Uusi Oscar-voittaja ja lähes kaikki muut elokuvat noudattavat samaa kaavaa – "Se on taottu päähän tuhansien leffojen kautta"
Elokuvissa tietyt käänteet tulevat usein samoissa kohdissa. Onko kyse ihmiselle luontaisesta kerrontatavasta vai siitä, että asiaan on vain totuttu?
Oletko huomannut, että kun elokuvasta on kulunut noin kaksi kolmasosaa, kaikki menee pieleen? Tai ainakin mullin mallin.
Jos kyseessä on romanttinen komedia, pari ei saakaan toisiaan: paikalle saattaa saapua sulhasen perhe julistaen, että sukumme vesa ei mene duunarin kanssa naimisiin! Tai kauhuelokuvassa hirviö ehkä yhtäkkiä katoaa ja sankari muuttaa maalle.
Välillä elokuvateatterissa tuntuu, että voisi kellon viisareita kytäten laskea, meneekö vartti vai puoli tuntia, ennen kuin asiat palautuvat taas normaaliksi: sulhasen perhe hyväksyy morsiamen tai hirviö palaa raatelemaan leirikoululaisia elokuvan viimeisessä näytöksessä.
Käsikirjoitusoppaissa kerrotaan sivun tarkkuudella, missä käänteet tulevat.
Lähes kaikki valtavirran elokuvat noudattavat samaa kolmen näytöksen rakennetta. Ja tarinamalliin kuuluu, että toisen näytöksen loppupuolella tapahtuu kriisi. Joissain käsikirjoitusoppaissa sitä kuvataan syvimmäksi luolaksi, joissain taas "sielun pimeäksi yöksi". Yhteistä on, että silloin päähenkilöllä menee kaikki päälaelleen.
Sama päähenkilön kriisi tapahtuu esimerkiksi tuoreessa Oscar-voittajassa Everything Everywhere All at Oncessa ja Oscar-ehdokkaissa The Fabelmansissa ja The Banshees of Inisherinissa.
Avaamalla faktalaatikon näet, miten käänne tapahtuu The Fabelmansissa. Kyseessä on juonipaljastus.
The Fabelmans (2023)
Kolmella näytöksellä kuvataan tarinankerrontatapaa, jossa ensimmäisessä näytöksessä esitellään tilanne, toisessa näytöksessä päähenkilö on tempautunut mukaan tilanteeseen ja kolmannessa tilanne ratkeaa.
Ennen asioiden ratkeamista tilanteen pitää näyttää päähenkilön kannalta toivottomalta, jotta lopun käänne tuntuisi entistäkin jännittävämmältä.
Monissa käsikirjoitusoppaissa kerrotaan sivun tarkkuudella, missä vaiheessa viihde-elokuvan käsikirjoitusta eri käänteiden olisi hyvä tapahtua. Suositussa Save the Cat -oppaassa opastetaan, että sivulla viisi olisi hyvä esitellä teema, ja sivulla 75 kaiken olisi syytä mennä pieleen. Perinteisessä käsikirjoituksessa yksi sivu vastaa noin yhtä elokuvan minuuttia.
Kaikella on alku, keskikohta ja loppu
– Varmaankin jokaisesta valtavirran draamaelokuvasta löytyy karkea jako kolmeen näytökseen, sanoo käsikirjoittamisen professori Raija Talvio Aalto-yliopistosta.
Talvion mukaan ihmisille on luontaista hahmottaa todellisuutta ajallisesti käänteiden kautta: ihminen syntyy, hän elää ja kuolee.
– Kaikella on alku, keskikohta ja loppu.
Talvio muistuttaa, että elokuva on nuori taidemuoto. Sen historia ulottuu vain reilu sata vuotta taaksepäin ja käsikirjoitukset ovat yhä velkaa 1900-luvun alun teatteriperinteelle.
Varhaiset elokuvantekijät tulivat teatterista: Sergei Eisenstein, D. W. Griffith ja Georges Méliès esimerkiksi. Samat kerrontatavat toistuvat, koska elokuvat lainaavat paljon omasta historiastaan.
