Oksana Vasjakinan romaani määrättiin hävitettäväksi Venäjällä, mutta kirjailija aikoo pysyä maassa – päätös jäädä oli päätös luopua vihasta

Oksana Vasjakinan autofiktiivinen romaani Haava kertoo äidin kuolemasta ja homoseksuaalisesta heräämisestä. Useilla kielillä pian ilmestyvä romaani käännettiin ensimmäisenä suomeksi.

Viime talvena venäläinen kirjailija Oksana Vasjakina kuuli, että hänen esikoisromaaninsa poistetaan Moskovan kirjastoista. Syynä oli Venäjän niin sanottu homopropagandalaki, joka nykyään kieltää sukupuolivähemmistöistä kertovan aineiston julkaisun ja levittämisen. Vasjakinan Haava kertoo monen muun aiheen ohessa naisten välisestä seksistä ja rakkaudesta.

Kirjailija ei jaksanut edes yllättyä.

– En ole tuntenut mitään enää pitkään aikaan. Se, joka on asunut Venäjällä vuonna 2022, ei ylläty mistään, hän sanoo etäyhteyden päässä kotonaan Moskovassa.

Vasjakinan kieltolistalle joutunut esikoisromaani Haava ilmestyi tänä keväänä suomeksi Riku Toivolan kääntämänä. Se on autofiktio naisesta, joka kuljettaa äitinsä tuhkauurnaa halki Siperian. Matkan aikana päähenkilö käy läpi vaikeaa äitisuhdettaan ja muistelee elämäänsä. Vasjakina kirjoittaa suorapuheisesti ja tarkasti homoseksuaalisuudesta, kehollisuudesta ja naisten asemasta Venäjällä.

Kuuntele Riku Toivolan haastattelu Haavan suomentamisesta:

Suomentaja Riku Toivola käänsi Venäjällä hävitettäväksi määrätyn kirjan

24:25

Vasjakinan sensuurin kohteeksi joutunut teos kiinnostaa nyt Venäjän ulkopuolella. Kuten usea muukin nykyvenäläinen teos, se käännettiin ensimmäisenä suomeksi. Seuraavaksi Haava ilmestyy Saksassa ja Ranskassa. Syksyllä vuorossa ovat Iso-Britannia ja USA. Käännössopimus on tehty kaikkiaan 11 kielelle.

Vasjakina kiertää puhumassa kirjatapahtumissa Venäjällä, mutta kertoo, ettei hänellä tällä hetkellä ole viisumia, jolla matkustaa Venäjän ulkopuolelle.

– Jos kutsutaan ja saan viisumin, tulen tietysti mielelläni myös Suomeen, hän vinkkaa optimistisesti.

Kurjalistosta kirjaililjaksi

Oksana Vasjakina on 33-vuotias kirjailija, feministi ja ihmisoikeusaktivisti. Hän syntyi Siperiassa pienessä Ust-Ilimskin teollisuuskaupungissa, jonka miljööseen hän sittemmin on sijoittanut myös teoksiaan. Omaelämäkerrallisessa Haavassa hän kuvaa kasvamista köyhissä oloissa alkoholistiäitisä kanssa. Näistä lähtökohdista kirjailijaksi ponnistaminen ei ollut itsestäänselvyys.

– Mielessäni oma elämäni ja kirjailijan ura olivat kaksi erillistä asiaa. En edes osannut haaveilla kirjailijaksi tulemisesta. Minulla oli kuitenkin kova halu päästä pois Ust-Ilimskistä ja tulla joksikin, hän kertoo vaiheistaan.

Kiinnostus teksteihin syttyi rap-musiikin kautta ja lavarunoudesta avautui yllättäen portti kirjalliseen maailmaan. Tie vei lopulta opiskelemaan kirjoittamista, kun moskovalaisesta Maksim Gorki -yliopistosta järjestyi ilmainen opiskelupaikka.

Yliopiston lisäksi Vasjakinan kirjalliset juuret ovat Moskovan 2010-luvun runobuumissa ja lesbopiireissä. Kaupungissa järjestettiin tuohon aikaan vilkkaasti runoklubeja, jotka kokosivat yhteen myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Homoseksuaalisuuden tuomitsevassa ympäristössä runoklubit olivat turvasatama, joissa ihmiset lukivat ääneen kirjoittamiaan henkilökohtaisia tekstejä. Näissä illanvietoissa myös Oksana Vasjakina viihtyi ja löysi runoilijan äänensä.

Esikoisrunokokoelma Женская проза eli Naisproosaa ilmestyi vuonna 2016. Sitä seurasi raiskausta käsittelevä runoelma Ветер ярости eli Raivon tuuli, 2019.

Äidin kuolema sai kirjoittamaan proosaa

Vuonna 2019 Vasjakinan äiti kuoli sairastettuaan ensin syöpää.

- Kirjoitin siitä vain yhden runon, jonka myöhemmin sisällytin Haavaan. Suru tuntui ylivoimaiselta, en yhtäkkiä osannutkaan kuvata tapahtunutta runolla.

