Menestyjä on kaikkien kaveri, epäonnistujat jäävät yksin – Verneri ”Bona” Junkala oli huippulupaus, joka ei kestänyt e-urheilumaailman raakuutta
Junkala oli vuosia tulevaisuuden lupaus Counter Strikessa, mutta e-urheilun ammattilaismaailmassa paineet vaikuttivat häneen niin, että lupausta ei lunastettu – ainakaan vielä.
Urheilijalle on kunnia, jos häntä sanotaan ”tulevaisuuden lupaukseksi”. Sellaiseksi e-urheilija Verneri ”Bona” Junkalaa on tituleerattu.
Jo vuonna 2018 Ilta Sanomat uutisoi: ”Verneri, 18, on yksi Suomen CS-lupauksista”
CS tarkoittaa Counter Strikea. Se on on ensimmäisestä persoonasta kuvattu tietokonepeli, jossa tarvitaan taktista osaamista, tiimityötä ja nopeita refleksejä. Bona on Junkalan pelissä käyttämä nimi.
Titteli käy traagiseksi, jos viittaa kantaa pitkään eikä koskaan lunasta lupausta. Vuosi vuodelta selässä on äänekkäämpi apina, joka ilkkuu: et pysty, sinä mokaat, sinusta ei ole tähän. Tätä Junkalan kamppailua seurataan Game of Minds -dokumenttisarjassa.
– Jos mokasin, ajattelin, että olen surkea. Että me hävitään tämä peli. Tilttasin, Junkala sanoo.
Nyt Junkala on 23-vuotias. Hän opiskelee kemianteollisuutta Kokkolassa, jossa asuu tyttöystävänsä kanssa. Hän ei pelaa enää ammatikseen.
Juuri siksi tämä entinen lupaus saattaa vielä lunastaa odotukset.
Pelaaja lapsesta asti
Ensimmäiset muistikuvat videopelaamisesta ovat ajalta, jolloin Junkala oli 7-vuotias.
Hän asui silloinkin Kokkolassa, ja hänen isällään oli tietokone, jolla oli CS:n varhainen versio. Junkala pelasi peliä sekä myöhemmin sen uudempia versioita ja kehittyi nopeasti.
2014 julkaistiin Counter Strike: Global Offensive, ja Junkala alkoi pelata sitä toden teolla. Hänen taitonsa huomattiin ja hänet värvättiin ensimmäiseen ammattimaisempaan joukkueeseen nimeltään Team Menace.
Tässä joukkueessa Junkala pelasi ensimmäisen ammattiturnauksen Lantrekissa Tampereella sekä Oulussa vuonna 2017.
– Siitä sain vähän nimeä. Olin nuori, ja pelasin hyvin.
Kylillä alettiin puhua lahjakkuudesta.
Ammattilaiseksi
Pikkuhiljaa Junkala tutustui Suomen parhaimpiin CS-pelaajiin ja päätyi joukkueeseen, josta muutamien pelaajavaihdosten jälkeen muodostui SuperJymy-niminen joukkue.
Se oli ihan oikea ammattipelaajien joukkue, jossa pelaamisesta sai kuukausipalkkaa. Junkalasta oli tullut e-urheilija, joka omistautui pelaamiselle, joukkueelle ja sen tavoitteille.
Hän treenasi paljon, usein 50 tuntia viikossa. Elämä alkoi mennä pelaamisen ehdoilla: treenejä, turnauksia ja ”boot campeja”, joissa vetäydyttiin viikoksi pariksi tiimin kanssa elämään ja hengittämään pelaamista.
Junkala halusi treenata kovaa, koska häneltä odotettiin tuloksia. Se aiheutti paineita. Apina hyppäsi selkään.
Ihana flow-tila
Salissa on satoja, ehkä tuhansia ihmisiä, ja salin lavalla on rivissä tietokoneita. Neonvalot välähtelevät, ja juontaja kuuluttaa e-urheilijat lavalle. Yleisö taputtaa, kun pelaajat asettuvat koneiden ääreen.
Tällaisia tapahtumia isot e-urheiluottelut ovat. Paikalla on paljon yleisöä ja mediaa, jotka kohtelevat joukkueiden jäseniä kuin ketä tahansa urheilustaroja.
Tässä vaiheessa, ennen kisaa, Junkalaa aina jännittää. Hän tärisee vähän, ja sydän hakkaa. Mutta se on ihan mukava tunne, hän nauttii adrenaliinista ja odottavasta tunnelmasta, joka ennen tärkeää ottelua aina on.
