Hyppää pääsisältöön

Strömsö

Kymmenen myyttiä ja puolitotuutta unesta – professori kertoo faktoja, joiden avulla voit nukkua paremmin

Päivitetty 24.03.2023 10:56.
Markku Partinen makaa kyljellään sohvalla nukkuen.
Kuvateksti Unitutkija ja professori Markku Partinen omassa elementissään, kun hän on vieraana Strömsössä.
Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle

Professori Markku Partinen on Suomen eturivin unitutkija. Pyydämme häntä hyväksymään tai hylkäämään kymmenen väittämää unesta.

Uni on elintärkeää meille ihmisille. Niin kehossa kuin päässäkin tapahtuu monia myönteisiä asioita nukkuessamme. Keho ja aivot palautuvat, kuona-aineet poistuvat ja aivot täydentävät energiavarastojaan.

Jos nukumme pitkän aikaa liian vähän tai unen laatu on huono, siitä on suurta haittaa meille ihmisille. Seurauksena on aineenvaihdunnan häiriöitä, keskivartalorasvan lisääntymistä ja verenpaineen nousua ja mielialan laskua.

Tuore tutkimus osoittaa, että pitkäaikainen unettomuus voi aiheuttaa muistihäiriöitä ja dementiasairauksia.

Joidenkin tutkimusten mukaan pitkä yöuni pidentää ikää

Markku Partinen

Unta on siis tutkittu paljon, mutta on myös kaikenlaisia kuulopuheita, joihin uskomme oman unemme suhteen ja jotka ehkä pitävät meitä hereillä yöllä. Yhdessä unitutkija Markku Partisen kanssa selvitämme, mikä on totta ja mikä tarua unen suhteen. Seuraavassa on kymmenen myyttiä unesta.

Professori ja unitutkija Markku Partinen istuu sohvan päällä ja katsoo hymyillen kameraan.
Kuvateksti Professori Markku Partinen on Strömsössä vieraana puhumassa unesta.
Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle

1. Pitää nukkua kahdeksan tuntia yössä

Tarua: On niitä, jotka selviävät lyhyemmillä unilla ja pärjäävät koko elämänsä 6–7 tunnin unilla. Joku toinen taas tarvitsee 9 tuntia unta yössä. Keskimääräinen unentarve meillä ihmisillä on noin 7,5 tuntia.

Silmälasit ruskeilla kehyksillä ylösalaisin harmaalla pöydällä.
Kuvateksti Älä unohda ottaa silmälaseja pois ennen kuin nukahdat.
Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle

2. Päiväunet häiritsevät yöunia

Tarua: Pienen lapsen pitää ilman muuta nukkua päivällä. Sillä on myönteinen vaikutus taitomuistiin. Aikuistenkin kannattaa ottaa päivänokoset, jos se vain on mahdollista. Kunhan nokoset eivät vain ole liian pitkät, eli kestävät korkeintaan tunnin.

Päiväunia ei myöskään saa nukkua liian myöhään. Lyhyet unet lounaan jälkeen ovat hyväksi niin lapsille kuin aikuisillekin, eivätkä ne silloin myöskään häiritse yöunia.

Markku Partinen makaa kyljellään sohvalla nukkuen punavalkoinen villasukka etualalla.
Kuvateksti Pienet päivänokoset eivät ole koskaan pahasta.
Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle

3. Ei pitäisi harrastaa liikuntaa ennen nukkumaanmenoa

Tarua: Tuoreimpien tutkimusten mukaan unen laatu paranee, on helpompi nukahtaa ja nukkuu pitempään illalla harrastetun raskaan kuntoilun jälkeen. Kehon lämpötilan pitää kuitenkin antaa ensin laskea. Jos kehon lämpötila on noussut juoksulenkin aikana 39 asteeseen, pitää odottaa noin tunti ennen kuin menee nukkumaan, että se ehtii laskea.

Mikäli ei ole mahdollisuutta tai ei voi kuntoilla, niin saunomisella on sama vaikutus unen laatuun. Silloinkin pitää odottaa kehon lämpötilan laskua, ennen kuin menee nukkumaan.

