Solmiokuristaja vaanii Lontoon West Endissä

Alfred Hitchcock palasi viimeisessä mestariteoksessaan lapsuutensa kotikulmille.

Alfred Hitchcock nousi maineeseen 1930-luvun Englannissa tekemillä jännityselokuvillaan ja siirtyi sitten vuosikymmenen lopussa Hollywoodiin. Seuraavina vuosikymmeninä hän hankki kuolemattoman aseman amerikkalaisen elokuvan ja television historiassa, mutta 1960-luvun lopulla Hitchcockin ura alkoi hiipua. Hän teki kuitenkin vielä comebackin ja palasi samalla useammassakin mielessä englantilaisille juurilleen.

Frenzy – solmiokuristaja (Frenzy, 1972) oli ensinnäkin Hitchcockin paluu hänen kotikaupunkiinsa Lontooseen, vieläpä samoille Covent Gardenin kulmille West Endissä, missä Hitchcockin isä oli pitänyt vuosisadan alussa ruokakauppaa. Elokuva sisälsi myös melko suoria viittauksia Hitchcockin brittikauden elokuviin, kuten Vuokralainen ja Nuori ja viaton, ja tarinakin toisti Hitchcockin läpimurtoteosten kaavaa viattoman miehen takaa-ajosta.

Uutta sen sijaan oli karhea ja osin shokeeraava realismi. Poissa olivat Grace Kellyn kaltaiset elokuvakaunottaret tai Cary Grantin tyylikkäät hurmurit. Jos elokuvan miljööt, kuvataituruus, musta huumori, seksuaaliset neuroosit ja syyttömän miehen takaa-ajo piirsivät umpeen kauniin ympyrän Hitchcockin uralla, ohjaaja meni nyt pidemmälle kuin koskaan epämiellyttävien henkilöhahmojen, karmaisevien sarjamurhaajien ja makaaberin seksuaalisen väkivallan suhteen. Epäilyksen varjo vuodelta 1943 voi olla Frenzyn lähisukulainen teemallisesti, mutta graafisesti ne ovat kaukana toisistaan.

Umpikujasta takaisin huipulle

Hitchcockin vastentahtoisesti tekemät 1960-luvun lopun kalliit agenttielokuvat olivat epäonnistuneet. Niinpä Hitchcockin sopimuskumppani Universal-studio oli sitäkin suostuvaisempi rahoittamaan Frenzyn, joka voitaisiin tehdä halvalla ja nopeasti. Elokuvan suunnittelu ja kuvaukset sujuivatkin muuten mutkattomasti, mutta vaaran hetkeksi osoittautui Hitchcockin vaimon Alma Revillen sydänkohtaus, joka keskeytti valmistelut hänen toipumisensa ajaksi.

Anthony Shaffer oli saanut kovan maineen mustan huumorin täyteisellä murhanäytelmällään Sleuth ja herättänyt sillä myös Hitchcockin mielenkiinnon. Uudenvuodenaattona juuri ennen vuoden vaihtumista, käytännön piloistaan tunnettu Hitchcock soitti Yhdysvalloista Shafferille ja pyysi häntä tekemään Frenzyyn käsikirjoituksen erään romaanin pohjalta. Shaffer piti soittoa ensin jonkun ystävänsä pilana, mutta yrittäessään keksiä syyllistä hän alkoi vähitellen uskoa Hitchcockin olevan oikeasti langan päässä.

Murhaajan osaa Hitchcock tarjosi Michael Cainelle. Tämä kuitenkin kieltäytyi pitäessään roolia todella inhottavana ja valitsi sen sijaan Sleuthin elokuvaversion Pirullista peliä. Murhaajan ohella sankari on hyvin epämiellyttävä, ja niinpä Hitchcock pääsee jälleen kerran velmuilemaan katsojan asenteilla, kun murhaaja vaikuttaa välillä jopa mukavammalta kuin syylliseksi lavastettu viaton mies.

Kriitikot ja katsojat pitivät Frenzyä Hitchcockin parhaana elokuvana Psykon (1960) jälkeen ja siitä tuli iso yleisömenestys. Ohjaaja käytti omaa mainosarvoaan markkinoinnissa kuvaamalla trailerin, jossa hän puhui yleisölle Thames-joessa kelluvana ruumiina. Hitchcockin comeback jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä hän teki ennen kuolemaansa enää yhden elokuvan, jännityskomedian Perintö (1976).