Ajatuksena on, että näitä ohjeita noudattamalla kirjoitat hitin.
Professori Raija Talvio
– Monet käsikirjoitusoppaat analysoivat menestyselokuvien rakennetta, vaikkapa Tootsieta tai Tähtien sotaa. Samaa analyysia ei koskaan tehdä flopeille. Ajatuksena on, että näitä ohjeita noudattamalla kirjoitat hitin.
Talvio sanoo, että käsikirjoitusoppaissa on ”elämäntaito-opasmaisuutta”. Alan tunnetuimmat teokset kirjoitettiin yhdysvaltalaisen studiojärjestelmän kaaduttua viime vuosisadalla: käsikirjoittamisesta tuli freelancer-ammatti, ja oppaille syntyi markkinarako.
Hän muistuttaa elokuva-alan kaksijakoisesta luonteesta.
– Elokuvat ovat paitsi kulttuuria myös teollisuutta, ja kaupallisella yrittäjällä on aina pyrkimys maksimoida ostajakunta. Kerrontamuotoja on arvioitava suhteessa tähän.
”Rakennemallit tuovat iloa elämään”
Niko-animaatioelokuvien ohjaaja Kari Juusonen sanoo, että rakennemallit ovat vähän kuin musiikin teoriaa. Suomalaiset Niko-elokuvat kertovat pienen Niko-poron seikkailuista. Juusonen ja käsikirjoittaja Hannu Tuomainen ovat muutama kuukausi sitten saaneet pakettiin kolmannen Niko-elokuvan käsikirjoituksen.
Juusosen mukaan käsikirjoitusmallien tunteminen auttaa elokuvantekijöitä keskustelemaan tekemisestään.
Hän vitsailee, että rakennemallit tuovat ”iloa elämään”.
– Tarinamallit kiinnostivat minua opiskellessa, koska ne tuntuivat lohdullisilta. Sadan sivun käsikirjoitus tuntui silloin ylitsepääsemättömältä urakalta ja rakennemalleja tarjottiin sillä ajatuksella, että ne tekevät työn organisoinnin helpommaksi.
Käsikirjoittaessa rakennemallit unohtaa, kun tarina alkaa elää omaa elämäänsä, Juusonen kuvailee. Ongelmatilanteessa käsikirjoitusoppaista voi olla suurikin hyöty. Esimerkiksi uuden Niko-elokuvan alussa oli kohta, joka sakkasi, mutta Juusosen mukaan siihen löytyi uutta inspiraatiota opaskirjasta.
Rakenne on taottu päähän tuhansien leffojen kautta.
Elokuvaohjaaja Kari Juusonen
Käsikirjoitusmallien etuna on Juusosen mukaan niiden joustavuus. Mallit taipuvat moneen, käänteiden ei tarvitse mennä aivan sekuntikellolla laskien. Kyse on tulkinnasta – käsikirjoituksiin ei kirjoiteta, että nyt vaihtuu näytös.
Hänen mukaansa jo elokuvan genre, juliste ja nimi tekevät eräänlaisen sopimuksen katsojan kanssa: katsoja odottaa tietynlaista lopputulosta. Elokuvayleisö haluaa kyllä yllättyä, mutta ei liikaa, Juusonen arvioi.
– Mutta onko kyse siitä, että näin on opittu? Rakenne on taottu päähän tuhansien leffojen kautta.
Käärijän Cha Cha Chassa näkyy samanlainen rakenne
Länsimaissa määräävään asemaan noussut tarinankerrontamalli on johdettavissa Aristoteleen runousoppiin. 300-luvulla ennen ajanlaskun alkua eläneen filosofin mukaan tarinassa tulee olla muutos. Filosofi määritteli, että alku, keskikohta ja loppu ovat tarpeen.
Kolmen näytöksen kaava ei tietysti ole ainoa tarinankerronnan tapa. Aasialaisessa perinteessä tunnetaan esimerkiksi nelinäytöksinen Kishōtenketsu-perinne, joka ei perustu konfliktiin. Kolmannessa näytöksessä tulee usein käänne, joka asettaa aiemman nähdyn uuteen kontekstiin.
