Modernistinen voima kohtaa impressionismin värit

Pianisti Eveliina Sumelius-Lindblomin taiteellinen väitöskirja tarkastettiin Sibelius-Akatemiassa viime vuonna. Aiheena oli neljä näkökulmaa 1920-luvun ranskalaiseen modernismiin. Nyt tutkimustyön tuloksia kuulee myös levyllä La revolution silencieuse, kun Sumelius-Lindblom esittelee Olivier Messiaenin, Tristan Murail'n ja Erkki Melartinin modernistista värivalikoimaa.

1920-luvun ranskalaisen musiikin tulkinnassa joutuu aina ottamaan kantaa impressionismiin. Levyn aloittavat Olivier Messiaenin preludit voisi värjätä Debussyn pehmeillä pastellisävyillä, mutta Sumelius-Lindblom päätyy abstraktimpaan, selvärajaisempaan ja voimaperäisempään tulkintaan. Enimmäkseen se toimii hyvin - esimerkiksi Cloches d'angoisse -osa on ajattoman karu mutta soinnillisesti kiinnostava, ja Plainte calme valittaa romantisoimatta. Toisaalta esimerkiksi Le nombre léger -preludissa Sumelius-Lindblom ei tavoita monikerroksista keveyttä kuten vaikkapa Pierre-Laurent Aimard. Tulkinnassa häiritsee välillä raskas peruskosketus, välillä taas pedaalinkäytön yksioikoisuus. Tässä ohjelmistossa esimerkiksi selvemmällä puolipedaalilla olisi saanut avattua uusia sointi-ihmeitä ja legatoja.

Myös Tristan Murail'n Cloches d'adieu -kappaleeseen Sumelius-Lindblom ottaa modernistisen asenteen. Hän antaa abstraktien sointien kehkeytyä sävelpinojen resonansseista eikä fokusoi kosketuksen vaihteluun tai sointiyksityiskohtien maalailuun kuin hetkittäin.

Sumelius-Lindblomin valitsema tulkintaote sopii mielestäni parhaiten levyn päätösraitaan, Erkki Melartinin eriskummalliseen pianosonaattiin "Fantasia Apocaliptica". Ankara, virtuoosinen ja rujo teos saa painokkaan tulkinnan, joka hehkuu kuin laavavirta. Herooisessa lopussa Sumelius-Lindblom takoo Sibelius-Akatemian konserttisalin flyygelistä kaiken äänen minkä se suostuu antamaan - ja enemmänkin, sillä loppusoinnuissa särisee jotain ylimääräistä. Näin tämän kappaleen pitääkin päättyä!

Äänityspaikkana Sibelius-Akatemian konserttisali on remontin jälkeenkin kovuudessaan haastava, mutta nuori Julius Johansson on Matti Heinosen ohjauksessa tehnyt erinomaista jälkeä. Piano kuulostaa tiiviiltä ja täyteläiseltä, mikä sopii musiikin ja muusikon kanssa hyvin yhteen.

"Silent revolution". Olivier Messiaen: Préludes pour piano. Tristan Murail: Cloches d'adieu, et un sourire... in memoriam Olivier Messiaen. Erkki Melartin: Pianosonaatti nro 1 "Fantasia apocaliptica". - Eveliina Sumelius-Lindblom, piano. (SibaRecords, SRCD-1029)

Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 1.4.2023.