Hollywoodin vuosiksi unohtama Brendan Fraser tekee kiitellyn roolin 300-kiloisena Charliena – ”Yhteiskuntamme sivuuttaa ylipainoiset ihmiset”
The Whale kertoo sairaalloisen traagisen tarinan lihavan miehen elämästä. Ohjaaja Darren Aronofsky pitää sitä humoristisimpana elokuvana, jonka on koskaan ohjannut. Silti se ei naurata.
The Whale on jättiläinen elokuvaksi, eikä pelkästään sen 300-kiloisen päähenkilön Charlien takia. Hän on lukkiutunut asuntoonsa, josta ei koskaan poistu. Ruokalähetti jättää pizzat ulko-oven taakse. Charlie hakee laatikot vaivalloisesti liikkumalla ja rysähtää takaisin sohvalle.
Charliella on paljon muitakin kuin terveyteen liittyviä ongelmia. Hän rypee syyllisyydentunnossa, joka sumentaa kaiken muun elämässä. Charlie janoaa tyttärensä anteeksiantoa yhtä pakkomielteenomaisesti kuin kapteeni Ahab haaveili valkoisen valaan pyydystämisestä klassikoksi nousseessa Moby Dick -teoksessa. Myös Charlie on valmis saavuttamaan päämääränsä henkensä kustannuksella.
The Whale -draamassa käsitellään painavia teemoja. Se on psykologinen ja filosofinen matka ihmisluonnon sisimpään, jossa heikkoudet ja vahvuudet ottavat mittaa toisistaan.
Tavoitteena aitous
Darren Aronofskyn (Unelmien sielunmessu, Black Swan, Mother!, The Wrestler - painija) ohjaama elokuva tuli ensi-iltaan Yhdysvalloissa viime joulukuussa. Se sai suurinta huomiota Charlieta näyttelevän Muumio-elokuvista tutun Brendan Fraserin pitämästä fat suit -puvusta.
Normaalipainoisen näyttelijän valintaa sairaalloisen ylipainoisen miehen rooliin kritisoitiin laajalti kehorasismiksi ja lihavien kustannuksella nauramiseksi. Miksi ylipainoiset näyttelijät sivuutettiin, kysyi moni. Kauneutta, hoikkuutta ja nuoruutta palvovassa Hollywoodissa tehtiin jälleen kerran rimanalitus.
Mutta eikö näyttelijän työ ole juuri joksikin toiseksi muuntumista niin fyysisesti kuin henkisesti? Jos rooli niin vaatii, näyttelijän olemusta voidaan muuttaa rajustikin, esimerkiksi kuten taaksepäin ikääntyvää Brad Pittia Benjamin Buttonin uskomaton elämä -draamassa 2008.
Fraserin häkellyttävä muodonmuutos luotiin erikoistehosteilla, joihin lisättiin jälkituotantovaiheessa visuaalisia tietokone-efektejä. Fraser kertoo olleensa maskeerattavana neljästä viiteen tuntia päivässä. Sen jälkeen hän oli kuvauksissa kymmenisen tuntia päivässä kuukauden ajan. Maskeista, meikistä ja monikerroksisesta puvusta kuoriutuminen kesti tunnin. Tällaiset elokuvat ovat oma extreme-lajinsa. Yhdysvaltain elokuva-akatemia nostikin The Whalen ehdokkaaksi parhaasta maskeerauksesta.
Aronofsky tiesi, että hänen oli löydettävä näyttelijä, joka halusi roolin hinnalla millä hyvänsä.
– Tämän elokuvan tekemisen ainoa syy oli tuoda Charlie eloon ja saada esiin hänen sisäinen kauneutensa. Rooliin oli valittava näyttelijä, joka pystyi välittämään sen katsojille niin fyysisellä kuin tunnetasolla, kertoo Aronofsky videohaastattelussa Kulttuuricocktailille.
Ohjaaja oli monien muiden tavoin unohtanut vuosia parrasvaloista pimennossa olleen Fraserin olemassaolon. Palanen loksahti paikoilleen, kun Aronofsky näki Fraserin sivuroolissa portugaliksi dupatussa elokuvassa. Näyttelijä otti haasteen vastaan ja nousi takaisin Hollywoodin A-listalle.
54-vuotias Fraser sai roolistaan elämänsä ensimmäisen oscar-ehdokkuuden. Kenelle parhaan miespääroolin Oscar-palkinto lopulta menee, selviää maaliskuun 13. päivä. Fraser on jo kerännyt roolisuorituksestaan lukuisia pystejä, esimerkiksi arvostetut Screen Actors Guild Award -ja Critics Choice -palkinnot.
Fraser kertoo Kulttuuricocktailin haastattelussa, että roolin näytteleminen teki hänestä empaattisemman lihavuudesta kärsiviä ihmisiä johtaan.
