Hyppää pääsisältöön

Musiikki

Kevään paras pianolevy on monityylisyyden hempeää juhlaa

Joseph Jongen: Preludes - Ivan Ilic
Kuvateksti Joseph Jongen: Preludes - Ivan Ilic

Enpä olisi uskonut, että kevään kiinnostavimman pianolevyn säveltäjä on belgialainen urkuri, mutta minkäs teet. Vuonna 1873 syntynyt Joseph Jongen teki uransa Brysselin konservatorion hallinnossa, mutta ennätti lomillaan säveltää nipun monityylisyydessään kiehtovia pianopreludeja, jotka serbialais-amerikkalainen Ivan Ilić on kaivanut arkistoista ja levyttänyt - suureksi ilokseni.

Nykyään Jongen tunnetaan lähinnä urkupiireissä, mutta tuotantoon kuuluu myös autuaasti unohtunutta orkesteri- ja kamarimusiikkia. Ilicin poimimat kaksi preludikokoelmaa saattavat kuitenkin olla Jongenia parhaimmillaan. Pienimuotoisissa karaktäärikappaleissa kuuluu, että säveltäjä tunsi, omaksui ja muokkasi omaan käyttöönsä aikansa koko pianoperinteen. Kappaleissa soi Ravel, Debussy ja Fauré, mutta myös Rahmaninov, Satie ja Bartok. Välillä Jongen tekee taidokkaasti kunniaa myös Scarlattin sonaateille.

Kyse ei kuitenkaan ole vain pastisseista, sillä Jongenin oma, musiikin runsauden äärellä iloitseva säveltäjäpersoona sitoo kaiken yhteen. Hänen impressionisminsa ja myöhäisromantiikkansa on läpikuultavan kirkasta, kuten preludeille sopii, ja Bartokilta Jongen lainaa enemmän terävää Mikrokosmosta kuin paksuja sonaatteja.

Myös Ilić kuulostaa iloitsevan preludien runsaudesta. Hän auttaa kuulijaa korostamalla tyyliviittauksia juuri sopivasti, ja etenkin hempeät tekstuurit hän saa hohtamaan himmeää, kaunista valoa. Pari kuivakasta kontrapunktipreludia Ilić hoitaa nopeasti alta pois, että pääsee taas uppoutumaan pastoraalien, espressivojen ja tanssityylitelmien pariin.

Joseph Jongen: 13 preludes; 24 petits préludes dans tous les tons. - Ivan Ilić, piano. (Chandos, CHAN20264)

Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 4.3.2023.