Hyppää pääsisältöön

Lapset

Laula Susannan kanssa

Susanna ja kolme lasta pitävät käsiään ylhäällä ja katsovat kameraan. Kuvan päällä on graafisia sukkia ja hanskoja.
Kuva: Pikku Kakkonen / Yle

Pikku Kakkosen uudessa musiikkivideoiden sarjassa Susanna kutsuu kaikki mukaan laulamaan yhdessä.

Susannan mukana esiintymässä ovat Aaron, Aatto, Amanda, Aukusti, Gloria, Hilla, Jaakko, Leo, Noreia, Oona, Saimi, Säba, Unto, Veikko, Viljami ja Yasmine. Apuna käytetään tukiviittomia.

Nyt julkaistavat ensimmäiset kymmenen laulua ovat valikoituja ns. Kielinuppu-lauluja, joiden takana ovat varhaiskasvatuksen erityisopettajat Katri Kunnas ja Sarah Goncalves. Kielinuppu on projekti, joka on tuottanut suomen kielen oppimista tukevia lastenlauluja vuodesta 2017 saakka.

Kielinuppu-laulut soveltuvat tukemaan kaikkien varhaiskasvatusikäisten lasten suomen kielen kehittymistä. Lauluista hyötyvät erityisesti maahanmuuttajataustaiset ja monikieliset lapset sekä lapset, joilla on haasteita kielen kehityksessä. Onpa niitä käytetty myös aikuisten maahanmuuttajien kieliopetuksessa. Pikku Kakkoseen laulut ovat sovittaneet Pekka Nättinen ja Riku Kettunen.

Joulukuu, tammikuu, helmikuu...ja vielä kerran…

Tunnusomaista lauluille on, että niissä on vähän sanastoa ja paljon toistoa. Lauluissa keskitytään sellaiseen arjen sanastoon, jota lapsi tarvitsee kielenoppimisen alkuvaiheessa. Yksinkertaiset laulut on helppo omaksua ja niiden melodia on tarttuva.

Kaikkiaan alkuperäisiä Kielinuppu-lauluja löytyy jo viitisenkymmentä. Laulut opetusvideoineen ovat kaikkien käytettävissä ja saatavilla netissä.

Laula Susannan kanssa Pikku Kakkosessa ja Yle Areenassa ke 22.3.2023 alkaen.

Laula Susannan kanssa - Toista Yle Areenassa

Lisää aiheesta Yle Areenassa