Vaimonsa rohkaisemana Vasjakina alkoi kirjoittaa proosaa, joka kumpusi hänen omista elämänvaiheistaan ja vaikeasta suhteesta äitiin. Vasjakina kirjoittaa avoimesti ja välillä jopa raadollisen rehellisesti.

Äitiys on Venäjällä pyhä asia, eikä äitejä yleensä ole tapana kritisoida. Vasjakina rikkoo romaanissaan myös muita tabuja. Hän kirjoittaa naisten välisestä seksistä ja kuvaa naisten kehoja yksityiskohtaisesti. Vaikka autofiktio on viime vuosina ollut Venäjälläkin suosittua, se on ollut miesvaltaista. Naisten ääntä ja kokemuksia ei ole totuttu kuulemaan.

Vasjakina sanoo, ettei hän missään tapauksessa ole pyrkinyt shokeeraamaan, mutta joitain tahoja kirja on närkästyttänyt.

– Olen kuullut, että romaania on kuvailtu skandaaliksi, kirjailija nauraa eikä vaikuta juuri lotkauttavan korvaansa tämänkaltaiselle kritiikille.

– Se kertoo vain maailmojen erosta minun ja näiden puhujien välillä. Itse saamani palaute on ollut pääosin kiittävää. Lukijat ovat kertoneet tunnistavansa asiat, joista kirjoitan.

Vaikka Haava nyt onkin kielletty Moskovan kirjastoissa, se ei suinkaan tarkoita, etteikö sitä yhä saisi käsiinsä Venäjällä. Kirjakaupat myyvät kirjaa ja venäläiset ovat myös tottuneet katsomaan virkavallan määräyksiä läpi sormien.

Ilmapiirin kiristyttyä monet venäläiset kirjailijat ovat paenneet Venäjältä. Vaikka Vasjakina sanoo ymmärtävänsä heidän ratkaisuaan, hän itse on päättänyt jäädä.

– Miksi minun pitäisi lähteä kotoani? Puhun tätä kieltä ja elämäni on täällä.

Mutta onko Venäjällä turvallista?

– No, olen elossa ja kuljen kaupungilla. Tässä tilanteessa kukaan Venäjällä ei ole turvassa, Vasjakina toteaa.

Hän sanoo katsovansa tilannetta kuitenkin siitä näkökulmasta, että hänen tehtävänsä on kirjoittaa Venäjästä.

– Siinä mielessä turbulentti tilanne antaa minulle pikemminkin voimavaroja kuin tuhoaa minua. Ja jos tuhoudun, minkäpä sille voin.

Viimeiset puolitoista vuotta ovat hänen mukaansa opettaneet ennen kaikkea, kuinka kova polttoaine viha on.

– Viha leviää ja saa menettämään kontrollin. Kun tein päätöksen jäädä Venäjälle, se oli samalla päätös luopua vihasta. Tämä oli valinta, mikä minun oli tehtävä, että pystyin jäämään.

Myrskyn silmässä on rauhallista

Vasjakina kertoo oman arkensa pyörivän tällä hetkellä varsin normaalisti. Haavan jälkeen hän on julkaissut kaksi romaania, jotka yhdessä Haavan kanssa muodostavat kuolematrilogian. Vuonna 2022 ilmestynyt Степь eli Aro kertoo kirjailijan aidsiin kuolleesta isästä. Aivan hetki sitten ilmestyneessä romaanissa Pоза eli Ruusu Vasjakina seuraa nuorena kuolleen tätinsä elämänvaiheita.

Haastattelupäivänä Oksana Vasjakina on juuri palannut dubbaamasta ranskalaiskirjailija Annie Ernauxista kertovaa elokuvaa. Tällä hetkellä hänen päätyönsä on opettaa yliopistolla. Vasjakina kokee tehtäväkseen nostaa esiin ja luetuttaa opiskelijoilla etenkin vähälle huomiolle jääneitä venäläisiä naiskirjailijoita.

– Toistaiseksi kukaan ei ole puuttunut opetukseeni tai tullut sanomaan, mitä kirjoja opiskelijat saavat lukea.

Hän korostaa, että Venäjä on iso maa, jossa on koko ajan meneillään paljon muutakin kuin mistä uutiset kertovat. Rajoitukset ja sensuuri eivät toimi loogisesti.

Vasjakina sanoo keskittyvänsä juuri nyt hoitamaan oman tonttinsa mahdollisimman hyvin. Tulevaisuus on tulossa, mutta sen käänteistä ei tiedä.

–Tällä hetkellä on vaikea miettiä tätä iltaa pidemmälle. Ajattelen joka ilta, että tämä oli hyvä päivä. Opetin kirjoittamista, ulkoilutin koiran, ehkä autoin jotakuta. Asettaudun nukkumaan vaimoni viereen ja odotamme, että koira hyppää sänkyyn.