Voi tehdä niin kuin Peppi Pitkätossu ja vaihtaa tyynyn sängyn jalkopäähän

Markku Partinen

4. Pitää jäädä sänkyyn makaamaan, vaikka ei saa unta

Tarua: Jos herää yöllä, eikä saa unta, ei pitäisi missään tapauksessa jäädä makaamaan sänkyyn. Pitää tehdä jotain muuta kuten käydä vessassa tai juoda lasi vettä.

Voi myös vaihtaa nukkumisasentoa. Voi tehdä niin kuin Peppi Pitkätossu ja vaihtaa tyynyn sängyn jalkopäähän. Jos kääntää kehoa 180 astetta sängyssä, aivot mieltävät nukkumisasennon muuttuneen. Se voi auttaa saamaan unenpäästä kiinni.

5. Yömyssy takaa hyvän unen

Totta ja tarua: Alkoholin nauttiminen illalla vaikeuttaa nukahtamista ja heikentää unen laatua.

Joillekin ihmisille on hyötyä yömyssystä ennen nukkumaanmenoa, mutta ei enemmästä kuin korkillisesta konjakkia, viskiä tai pienestä lasillisesta sherryä.

Jalat harmaissa strömsövillasukissa sohvalla tyynyn päällä.
Kuvateksti Jos jalkoihin on kylmä, voi nukkua villasukat jalassa.
Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle

6. Iltapala vaikuttaa uneen

Totta ja tarua: On vaikeaa nukahtaa, jos on nälkäinen. Kevyt iltapala ja kuppi yrttiteetä on hyväksi.

Missään tapauksessa ei pitäisi syödä mitään raskasta ennen nukkumaan menoa. Mausteista ruokaa tai isoa pihviä, joka sulaa hitaasti, pitäisi välttää.

7. Syvä uni on tärkein osa unesta

Totta: Syvä uni on tärkein osa unisykliämme. REM-uni on tärkeä mielelle ja tunnemuistille mutta se ei ole tärkein osa. Yössä pitäisi saada syvää unta vähintään 13–15 prosenttia, eli noin reilu tunti. Syvä uni on tärkeää aivoille ja tunnemuistille.

Mikäli ihminen ei koskaan nuku huonosti tai ei koskaan kärsi unettomuudesta, voi olettaa, että on kyse psykopaatista

Markku Partinen

8. Liian vähäinen uni on haitallista terveydelle

Totta: On ihmisiä, jotka pärjäävät vähällä unella, kun taas toiset tarvitsevat paljon enemmän unta. Täytyy huolehtia siitä, että nukkuu niin paljon, kun itse tarvitsee. Jos nukkuu pidemmän aikaa alle oman unitarpeen, se voi olla hyvin haitallista.

9. Unettomuus on vaarallista

Totta ja tarua: Tilapäinen unettomuus kuuluu terveeseen ja normaaliin elämään. Jos elämässä on tapahtunut jotain hirveää tai pahaa, on luonnollista, että nukkuu huonosti. Pitkäaikainen unettomuus on vaarallista.

On normaalia, että terve ihminen nukkuu huonosti, jos käy elämässään läpi kriisiä, on kokenut trauman tai on vaikka rakastunut.

Jos ihminen ei koskaan nuku huonosti tai ei koskaan kärsi unettomuudesta tapahtuipa mitä hyvänsä, voi ikävä kyllä olettaa, että kyseessä on psykopaatti. Psykopaateilla ei ole koskaan univaikeuksia.

Elämän kriisit saavat terveet ihmiset kärsimään unettomuudesta.

10. Hyvä uni pidentää ikää

Totta: Joidenkin tutkimusten mukaan pitkä yöuni voi pidentää ikää, mutta unen laatu on vähintään yhtä tärkeä kuin tuntien määrä.

Miten sinä nukut ja onko sinulla vinkkejä, jotka auttavat sinua nukkumaan paremmin? Kerro ne meille kommenttikentässä!

Nicke Aldén ja Markku Partinen makaavat eri sohvilla selillään ja katsovat kameraan hymyillen.
Kuvateksti Strömsön juontaja Nicke Aldén sai vieraaksi unitutkija ja professori Markku Partisen.
Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle

Lisää aiheesta Yle Areenassa

Sisältö muilla kielillä

Keskustelu