Cellomania hakee omaa ääntä
Jaani Helanderin ja Lukas Stasevskijn muodostaman Cellomania-duon edesottamuksia tekee mieleni seurata tarkasti, koska elokuva- ja pelimusiikkisovituksia sisältänyt esikoislevy heijasteli sitä moniarvoista musiikkitodellisuutta, johon taidemusiikkisoitinten taitajat nykyään kasvavat. Uudella singlellään Cellomania tavoittelee rohkeammin omaa ääntä, mutten ihan ole varma, onko se löytynyt tai haluanko sitä kuulla.
Towards the New Horizon on Jaani Helanderin säveltämä kaksiosainen, kymmenminuuttinen kappale, jonka maailmaan saattamisessa Cellomania on omaksunut pop-puolen toimintatapoja. Digialustat ohjaavat albumimuodosta sinkkuihin, tiedotus painottaa visuaalisuutta ja kokoonpano laajenee pakottomasti yhteistyöhön. Uuteen horisonttiin Cellomanian kanssa pyrkivät elektroartisti Tuomas Ahva sekä kehittelemäänsä ginette-syntetisaattoria soittava Petteri Mäkiniemi.
Helanderin kappale ponnistaa pelimusiikin konventioista, sikäli kun niistä mitään ymmärrän, tai ainakin sen harmonia liikuskelee motivoimattomasti ja jäykästi enteilevästä soinnusta toiseen, ikään kuin nurkan takana olisi mörkö. Toinen sello jyskyttää kantikasta säestystä, toinen vuodattelee geneeristä obligatoa ja välillä kellutellaan semiahdistavassa mollilimbossa. Ahvan toteuttamat, Helanderin visioimat elektroperkussiot ovat ihmeen ohuita, tavanomaisia ja selloista erillään, kun ottaa huomioon, miten runsaasta universumista rytmisointeja voisi tällaiseen erikoishankkeeseen poimia. Ondes martenot -sähkösoittimen tapaiseen analogiliu'utteluun taipuvainen ginette sentään pöristelee sellojen seurana persoonallisesti ja sitoo sointimaailmoita yhteen, vaikka sen tärkein anti osuu sellojen rekisterin kanssa päällekkäin.
Livenä tällaisen kappaleen kehkeytymistä voisi olla kiinnostava seurata, mutta se vaatisi äänisuunnitteluongelmien ratkomista. Akustisten sellojen yhdistäminen sähkösoittimiin ja studiossa tuotettuun genreen on Cellomanialle yhtä suuri haaste kuin muillekin, etenkin kun tavoite ei ole Apocalyptica-tyyppinen jylinä.
En tiedä mihin Cellomanian kokeilut seuraavaksi suuntautuvat, mutta jos suunta on tämä, duon musiikkia ei liene tarkoitettu meille nelikymppisille klasareille, vaikka kuinka kannattaisimme musiikin moniarvoisuutta
"Towards the New Horizon", säv. Jaani Helander. - Cellomania (Jaani Helander ja Lukas Stasevskij, sello) sekä Ahva, elektroniikka, ja Petteri Mäkiniemi, ginette.
Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 29.4.2023.