Käärijä voitti UMK:n ylivoimaisella pistepotilla – näin yleisön ja raadin pisteet jakautuivat
UMK-finaali huipentui Käärijän murskavoittoon eilen lauantaina. Eri genrejä iloisesti sekoittava Cha Cha Cha oli sekä yleisön että raadin selvä suosikki.
Suomen viisuedustaja on viimein tiedossa, kun Käärijä kruunattiin UMK-voittajaksi.
Voittajasta ei jäänyt epäilystä, sillä ennakkosuosikkinakin ollut Käärijä kahmi kovimman pistesaaliin. Hän sai yhteensä 539 pistettä: raadilta 72 ja yleisöltä huimat 467. Kaula seuraavaan oli selvä, sillä toiseksi sijoittunut Portion Boys jäi 315 pisteen päähän Käärijästä.
Käärijä ei jäänyt kauaksi vuoden 2021 UMK-voittaja Blind Channelin piste-ennätyksestä, jolloin voitto tuli 551 pisteellä.
UMK-voittaja valitaan sekä yleisön että kansainvälisen raadin antamien pisteiden perusteella. Yleisöäänillä on 75 ja raadin pisteillä 25 prosentin painotus.
Portion Boys nousi loppupisteissä toiseksi ja Keira kolmanneksi.
Yleisö ja raati olivat yksimielisiä voittajasta, mutta muuten pisteytykset erosivat toisistaan. Katso alta, miten pisteet jakautuivat ja kuinka raadit perustelivat pisteytystään.
Käärijä ja Lxandra raadin suosikit
UMK:n kansainväliseen raatiin kuului tänä vuonna yhteensä seitsemän maata: Iso-Britannia, Australia, Puola, Ukraina, Ruotsi, Saksa ja Espanja.
Moni raatilainen kertoo Käärijän olleen isoin yllätys. Villisti eri musiikkityylejä lainaavaa biisiä Cha Cha Cha kommentoitiin sellaisin sanoin kuin viihdyttävä, omaperäinen ja hullu.
Cha Cha Cha vei villille ajelulle, joka lunasti hienosti ennakohypetyksen. Voin hyvin nähdä euroviisuyleisön hurahtavan tähän. Käärijän energia valloittaa, ja on mahdotonta olla lähtemättä mukaan kertosäkeeseen.
Tuottaja Angela Downing, Australian raati
Cha Cha Cha on esitys, jota ei helposti unohda. Se on hauska, villi ja hullu juuri oikealla Euroviisu-tavalla.
Ruotsin raati
Yleisö ja raati olivat yksimielisiä Käärijän voitosta, mutta muut raadin antamat pisteet erosivat lopullisesta lopputuloksesta. Mikäli vain raati olisi päättänyt loppusijoituksista, Lxandra olisi tullut toiseksi ja KUUMAA kolmanneksi.
Lxandran balladi Something To Lose sai kehuja esityksen vahvasti välittyvästä tunnelmasta ja vaikuttavista sanoituksista.
Something To Lose on laadukas, ja siinä on taiteellinen tulkinta, hieno melodia ja koskettavat sanat.
Ruotsin raati
KUUMAAn kappaleYlivoimainen taas sai mainintoja esityksen visuaalisuudesta, tarttuvasta melodiasta ja vahvoista lyriikoista. UMK:n kappaleiden suomenkielisyys sai ylipäätään kehuja ainakin Saksan ja Puolan raadeilta.
Pidin KUUMAAsta, ja Ylivoimainen oli visualisointineen todella vaikuttava ja nykyaikainen. KUUMAAn keulahahmolla on todella hyvä ääni, ja hän kommunikoi hienosti muun yhtyeen kanssa.
Euroviisujen asiantuntija Phil Jackson, Iso-Britannia
Jokaisen maan raatiin kuuluu 5–6 ammattilaisjäsentä, joiden antamista pisteistä muodostuu maan yhteispistemäärä.
Raadin maat vaihtelevat vuosittain. Jäsenistön valinnassa painotetaan monimuotoisuutta ammatillisen osaamisen, iän, sukupuolen sekä taustan suhteen. Kansainvälisiä raateja käytetään apuna viisuedustajien valinnassa monissa viisumaissa.
Yleisöltä valtava äänivyöry
Yleisöääniä annettiin eniten kuin koskaan aimmin UMK:ssa, yhteensä 231 968 kappaletta.
Yleisön suosikista ei ole epäselvyyttä, sillä Käärijän kaula seuraavaan on valtava. Käärijän ja toiseksi tulleen Portion Boysin piste-ero on 343.
Annetuissa yleisöäänissä paukuteltiin aikaisempia ennätyksiä, mutta niin tehtiin myös lähetyksen ajan käynnissä olleessa UMK-chatissa. Linjoilla kävi yhteensä 187 000 keskustelijaa, mikä oli ennätysmäärä Ylen chatissä.
Käärijä-ilmiö ei voinut jäädä UMK- ja viisufanien chatissakaan huomaamatta. Paikalla oli jokaisen kilpailijan faneja, mutta Käärijän astellessa lavalle keskustelu räjähti. Alla chatista poimittuja kommentteja.
Käärijä viisuihin, hänelle on jo muodostunut ennennäkemätön kansainvälinen fanijoukko, jollaista Suomella ei ole koskaan näin aikaisessa vaiheessa ollut!
Kommentti chatista
Käärijä viisuihin. Parasta mitä Suomesta on Euroviisuissa esitetty.
Kommentti chatista
Näin laajalla fanien tuella Käärijän on hyvä keskittyä tulevaan eli Liverpoolissa järjestettäviin Euroviisuihin. Viimeistään toukokuussa Cha Cha Cha jäänee yli satamiljoonaisen yleisön korvamadoksi.
Äänestyksen laskukaava
Pisteitä yhteensä: 1176 (100 %)
Raatien yhteispisteet: 294 (25 %)
Yleisön yhteispisteet: 882 (75 %)
Seuraa Käärijän matkaa Euroviisuihin ja pysy kärryillä kaikista viisu-uutisista tässä seuranta-artikkelissa.
Otsikko korjattu 26.2. kello 15.15. Käärijä ei tehnyt piste-ennätystä.
Korjattu 2.3. chatin kävijämäärä