– Suvaitsevuuteni nousi uudelle tasolle, sillä sivuutamme liian usein yhteiskunnassamme elävät ylipainoiset ihmiset epäreilujen syiden takia. Tämän epäkohdan tuominen esille elokuvassa on yksi sen tavoitteista, Fraser selittää.
Riippuvuudet ovat osa elämää
The Whale perustuu Samuel D. Hunterin palkittuun näytelmään. Hunter käsittelee näytelmässä ja sovittamassaan elokuvakäsikirjoituksessa rehellisesti omia kouluaikaisia traumojaan, jotka hän oli sullonut komeron perälle.
Pikkukaupungissa Idahossa kasvanut Hunter kävi fundamentalistikristittyjen oppeihin nojaavaa koulua. Homoseksuaali kirjoittaja kärsi masennuksesta ja lääkitsi itseään ruoalla aivan kuten Charlie. Partnerin menetys vei Charlien voimat ja laukaisi ylensyömisen tunteiden turruttamiseksi.
Hunter on sanonut, että The Whale käsittelee ulkomaailmasta eristyksissä elävän ihmisen tragediaa ja inhimillisen yhteyden pelastavaa voimaa.
- Lähestyin tarinaa hyvin henkilökohtaisesta näkökulmasta unohtamatta empatiaa, rakkautta ja iloa. Kirjoitin näytelmän ja käsikirjoituksen kuvaamaan Charlien optimismia, Hunter kertoo.
Riippuvuus kiehtoo aiheena Aronofskya, joka käsitteli huumeriippuvuutta Unelmien sielunmessu -elokuvassaan 2000.
- Olen kai aina ollut kiinnostunut tarkastelemaan, miten addiktiot ovat osa elämäämme. Ne ilmenevät monin eri tavoin, kuten suhtautumisessa ruokaan tai intohimoisena urheilemisena Suurimmalla osalla riippuvuus ei kuitenkaan dominoi elämäämme niin, että henkemme olisi vaarassa, sanoo Aronofsky.
Näytelmä alkoi muhia Hunterin mielessä 13 vuotta sitten, kun hän asui poikaystävänsä, nykyisen aviomiehensä, kanssa pienessä murjussa New Yorkissa. Hunter opetti esseenkirjoittamista julkisessa yliopistossa tylsistyneille opiskelijoille.
Charlie opettaa samaa ainetta lukiolaisille etänä. Hän väittää läppärinsä kameran olevan rikki, jotta välttää paljastamasta ulkomuotoaan koululaisille.
Kivinen tie pelastukseen
Kun Charlie erosi vaimostaan Marysta (Samantha Morton), hän lopetti samalla yhteydenpidon tyttäreensä Ellieen (Sadie Sink). Hän katuu itsekästä päätöstään, mutta ei ole häpeän ja ex-vaimonsa vastustuksen takia yrittänyt pyrkiä sovintoon.
Charlie saa uutta kipinää elämäänsä, kun isä ja tytär vihdoin tapaavat. Ellie kapinoi isäänsä vastaan ja kiusaa tätä teini-ikäisen energialla, mutta Charlie pitää tytärtään huolehtivana, älykkäänä ja lahjakkaana ihmisenä. Hän haluaa korvata Ellielle kymmenen vuoden poissaolonsa korkojen kera ja turvata tämän tulevaisuuden.
Charlieta hoitava sairaanhoitaja Liz (Hong Chau) tekee kaiken voitavansa ystävänsä eteen, mutta voiko hän pelastaa kuolemansairaan miehen ilman tämän omaa halua? Voimattomuuden ja petetyksi tulemisen tunne kuvastuvat Lizin kasvoilta, kun Charlien salaisuus paljastuu. Se on elokuvan veret seisauttavin kohtaus. Chau on ehdolla parhaan naissivuroolin Oscarin saajaksi.
Afonofsky pitää elokuvaa varsin hauskana, vaikka ymmärtää, että monet näkevät sen tragediana. Ahmimiskohtaukset tuovat elokuvaan myös kauhuelokuvan ja voyeurismin piirteitä. Niistä on hauskuus kaukana.
- Tragedian merkitys viihdemuotona on terveen yhteiskunnan elinehto. Muiden kärsimysten ja vaikeuksien kautta eläminen auttaa läpikäymään omaa elämää, pohtimaan sitä ja tekemään muutoksia. Olen tehnyt tarpeeksi elokuvia tietääkseni, että lajityyppi toimii. En tosin tiedä, onko The Whale tragedia. Se on minusta toiveikkain filmini. Siinä on enemmän huumoria kuin missään muussa elokuvassani.
Mitä ajatuksia artikkeli herätti? Voit osallistua keskusteluun.
Lue lisää Oscar-ehdokkuuksia keränneistä elokuvista:
Yle näyttää Oscar-gaalan suorana – kisaamassa suomalaisen osatuottama elokuva