Valtavirtaelokuvien rinnalle Raija Talvio nostaa esimerkiksi poeettiset elokuvat, jotka eivät istu kolmen näytöksen muottiin.
Uskoisin että kaikilla on kova halu löytää uusi tapa, jolla tehdä fiktiivisiä elokuvia.
Kari Juusonen
Tarinan kääntyminen päälaelleen juuri ennen kliimaksia tuntuu kuitenkin luonnolliselta. Vaikkapa ystäville juttua kertoessa ison yllätyksen säästää mielellään loppuun.
Samaa rakennetta noudattavat esimerkiksi pop-kappaleet. Pop-kappaleen loppupäässä kuullaan usein c-osa, joka tuo muutoksen kappaleeseen. Sen jälkeen palataan alkuperäiseen tunnelmaan.
Kari Juusonen esimerkiksi nostaa Käärijän Cha Cha Cha -euroviisukappaleen esimerkkinä onnistuneesta tarinankerronnasta. Kappaleessa Käärijä räppää ryyppäämisestä teknobiitin voimalla, kunnes loppupuolen pop-osuus paljastaa, että kertoja peittelee juomisella epävarmuuksiaan. Lopun cha cha chat saavat uuden merkityksen, vaikka ne huudetaan samalla tavalla kuin alussa.
– Se on hieno yllätys ja tekee kappaleen tarinasta kokonaisen. Pitkien elokuvienkin viestit ovat usein yllättävän yksinkertaisia.
Juusonen ajattelee, että lopulta asia palautuu tottumukseen. Tällaiseen kerrontatapaan on totuttu.
– Uskoisin että kaikilla on kova halu löytää uusi tapa, jolla tehdä fiktiivisiä elokuvia.
Huomattuaan kaavan sitä ei osaa olla näkemättä
Toistuvat rakennemallit eivät vähennä elokuvien tehoa. Jos elokuva koskettaa tai puhuttelee, rakenteeseen ei kiinnitä huomiota.
Joskus kaavamaisuus turhauttaa. Kun kaavan kerran huomaa, sitä ei enää osaa olla näkemättä.
Aloitin syksyllä kirjakerhossa, jotta saisin elämääni muunkinlaisia tarinoita.
Toisella kerralla luimme brasilialaisen Clarice Lispectorin 23-vuotiaana julkaiseman Lähellä villiä sydäntä (1944). Kirja on pelkkää tajunnanvirtaista sisäistä monologia. Ei perinteistä rakennetta, huokaisin helpotuksesta.
Lähellä villiä sydäntä oli hallittu ja kaunis, mutta yksi asia siinä ihmetytti. En ymmärtänyt, miksi kirjaan ilmestyi sen loppupäässä outo mies, jonka kanssa päähenkilö aloittaa yhtäkkiä epämääräisen suhteen. Kutsuin miestä mielessäni "hönkäilijäksi", koska tuntui, että hänen roolinsa oli olla kirjan maailmassa huohottelemassa ja aiheuttamassa hämmennystä päähenkilön elämään. Hän ilmestyi paikalle ja katosi ennen lopetusta.
Miksi hän oli mukana kirjassa?
Kyse oli kirjan käännekohdasta, ystäväni arveli.
"Sielun pimeä yö", ajattelin.
Voi olla, että olen marinoitunut kolmessa näytöksessä liiaksi ja näen sitä nyt kaikkialla ympärilläni.
Mutta tarkistin, ja hahmo ilmestyi paikalle melko tarkalleen kirjan viimeisellä kolmanneksella.
Juuri kuten kolmen näytöksen mallissa lukee.
Seuraa Oscar-gaalaa Ylellä:
Yle näyttää Oscar-gaalan uusintana suomeksi tekstitettynä maanantai-iltana klo 21.
13.3. klo 11.11: Päivitetty tieto siitä, että Everything Everywhere All at Once voitti lukuisia Oscar-palkintoja.