Carl Knif saa näytelmätekstin soimaan ja esittäjät tanssimaan, taiteellisena apuna toimii ohjaajan lukihäiriö

Omaperäinen, kansainvälinen ja tukevasti laatikon ulkopuolella. Näin voisi luonnehtia tanssija-koreografi-ohjaaja Carl Knifiä, jonka ohjaukset ovat tarjonneet harvinaisen kiinnostavaa katsottavaa.

Carl Knifin ohjauksia on vaikea lokeroida. Niissä yhdistyy puheteatterin juonenkuljetus ja luonnollisesta liikkeestä irtautuminen. Lukihäiriön takia Knif hahmottaa näytelmien tekstin musiikkina, johon hän rakentaa koko esityksen lävistävän koreografian.

– Koska minulla on lukihäiriö, luen tekstiä eri tavalla. Näen tekstissä asioita, joita ihminen, jolla ei ole lukihäiriötä, ei näkisi. Teksti on minulle enemmän rytmiä ja musiikkia kuin sisältöä.

Carl Knif valmistui tanssijaksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2000. Hän aloitti uransa nykytanssijana, esiintyen paljon Tero Saarisen teoksissa. Oman ryhmänsä, Carl Knif Companyn hän perusti vuonna 2012. Ryhmä on yksi kolmesta Vuoden teatteri -finalistista, joista kirjailija Juha Itkonen valitsee maaliskuun lopulla vuoden 2023 teatterin.

Työskentely abstraktin nykytanssin parissa alkoi saada uusia muotoja, kun Knif vuonna 2014 valmisteli omaelämäkerrallista Red-tanssiteosta. Sen oli tarkoitus olla punaiseen väriin liittyvä tanssiesitys, mutta tekoprosessin aikana Knifistä alkoi tuntua, että pelkkä liike ei riittänyt. Hän ryhtyi penkomaan oman menneisyytensä ”punaisia”, eli vaikeita ja tunnepitoisia hetkiä ja kirjoitti ne muistiin.

– Ne päätyivät lopulta teokseen niin, että itse puhuin sitä tekstiä. Siitä avautui mulle tekstin maailma.

Knif halusi työstää ideaa eteenpäin ja tutkia tekstiä liikkeenä. Svenska Teaternin Amos-näyttämöllä vuonna 2016 nähty Franz Kafkan Muodonmuutos aloitti tekstilähtöisten mutta läpikoreografioitujen esitysten sarjan. Se oli paitsi arvostelu- myös yleisömenestys. Seuraavaksi vuorossa oli August Strindbergin Uninäytelmä. Näyttelijät ja tanssijat työskentelivät ja liikkuivat rinta rinnan, ilman perinteisiä rooleja. Esittäjien henkilöllisyyttä on usein häivytetty sminkkaamalla kasvot valkoisiksi.

Ovatko teokset tanssiesityksiä vai puhenäytelmiä, on makukysymys, eikä edes oleellinen. Edes Knif ei osaa päättää, millä nimellä niitä kutsuisi.

– Puhun fyysisestä teatterista, mutta se ei ole täydellinen nimi. Välillä puhun tanssiteatterista, mutta sekään ei ole ihan kohdallaan. Kaikki teatterihan on fyysistä, sanoo Knif, joka korostaa, että tehdessään teatteria hän on aina tanssija, joka lähestyy tekstiä koregrafian kautta.

Kielestä liikkeeksi

Sekä Strindberg että Kafka kuuluvat kirjallisuuden klassikoiden raskaaseen sarjaan. Mutta Knif on kokeillut metodiaan myös toisenlaisiin teksteihin. Syksyllä 2022 nähtiin Werner Schwabin Presidentit, joka oli Espoon kaupunginteatterin ja Carl Knif Companyn yhteistuotanto. Absurdi teksti kertoo kolmesta siivoojasta, jotka näytelmän kuluessa paljastavat elämänsä salaisuuksia. Vaikka teoksessa ei ollut lainkaan perinteistä tanssia, oli se koreografioitu alusta loppuun.

– Esityksessä ei ollut yhtäkään luonnollista liikettä, sanoo Knif.

Knifille läheisintä on 1900-luvun alun kohotettu, eri tasoja sisältävä teksti tai tarina. Niiden vanhasta kieliasusta hän löytää kehollisuutta, joka soi hänen liikkeensä kanssa.

– Tunnustelen tekstin rytmiä ja sisältöä ja lähden täyttämään mielen sisäistä näyttämöä. Kotona kävelen ja rytmitän tekstiä puhumalla. Siitä syntyy koreografia tai kartta, jonka tarjoan näyttelijöille.

Presidentit-näytelmän kieliasu ei ole perinteisen kohottava, sillä sen yleisin suomenkielinen sana on kakka. Näyttelijöiden tarjoama teksti oli Knifille tietoinen haaste.

– Schwabin tekstissä on ihana twisti! Vaikka se on brutaalia realismia, niin on siinä joku runollisuus kuitenkin läsnä.

Tanssin ikuisuusaihe – raha

Huolimatta menestyksestä teatterissa Knif ei halua jättää tanssia. Hän on suunnitellut itselleen sooloteoksen vuodeksi 2024. Tanssi on Knifille koti ja oma ryhmä paikka, jonne hän palaa aina muiden töiden jälkeen.

– Tanssijuus on mulle edelleen tosi tärkeää. Ilman sitä ei olisi mitään muutakaan.

On pakko puhua jälleen kerran tanssin rahoituksesta. Tanssin valtionpalkinnolla palkitun Carl Knifin oman ryhmän rahoitus tulee eri puolilta saatavista toiminta-avustuksista. Niillä ylläpidetään rakennetta sekä maksetaan palkkoja. Jokaiseen teokseen on haettava erikseen tuotantotukea.

– Koska en pysty oman ryhmäni kautta nostamaan riittävästi palkkaa, joudun tekemään – enkä tarkoita että en haluaisi tehdä muita töitä, mutta siinä on myös se puoli. Kun oman ryhmän tuotannon jälkeen voin hetken työskennellä jossain muualla, jossa haasteet ovat erilaiset, se virkistää. Sen jälkeen jaksan taas niitä tutumpia ongelmia.

Edessä Tukholman näyttämöt

Ohjaajana Knifillä on halua ja valmiutta toimia erilaisissa ympyröissä. Kehitysvammaisista näyttelijöistä koostuvan Duv-teatterin ja Carl Knif Companyn yhteistyönä syntynyt Kaksi duettoa päätti vuoden 2022. Maaliskuussa Oulun kaupunginteatterissa ensi-iltaan tulee Knifin ohjaus Thomas Mannin kirjasta Kuolema Venetsiassa.

Mutta sen jälkeen on vuorossa Tukholma ja sen suuret näyttämöt.

Lastenooppera Var är smörgåsen? Tukholman kuninkaallisessa ooperassa on Knifin ensimmäinen oopperaohjaus. Sitä seuraa debyytti Tukholman kaupunginteatterissa. Tekstiä ei ole vielä julkistettu, mutta teoksen ensi-ilta on joulukuussa 2023. Knifin tyylillä on kysyntää Ruotsissa, sillä maassa on vahva tanssia ja teatteria yhdistävä perinne Birgit Cullbergin ja Mats Ekin ansiosta.

Taiteen genrerajojen rikkominen ja ketterät roolivaihdokset tanssijasta teatteriohjaajaksi ja takaisin on virkistävää. Knifin rohkeus käsitellä draamaklassikoita omalla persoonallisella, tanssista ammentavalla tavalla tuo myös teksteihin uusia ulottuvuuksia.