Parhaassa tapauksessa muutaman onnistumisen jälkeen Junkala menee flow-tilaan, jossa kaikki onnistuu. Hän on rento eikä epäröi, ja kaikki sujuu, koska hän tietää olevansa parempi kuin vastapuoli – hän pelaa sillä tasolla, jolla kykenee parhaimmillaan pelaamaan.
Junkalaa turhauttaa, ettei hän tiedä, miten tällaiseen olotilaan pääsee. Se vain tapahtuu, jos tapahtuu.
– Silloin mietin, että laitoinko vasemman kengän aamulla ensin jalkaan, vai mistä se johtui, että kaikki meni niin hyvin. En ollenkaan tiedä, miten sen flow-tilan saa päälle, enkä ole löytänyt siihen avainta.
Kammottava henkinen romahdus
Mitä tärkeämpi ottelu, sitä useammin Junkalan pää petti. Siksi hänellä on ammattiturnauksista pitkä liuta kakkossijoja eikä yhtään voittoa.
Huono suoritus saattoi laueta mistä vaan, vaikkapa yksittäisestä teknisestä virheestä tai huonosta päätöksestä. Lopputulos oli aina sama: Junkala ajautui itseään ruokkivaan kierteeseen.
– Jos matsi ei suju, alkaa tulla ajatuksia, että ”ei helvetti, porukka varmaan nauraa ja ajattelee, että olen ihan surkea”. Sitten sitä menee päänsä sisään ja alkaa kuunnella noita juttuja, että ”olen ihan paska ja kaikki pitää surkeana”.
Negatiivinen ajattelu eskaloituu, itseluottamus romahtaa kesken ottelun, ja silloin Junkala ei enää uskalla yrittää voittaa. Hän yrittää välttää tappiota, pelkää ja passivoituu, ja apina selässä nauraa makeasti.
Paineita joka suunnasta
Matsin taustalla paineita aiheuttavat monet asiat, kuten joukkuekavereiden ja organisaation asettamat tavoitteet. Äkkiä saattaa alkaa ajatella, että jos ei lunasta lupauksiaan, saa kenkää joukkueesta.
Somessa räyhäävät ”asiantuntijat” ovat oma soppansa.
– Kritiikki somessa on todella armotonta tässä lajissa. Porukka lyö matseista vetoa oikealla rahalla, joten jos hävitään, niin tulee aika pahoja yksityisviestejä Twitterissä ja Instagramissa. Pääosin me ollaan kyllä vaan naureskeltu niille joukkuekavereiden kanssa, se on se meidän käsittelytapa.
Kerran joku alkoi levittää huhua, että Junkala käyttäisi huijausohjelmaa pelissä. Se ei ollut totta, mutta kun väitteen tueksi tehtyä videota oli katsottu Youtubessa 100 000 kertaa, Junkalaa alkoi ahdistaa: mitä, jos hän saa huijarin maineen?
Junkalan mukaan mitään kunnollista valmennusta julkiseen löylytykseen ei organisaatioiden puolelta tule.
– Siitä olisi ehkä hyvä puhua, etenkin, jos tulee joku uusi ja nuori tyyppi tiimiin, että osaisi vähän valmistautua siihen kritiikkiin.
Raakaa bisnestä
Junkala sai vuoden 2018 lopussa kenkää SuperJymy-joukkueesta. Se harmitti, sillä hänellä oli ollut todella hauskaa joukkueessa.
– Voin myöntää, että olin tosi vihainen ja pettynyt.
Junkala ei ole ensimmäinen eikä viimeinen, joka on saanut kylmästi lähteä joukkueesta.
Hänen mukaansa e-urheilu on kuin mikä tahansa urheilu- tai viihdebisnes: kun sujuu ja tuot rahaa ja tuloksia pöytään, kaikki ovat kavereitasi.
Kun ei suju, olet yksin ja korvattavissa.
Se on kovaa touhua, etenkin, kun ottaa huomioon, että suurin osa e-urheilijoista on hyvin nuoria, jotkut teini-ikäisiä.
Näiden asioiden vuoksi monet e-urheilijat ovat hyvin stressaantuneita. E-urheilusta kertovassa Game Of Minds -dokumenttisarjassa esimerkiksi kuvataan, kuinka ammattimaisen e-urheilujoukkueen jäsenet eivät osanneet lainkaan hengittää rennosti ja syvään, palleaan asti, koska olivat niin stressaantuneita.
Paineensietokyky on avain
Usein ”tulevaisuuden lupauksen” lunastamattomassa potentiaalissa on kysymys siitä, ettei urheilija pysty käsittelemään paineita.
