Hyppää pääsisältöön

Ylen tiedotteet

Ylen verkkopalveluihin kohdistui palvelunestohyökkäys

Nuori nainen katselee puhelimesta Yle Areenaa sohvalla maaten.
Kuva: Jyrki Valkama / Yle

Yle pystyi omilla toimillaan rajoittamaan hyökkäyksen vaikutuksia, eikä se näkynyt palveluiden käyttäjille.

Ylen verkkopalveluihin kohdistui palvelunestohyökkäys tiistaina 4.4.2023 iltapäivällä. Yle pystyi omilla toimillaan rajoittamaan hyökkäyksen vaikutuksia, eikä se näkynyt palveluiden käyttäjille.

”Yle on huoltovarmuuskriittinen yhtiö ja meillä on velvollisuus varmistaa, että palvelumme toimivat. Siksi olemme varautuneet tämän tyyppisiin tilanteisiin. Pystyimme reagoimaan nopeasti ja asiantuntijamme saivat palvelunestohyökkäyksen vaikutukset minimoitua”, sanoo Ylen teknologiajohtaja Janne Yli-Äyhö.

Palvelunestohyökkäysten yrityksiä havaitaan ja torjutaan Ylessä säännöllisesti.

”Ylellä on laaja ja jatkuvasti kehittyvä teknologiaympäristö, joka osaltaan varmistaa sen, että pystymme hyödyntämään moderneja työskentelytapoja monipuolisesti. Se on välttämätöntä yhteiskunnallisen tehtävämme toteuttamiseksi. Meille on tärkeää, että varautumisemme on oikealla tasolla ja pystymme myös kehittämään torjuntatoimiamme koko ajan tehokkaammiksi”, Yli-Äyhö muistuttaa.

Samana päivänä kerrottiin useista palvelunestohyökkäyksistä suomalaisiin verkkopalveluihin.

”On pelkkää arvailua, liittyykö Yleä vastaan tehty hyökkäys näihin, mutta kyllä se ajallisesti osuu yhteen”, Yli-Äyhö sanoo.