on äitinsä kanssa yhteensä yli 400 barbia, joilla on erityinen asema Kirin elämässä – ja kodissa, ehkä myös tulevaisuudessa?
Markus (29), Kouvola, Valkeala
Markus on paluumuuttanut vanhempiensa kotiin Valkealaan ammattikorkeakouluvuosien jälkeen. Hän valmistui juuri koronapandemian alla ja on ollut siitä lähtien aktiivinen työnhakija. Penetraatiotestaus ja tyttöystävä ovat haaveissa kuin myös monimutkaiselta vaikuttavan älykypärän toteuttaminen. Markus on saanut autismin diagnoosin varhaisella iällä, ja hän on treenannut muun muassa tunnesäätelyä ja siirtymiä. Hänellä onkin erinomainen kyky analysoida omia ajatuksiaan ja suhtautumistaan erilaisissa tilanteissa. Tuoko deittisovellus ratkaisun sosiaalisten suhteiden puutteeseen vai onko lähdettävä merta edemmäs kalastelemaan?
Kirjolla 27.3. alkaen Yle TV2 klo 21.00 kaksi osaa kerrallaan ja samana päivänä kaikki jaksot Yle Areenassa