Ylen talous pysyi tasapainossa vuonna 2022
Voimakkaasti kohonnut inflaatio, nousevat korot sekä energiakriisi nostivat kustannuksia.
Vuosi 2022 oli Ylelle suurten uutis- ja urheilutapahtumien vuosi, jossa näkyivät edelleen myös koronapandemian vaikutukset. Poikkeusjärjestelyjä vaadittiin sekä tuotannoissa että muussa toiminnassa.
Yleisurheilun MM- ja EM-kisojen lisäksi Yle televisioi Pekingin talviolympialaiset, miesten jalkapallon MM-kisat ja vuodelta 2021 siirtyneet naisten jalkapallon EM-kisat. Kasvava kilpailu sisältöjen esitysoikeuksista on nostanut urheilun esitysoikeushankintojen hintoja ja suuret urheilutapahtumat näkyvät myös yhtiön tuloksessa.
Ylen liikevaihto oli vuonna 2022 511,8 miljoonaa euroa (2021: 499,9). Edellisvuoteen verrattuna kasvua oli 2,4 %. Tilikauden liiketappio oli -2,6 miljoonaa euroa (-5,6) ja tilikauden tappio -3,0 miljoonaa euroa (-5,7). Vaikka tilikauden tulos oli tappiollinen, oli se odotettua hieman parempi.
”Yleinen kustannusten nousu näkyy Ylen palvelujen ostoissa, energiakuluissa ja muissa menoissa”, toteaa Yleisradion talousjohtaja Maisa Hyrkkänen.
”Haastavasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta olemme toteuttaneet Ylen strategiaa, luoneet uusia kumppanuuksia ja kehittäneet yhtiön toimintaa niin, että talous pysyy edelleen tasapainossa.”
Ylen tulos vaihtelee vuosittain, mutta vuosittaisten tulosvaihteluiden tulee kattaa toisensa niin, että pitkällä aikajänteellä talous säilyy vakaana.
Merkittävää tukea kotimaiselle kulttuurille
Ylen kaikki kulut yhteensä vuonna 2022 olivat 517,1 miljoonaa euroa (508,3). Henkilöstökulut laskivat hieman edellisvuodesta ollen 235,6 miljoonaa euroa (235,7) ja niiden osuus yhtiön kaikista kuluista oli 45,6 % (46,4 %).
Poistot ja arvonalentumiset olivat yhteensä 85,9 miljoonaa euroa (83,8) ja edelliseen vuoteen verrattuna ne kasvoivat 2,6 %. Vielä suurempi kasvu (5,6 %) kohdistui poistoihin esitysoikeuksista, jotka olivat 66,5 miljoonaa euroa (63,0). Esitysoikeuspoistoista 35,9 miljoonaa euroa kohdistui kotimaisiin esitysoikeuksiin ja 30,5 miljoonaa euroa ulkomaisiin ja urheilun esitysoikeuksiin.
Liiketoiminnan muut kulut olivat 195,2 miljoonaa euroa (188,7). Muihin kuluihin sisältyi 24,2 miljoonaa euroa (22,6) korvauksia musiikin tekijöitä sekä äänilevytuottajia ja esiintyviä taiteilijoita edustaville yhteisvalvontajärjestöille. Yle onkin Suomen merkittävin tekijänoikeuskorvauksien maksaja.
Yhtiö tekee monipuolista yhteistyötä media-alan eri toimijoiden kanssa ja ylläpitää kotimaisen luovan alan elinvoimaisuutta. Esitysoikeusmaksuja, uusintakorvauksia sekä muita ohjelmiin liittyviä oikeusmaksuja maksettiin 14,2 miljoonaa euroa (14,8). Ohjelmatoiminnan muita palveluja ostettiin kaikkiaan 24,0 miljoonalla eurolla (24,2). Teknologiakulut olivat 48,5 miljoonaa euroa (49,1), jakelukulut 28,3 miljoonaa euroa (27,8) ja vuokra- ja kiinteistökulut 23,2 miljoonaa euroa (21,8).
Liiketoiminnan muut tuotot olivat 2,3 miljoonaa euroa (2,6). Kaikki tuotot yhteensä olivat 514,1 miljoonaa euroa (502,6), josta Yle-veroon pohjautuvan määrärahan osuus oli 98,5 % (98,3).
Yleisradion verojalanjälki oli vuonna 2022 91,7 miljoonaa euroa, ja se kohdistui kokonaisuudessaan Suomeen.
Ylen hallitus hyväksyi yhtiön Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 2022, Selvityksen hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä 2022 sekä Palkitsemisraportin 2022 kokouksessaan 17.3.2023 osana Ylen vuosikertomusta 2022. Ylen hallintoneuvosto käsitteli tilinpäätöksen 28.3.2023.
Tekstiä päivitetty 30.3. klo 13.45: Vuosikertomuksen linkki uusittu