Pekka Toivosen tarkka outsider-musiikki vakuuttaa vilpittömyydellä

Säveltäjä Pekka Toivonen on muotoilija ja graafikko, joka joitakin vuosia sitten vaihtoi ammattia ja rupesi taidemusiikkisäveltäjäksi. Toivosella on taustaa musiikissa ja pianonsoitossa, mutta Suomen taidemusiikkipiireissä säveltäjäksi on tapana tulla virallista reittiä Sibelius-Akatemian kautta, ja niinpä Toivosen voi niputtaa outsider-säveltäjäksi. Toivosen uusi potrettilevy You Me kuitenkin osoittaa, että joskus musiikin ytimen löytää ulkokehältä.

Toivonen itse sanoo tyyliään klassiseksi neominimalismiksi, ja tarkoittaa sillä akustista, taidemusiikin perinteisin keinoin tehtyä mutta omaan aikaamme kiinnittyvää musiikkia. Keinojen perinteisyys kuuluu levyn tonaalisissa harmonioissa, ikiaikaisina kaartuvissa melodioissa, tekstuurien jaossa sooloon ja säestykseen, tavanomaisissa soittotekniikoissa sekä tutuissa kamarimusiikkikokoonpanoissa. Minimalismia musiikissa on lähinnä niukkaeleisyys ja tarkka fokus, sillä Toivosen jatkumot ovat plastisia ja inhimillisiä, eivät konemaisen toisteisia.

Mutta voiko näistä aineksista kokoonpantu musiikki kiinnittyä omaan aikaamme ja lunastaa etuliitteen neo-? Toivosen tapauksessa voi. Säveltäjänä hän käyttää itselleen mieluisia työkaluja ja hallitsee ne niin hyvin, että kuulija ei keskity työkaluihin vaan musiikkiin. Toivosen tarkkarajaisessa ja hallitussa ilmaisussa voi kuulla piirteitä vaikkapa Valentin Silvestrovin retrominiatyyreistä, Michael Nymanin taide-elokuvallisesta pianonpimputtelusta ja mystisen kuorominimalismin simppeleistä herkuista, mutta näistä esikuvista poiketen tulos on avoin, valoisa ja nostalgisoimaton.

Kenties vain sopiva outsiderius tekee mahdolliseksi sen, että lempeästi kaareutuva My Liberty tuntuu vilpittömältä eikä siirappiselta, vaikka levyllä se julistaa säveltäjän vapautta peräti kahtena versiona. Hienoa on sekin, että levyn laajin teos, soolosellosarja, lainaa Bachia ja kenties Apocalypticaakin, mutta jatkaa alluusioista säveltäjän itsensä valitsemiin suuntiin lempeällä mutkattomuudella, ilman konfliktia. Toisaalta näin taidemusiikin portinvartijana en millään haluaisi päästää sisään levyn päätösraitaa Summer, joka kuulostaa lähinnä musiikkilukion klasarien improvisoinnilta bänditunnilla.

Uudessa säveltäjän ammatissaan Toivonen on ollut ahkera. Musiikin luomisen lisäksi hän on järjestänyt konsertteja ja tapahtumia, soittanut paljon itse ja saanut hyviä muusikoita soittamaan. Näkemyksen ja aikaansaavuuden yhdistelmä kuuluu ja näkyy myös potrettilevyllä: Muusikot ovat taitavia ja ymmärtävät Toivosen estetiikan. Kömpelöä päätösraitaa lukuun ottamatta eri paikoissa muutaman vuoden aikana tehdyt äänitykset palvelevat musiikin luonnetta ja ne on masteroitu hyvin yhteen. Levykansien valkoinen mutta inhimillinen estetiikka viimeistelee paketin.

Pekka Toivosen musiikkia kannattaa siis kuunnella ihan musiikkina eikä outsider-kulttuurin edustajana tai Suomen taidemusiikkielämän disruptiona. En tiedä kuinka nopeasti hän pääsee kamarimusiikkijuhlien tai vertaisarvioijien suosioon, mutta matkaa lienee kiinnostava seurata sekä esteettisesti, musiikkipoliittisesti että musiikinkuluttajana.

Pekka Toivonen: You Me. - Pekka Toivonen, piano, Tatu Ahola, sello, ym. (VIT Music, VIT-CD-001)

Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 1.4.2023.