Hyppää pääsisältöön

Strömsö

Sekoita kasvopesu ruusuvedestä ja hunajasta

Sekoita kasvopesu ruusuvedestä ja hunajasta - Toista Yle Areenassa

Hunaja on pohjana tässä kasvopesussa. Pesua voi käyttää sekä puhdistukseen että naamiona ja se toimii hyvin koko keholle.

Kasvopesun pääraaka-aineena on siis hunaja. Mikä tahansa hunaja käy, mutta suosittelen Suomessa valmistettua hunajaa, koska silloin tukee paikallista pölytystä, ja sen ansiosta metsässä on enemmän ja suurempia mustikoita.

Tätä kasvopesua voi käyttää päivittäin puhdistusmaidon sijaan. Hiero sitä iholle ja huuhtele heti pois tai anna vaikuttaa 5–10 minuuttia kasvonaamiona.

Kun menen saunaan, levitän naamion kaulaan ja dekolteealueelle. Joskus otan pullon suihkuun ja käytän hunajapesua koko vartalolle.

Jälkeenpäin voi käyttää kosteusvoidetta, mutta se ei ole yleensä tarpeen.

Ainekset:

0,8 dl hunajaa

2 rkl ruusuvettä

1 rkl manteliöljyä tai jojobaöljyä

20 tippaa eteeristä ruusugeraniumöljyä

20 tippaa eteeristä laventeliöljyä

Jos ihosi on rasvainen, lisää 10 tippaa eteeristä sitruunaöljyä.

Tee näin:

  1. Mittaa hunaja lasikulhoon ja pane se vesihauteeseen, joka on noin 50-asteinen. Sekoita, kunnes hunaja on juoksevaa.

  2. Lisää ruusuvesi ja manteliöljy.

  3. Tiputa eteeriset öljyt.

  4. Sekoita.

  5. Kaada pumppupulloon.

  6. Ravista pulloa ennen käyttöä niin, että ainekset sekoittuvat kunnolla.

Kasvopesu säilyy kolme kuukautta huoneenlämmössä.

Nainen istuu verannalla.
Kuvateksti Istu hetki ja odota, että hunaja ehtii vaikuttaa, ennen kuin peset kasvot
Kuva: Strömsö / Yle

Lisää aiheesta Yle Areenassa

Sisältö muilla kielillä