Hyppää pääsisältöön

Yle Teema

Koskettava kuvaus irlantilaisesta taiteilijasta käynnisti Daniel Day-Lewisin Oscar-uran

Parrakas mies tummissa vaatteissa istuu pyörätuolissa katsellen kallioista ja ruohikkoista nummimaisemaa.

Daniel Day-Lewis on ainoa miesnäyttelijä, joka on voittanut kolme kertaa parhaan miespääosan Oscar-palkinnon. Ensimmäisen hän sai uransa alkupuolella elokuvasta Minun elämäni, loput ovat tulleet 2000-luvulla.

Minun elämäni (My Left Foot, 1989) kertoo irlantilaisen taiteilijan ja kirjailijan Christy Brownin tarinan. Brown syntyi Dublinissa vuonna 1932 köyhään suurperheeseen vaikeasti CP-vammaisena, eikä hän pystynyt liikuttamaan kuin vasenta jalkaansa. Erityisesti äitinsä avulla hänestä kuitenkin kehittyi arvostettu taidemaalari ja kirjailija, jonka omaelämäkertaan elokuvakin perustuu.

Brownin tarinasta voisi helposti syntyä tavanomainen kertomus suurten vaikeuksien kautta voittoon kulkevasta lahjakkuudesta, mutta elokuvan konstailematon ohjaus, hauska käsikirjoitus ja erinomaiset näyttelijät tekevät siitä monisisältöisen ja liikuttavan. Tämä perherakkauden ja sisukkuuden ylistys yhdistää taitavasti huumoria ja kyyneliä.

Daniel Day-Lewisin ohella Oscar-palkinnon sai äitiä esittävä Brenda Fricker parhaasta naissivuosasta. Huomionarvoisia ovat myös Ray McAnally isän roolissa ja nuorta Christyä esittävä Hugh O’Conor.

Jim Sheridanin esikoisohjaus oli iso yllätyshitti ja aloitti myös jonkinlaisen irlantilaiselokuvan buumin. Sitä seurasivat nopeassa tahdissa mm. The Commitments, The Crying Game, The Snapper, Michael Collins samoin kuin Sheridanin omat elokuvat Pelto ja Isän nimeen, jotka keräsivät lukuisia palkintoja ja muutakin menestystä.