Toisen maailmansodan riehuessa Alfred Hitchcock etsi pahuutta uneliaan kaupunki-idyllin sydämestä

Jahdattuaan vakoilijoita pitkin maita ja mantereita brittiohjaajan ensimmäinen todella amerikkalainen elokuva vaihtoi tyyliä palauttaen rikokset ja väkivallan ihmisten koteihin.

Alfred Hitchcock muutti Englannista Yhdysvaltoihin vuonna 1939 juuri toisen maailmansodan syttyessä. Hollywoodissa hän teki aluksi Rebekan kaltaisia brittiaiheita ja tuki synnyinmaansa sotaponnisteluja Ulkomaankirjeenvaihtajan ja Viidennen kolonnan miehen kaltaisilla muunnelmilla brittivuosien toimintaseikkailuistaan.

Vuonna 1943 Hitchcock vaihtoi tyyliä ja teki ensimmäisen todella amerikkalaisen trillerinsä Epäilyksen varjo (Shadow of a Doubt), rajaten tapahtumat yhteen periamerikkalaiseen pikkukaupunkiin ja tarkkaillen kiireettömästi sen asukkaita ja elämäntapaa. Samalla hän vaivihkaa kyseenalaisti kuvaamansa yhteisön arvot. Vihollinen ja pahuus piileskelivät tämän idyllisen ja uneliaan yhteisön sydämessä, Kalifornian auringon alla ja periamerikkalaiseen perheeseen kätkeytyneenä.

Epäilyksen varjon päähenkilö on sisukas teinityttö Charlie (Teresa Wright), joka elää hänelle hieman tylsääkin elämää tavallisessa pikkukaupungissa. Hänellä on paljon yhteistä, jopa sama nimi, yllätysvierailulle saapuvan poikamiesenonsa (Joseph Cotten) kanssa. Niinpä Charlie-tyttö ei voi uskoa omia epäilyksiään, kun hän muutaman vihjeen perusteella alkaa pelätä, että kaikkien rakastama Charlie-eno onkin pahamaineinen, ympäri maata etsitty sarjamurhaaja.

Tutusta ja turvallisesta kodista tulee pelon tyyssija, vankila turvapaikan sijasta

Hitchcockin mestariteoksiin luettu elokuva tutkii ohutta rajaa normaalin ja epänormaalin välillä. Elokuvan kaksi Charlieta ovat kuin eri versioita samasta henkilöstä, ja yhteisine ja vastakkaisine piirteineen he jakavat oudon, lähes telepaattisen siteen. Niinpä Hitchcockille tyypillisesti katsojan sympatiat siirtyvät ja vaihtuvat henkilöiden välillä, kun katsoja joutuu jakamaan Charlie-tytön ristiriitaiset tunnot. Taustalla tutusta ja turvallisesta kodista tulee pelon tyyssija, vaarallinen vankila turvapaikan sijasta.

Epäilyksen varjo sai innoituksensa novellista, jonka pohjana oli tositarina 22 varakasta leskinaista heidän rahojensa vuoksi murhanneesta miehestä. Käsikirjoitukseen Hitchcock sai apua Thornton Wilderilta, joka oli kuvannut rakastettavasti amerikkalaisuutta näytelmässä Meidän kaupunkimme. Jännitysjuonen taustalla elää realistisesti kuvatun pikkukaupungin rauhallinen katukuva ja asukkaiden arkiset askareet.

Hitchcock ja hänen vaimonsa Alma Reville löysivät Kalifornian pohjoisosista Santa Rosan elokuvan tapahtumapaikaksi. Kaikki ulkokuvat tehtiin siellä paikallisten asukkaiden toimiessa statisteina ja myös eräissä sivurooleissa. Elokuvaperheen kodiksi sopivaa taloa etsittiin pitkään, ja kun sellainen löytyi, talon omistaja oli niin mielissään, että maalautti ja remontoi talonsa uuden veroiseksi. Elokuvantekijöiden piti sitten ränsistyttää talo asutumman näköiseksi.

Hitchcockin elokuvista Epäilyksen varjoa on kiitetty erityisesti siitä, kuinka jännitys, melodraama ja henkilökuvaus yhdistyvät toisiinsa. Se on myös ohjaajan harvoja elokuvia, jossa takaa-ajettu mies on oikeasti syyllinen, ja ylipäänsä Epäilyksen varjo on Hitchcockin häiritsevimpiä elokuvia Psykon ja Frenzyn ohella. Hitchcock vitsailikin kyyniseen tyyliinsä, että Epäilyksen varjossa hän palautti ”murhan ja väkivallan takaisin koteihin, minne ne oikeutetusti kuuluvatkin”.

Tekoaikanaan Epäilyksen varjo herätti kuitenkin eniten huomiota oikeiden miljöiden käytöllään, ja sen pimeät puolet jäivät vähemmälle huomiolle. Elokuva edusti sotavuosina alkukehitystään käyvää film noiria, joka tavallaan siirsi sodan synkät tunnot, pelot ja kokemukset kotirintaman miljöisiin.

Mutta Epäilyksen varjossa vihollinen ei vain löytynyt kotoa Amerikasta, vaan oli kirjaimellisesti osa perhettä. Vuonna 1943 ani harva amerikkalainen elokuva poikkesi isänmaallisesta ideologiasta, mutta Hitchcock haastoi kuvaamansa periamerikkalaisen elämäntavan ja sen perheen, pankin, kodin ja kirkon kaltaiset myytit. Pahuus ei vain piileskele kyynisen huvittuneena niiden keskellä, vaan kukaan ei edes tunnu tajuavan sen olemassaoloa. Elokuvan hyvin inhimillinen ihmishirviö jopa käyttää kilpenään samoja demokraattisen yhteiskunnan vapauksia ja oikeuksia, joiden turvaamiseksi miljoonat ihmiset kävivät raskasta sotaa.