Pahiten paineet vaikuttavat lajeissa, joissa henkinen puoli on korostuneessa roolissa.
Useiden menestyneiden e-urheilujoukkueiden kanssa työskentelevän urheilupsykologin Mia Stellbergin mukaan tällaisia lajeja ovat esimerkiksi ammunta, darts, snooker – ja e-urheilu.
– Tutkimusten mukaan 60–90 prosenttia tiukan matsin lopputuloksesta määräytyy psyykkisten ominaisuuksien perusteella. Kaikki näiden lajien urheilijat ovat huipulla teknisesti niin taitavia, että voivat periaatteessa voittaa toisensa.
Niin Junkalakin pystyisi.
– Jos pelaa harjoitusotteluita ihan noita maailman parhaita vastaan, niin ei ne tasoerot ole oikeasti niin suuria. Päästä se on paljolti kiinni.
Mia Stellberg tulee avuksi
Vuonna 2018 Junkala oli e-urheiluleirillä Kajaanissa. Joukkueen silloinen manageri kysyi, voisiko Stellberg jututtaa ongelmiin ajautunutta Junkalaa. Kuukausia kestänyt yhteistyö alkoi ja siitä oli apua.
Junkalalle on jäänyt keskusteluista mieleen etenkin sisäisen puheen konsepti eli se, mitä sanoo itselleen, kun onnistuu ja etenkin kun epäonnistuu.
– Mian kautta olen oppinut armollisuutta itselleni ja olen oppinut nollaamaan tilanteen. Jos mokaa, sille ei voi enää mitään, vaan peli jatkuu. Se auttaa muussakin elämässä. Sitä ajatteli nuorempana, että pitää olla samanlainen kuin muut, kun pelkäsi sitä, mitä muut ajattelevat. Enää en mieti noita juttuja niin paljon.
Tulosta alkaa syntyä
Junkala pelasi SuperJymyn potkujen jälkeen hReds-joukkueessa IGL:nä eli In Game Leaderina, joukkueenjohtajana.
Junkalan johdolla joukkue pääsi vuoden 2019 Telia Esports -sarjan semifinaaliin, jossa Junkala oli täysin liekeissä. Junkalan suoritusta suistutettiin, ja hReds pääsi finaaliin.
Jos tämä tarina olisi elokuvaa, kertoisimme, kuinka Junkala selätti selässään olevan apinan ja johti tiimin voittoon finaalissa.
Niin ei kuitenkaan käynyt.
hReds hävisi finaalin.
Junkala päätti jäädä määrittelemättömän mittaiselle tauolle aktiivisesta ammattipelaamisesta. Sen jälkeen hän pelasi vielä muutamassa tiimissä ammattilaisturnauksissa, mutta covidin takia live-turnauksia ei enää pidetty.
– Ne turnaukset siellä paikan päällä oli kuitenkin tämän homman suola. En ollut oikein kehittynytkään mihinkään suuntaan ja joukkueissakin oli vähän säätöä, niin mietin, että joku iso päätös pitäisi tehdä. Ei ollut oikein motivaatiota.
Junkala lähti armeijaan, ja nyt hän on päätoiminen opiskelija.
Tulevaisuuden lupausta ei täytetty.
Ainakaan vielä.
Peli-ilo löytyi normaalin elämän kautta
E-urheilu on siinä mielessä samanlainen laji kuin snooker, että todelliset huiput hyvistä erottaa kyky sietää paineita. Esimerkiksi snookerpelaaja Ali Carter löysi tavan paineensietoon erikoista kautta: hän suoritti lentäjän opinnot. Tämän jälkeen Carter menestyi ainakin osittain siksi ettei hänen tarvinnut menestyä: olihan hänellä lentäjän ura, mikäli snooker ei toisi leipää pöytään.
Junkala pelaa tällä hetkellä ”hupiturnauksia” koulun ohella, mutta hän ei sulje pois sitä, että palaisi ammattilaiseksi.
– On tosi kivaa pelata taas, ja jos tulee yhteydenotto ammattimaisesta tiimistä, niin katsotaan sitä sitten. En ole lyönyt hiirtä naulaan.
Junkala uskoo, että on nykyään enemmän sinut paineidensiedon kanssa. Se auttaa paljon, että hänellä on muutakin elämää kuin e-urheilu.
– Kun on elänyt ”tavallista” elämää, niin on tajunnut, että tämähän on ihan tosi jees. Ei ole pelkoa enää siitä, että jäisi tyhjän päälle, jos ei menestyisi pelaamisessa.
