Vastaavalta toimittajalta: Suomen selkäranka ei ole rautakankea
Yle haluaa olla rakentamassa uudistuvaa tarinaa upealle kansakunnallemme. Siksi aloitamme keskustelun suomalaisuuden selkärangasta, ja kutsumme kaikki siihen mukaan, kirjoittaa Panu Pokkinen.
Kansakunnan identiteetti rakentuu historian yhdistävästä tarinasta, ajatuksesta omasta paikasta nykymaailmassa ja yhteisen tulevaisuuden ideasta. Tulevaisuutta ei ole ilman identiteettiä – vankkaa selkärankaa.
Suomen pitää tuntea oma paikkansa. Meidän pitää tietää, mitä yhdessä puolustamme.
Meillä on sata erilaista Suomea, joista tarinamme syntyy: monenlaisuutta, toivoa ja oikeamielisyyttä, hauskuutta ja sietämistä, tunnollisuutta ja reiluutta, erilaisia kieliä, kulttuureja ja asuinpaikkoja. Suoraselkäisyyttä.
Hämmentävät ajat ja muuttuva maailma – pandemia, ilmastokriisi, digitalisaatio, inflaatio, hyvinvointivaltion huolestuttava rapautuminen – ovat jo jonkin aikaa aiheuttaneet eksyksissä olemisen tunnetta.
Suomi on kulkenut pitkän matkan itsenäisyyden alkuvaiheista sotien läpi jälleenrakennukseen ja YYA-Suomesta Euroopan unionin jäseneksi, pienin askelin kohti länttä. Olemme pystyneet, halunneet ja osanneet muuttua aikojen mukana.
Venäjän hyökkäys vuosi sitten Ukrainaan oli lopullinen käännekohta. Kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö tuolloin totesi, naamiot tulivat riisutuiksi ja naapurimme todelliset kasvot paljastuivat. Samalla riisuimme omatkin naamiomme.
Käännyimme Nato-jäsenyyden kannattajiksi historiallisen nopeasti ja otimme viimeisenkin askeleen matkallamme länteen.
***
Kansaamme määrittävät kysymykset on kysyttävä uudelleen, kun paikkamme maailmassa nyrjähti uuteen asentoon. Mitä suomalaisuus on? Mitä kaikkea me puolustamme? Mikä on suomalaisuuden selkäranka, joka pitää ryhtimme suorassa?
Suomalaisuuden selkäranka voisi rakentua toivosta ja suvaitsevaisuudesta tai oikeudenmukaisuudesta ja oikeamielisyydestä. Kielistä, kulttuureista, tieteestä, taiteesta ja urheilusta. Monenlaisuudesta.
Selkärankamme saattaa sisältää lapsenmielisyyttä ja nokkeluutta. Hauskuutta ja kilvoittelunhalua. Asuinpaikkoja, kotipaikkoja ja -seutuja sekä niistä kumpuavaa ylpeyttä.
Sen pitää rakentua jaetuista kokemuksista ja ilosta. Ei riidoista eikä eripurasta, vaan ymmärryksestä. Selkärankamme on mahdollisuuksia, epäonnistumisia ja onnistumisia – kasvua.
Etsimäämme selkärankaa ei ole tehty rautakangesta, eikä kuminauhasta tai seteleistäkään. Se on tehty periaatteista ja unelmista, yhteisyydestä. Kun näemme, kuulemme ja tunnemme toisemme vähän paremmin, Suomella menee paremmin.
***
Ylellä käynnistyy tällä viikolla kolmen viikon mittainen Suomalaisuuden selkäranka -kokonaisuus, jossa maamme identiteettiä pohditaan suorissa tv- ja radio-ohjelmissa sekä suomalaisten arvoja luotaavassa Arvokoneessa.
Haluamme tarjota tilaa keskustelulle, joka tähyilee kompromisseja hakien parempaan tulevaisuuteen. Emme eripuraa tai vänkäämistä.
Julkisen palvelun medialla on merkittävä rooli kansakunnan tarinan rakentumisessa. Ensimmäinen lakiin kirjattu tehtävämme on tukea kansanvaltaa. Yle on Suomen ja suomalaisuuden peili, suomalaisen kulttuurin ja historian säilyttäjä ja uudistaja – kaikille yhteinen ja jokaiselle oma.
Yle puolustaa suomalaisuutta. Tai oikeastaan sitä moninaista suomalaisuutta, jota Suomessa on.
Puolustamme erilaisten mielipiteiden sietämistä ja vaihtoehtoja – oikeutta sanoa, olla oikeassa ja väärässä. Haluamme olla totuuden ja yhteisen hyvän palveluksessa. Puolustamme isoja ilon hetkiä ja pieniä onnen ailahduksia.
Me Ylenä voimme ja haluamme olla rakentamassa uudistuvaa tarinaa upealle kansakunnallemme. Se on meidän tehtävämme. Siksi aloitamme keskustelun suomalaisuuden selkärangasta – ja kutsumme teidät kaikki siihen mukaan.
Panu Pokkinen
Johtaja, vastaava toimittaja
Yle Urheilu ja tapahtumat
Suomalaisuuden selkäranka Yle Areenassa ja Yle TV1:ssä 22.2., 1.3. ja 8.3. kello 21.05, Radio Suomessa 22.2. kello 18 ja Radio Vegan erikoislähetyksessä 29.3. Tv-keskustelut suoratekstitetään, ja ne voi katsoa Areenassa myös suomenkielisellä viittomatulkkauksella.