Kun Kiri Jantunen tuli sinuiksi autisminsa kanssa, hän alkoi pukea yökerhoon aurinkolasit ja vastamelukuulokkeet

Barbiet olivat pelastus.

Kun Kiri Jantunen eli elämänsä vaikeimpia aikoja teini-ikäisenä, hän ja hänen äitinsä innostuivat Barbieista.

Aluksi heidän piti vain kasata nukkekotia siskon lapsille, mutta harrastus vei mennessään. Jantunen vietti viikot lastensuojelulaitoksessa, mutta viikonloppuisin hän pääsi uppoutumaan Barbieiden maailmaan, rakentamaan niille erilaisia huoneita ja etsimään uusia harvinaisuuksia kokoelmaan.

– Barbieiden avulla pääsin hetkeksi pois pahasta olosta, Jantunen kertoo nyt, vuosia myöhemmin.

Jantunen, 25, on yksi Ylen Kirjolla-sarjan neljästä päähenkilöstä. Autismin kirjolla olevien nuorten arkea seuraavaa sarjaa on katsottu Yle Areenassa poikkeuksellisen paljon.

Suosiosta yllättynyt Jantunen halusi osallistua sarjaan lisätäkseen tietoisuutta, koska käsitykset autismista ovat edelleen stereotyyppisiä ja naisten autismi on alidiagnosoitua.

– Sarjaakin on paljon kritisoitu siitä, että se on stereotyyppinen ja pitää yllä ennakkoluuloja. Yhdessä sarjassa ei mitenkään voida näyttää kaikkea kirjolta, mutta ymmärrän kritiikin.

Kolme asiaa autismista, jotka jokaisen olisi syytä tietää

Ongelmahan ei ole vain siinä, etteivät kaikkien aivot toimi samalla tavalla. Ongelmat syntyvät ympäristön ja ihmisen yhteen törmäämisestä.

– Jos meillä olisi aistiyliherkkyydet huomioiva ja erilaiset neuropsykiatriset haasteet hyväksyvä ympäristö, emmehän me oikeastaan tarvitsisi näitä diagnooseja, Jantunen sanoo.

Mutta maailma ei ole sellainen, joten diagnooseja ja lisätietoa kaivataan edelleen. Aivan ensimmäisenä Jantunen toivoisi kaikkien ymmärtävän kolme asiaa.

1. Kaikki kirjolla olevat eivät ole sisäänpäin kääntyneitä ja epäsosiaalisia. Jantunen kertoo olevansa itse hyvin ulospäin suuntautunut ja sosiaalisesti taitava. Hänellä on laaja kaveripiiri ja hän viettää paljon aikaa ystävien kanssa. Joskus tämä aiheuttaa epäilystä ulkopuolisissa: voiko Jantunen edes olla autismin kirjolla, jos hän on näin sujuva ilmaisemaan itseään?

2. Kuormittumisherkkyys vaikuttaa arkeen. Esimerkiksi Jantusen täytyy ottaa tämä huomioon niin koulunkäyntiä kuin vapaa-ajan rientoja suunnitellessa. Koulua hän pystyy tätä nykyä käymään kolmena päivänä viikossa.

3. Maskaaminen on taito naamioida autistisia piirteitä, jotta sopisi paremmin joukkoon. Maskaamisen ajatellaan olevan erityisen tyypillistä naisille. Tämä saattaa vaikeuttaa diagnoosin saamista – ja diagnoosista moni saisi ammattiavun lisäksi selityksen omille erityispiirteilleen.

– Se mitä näkyy ulospäin, on vain jäävuoren huippu. Käyttäytyminen ei ole kaikki, vaan meistä jokaisella on muutkin kerrokset ja haasteet, Jantunen muistuttaa.

Jantunen tietää mistä puhuu. Vaikka sarjassa ja haastattelussa hän vaikuttaa olevan sinut kirjolle kuulumisen kanssa, niin ei ole ollut aina.

Älä oleta – pärjääväkin tyyppi voi eksyä Prismassa

Jos ystävältä kysytään, yksi asia pitää ehdottomasti kertoa: Jantunen eksyy jopa Prismassa – tai itse asiassa kaikkialla. Se on yksi tavoista, joilla hänen hahmotushäiriönsä näkyy arjessa.

Ominaisuus naurattaa, mutta myös turhauttaa. Käytännössä se tarkoittaa, ettei Jantunen voi lähteä yksin uusiin paikkoihin ja joskus tuttujakin paikkoja on vaikea löytää. Edellisessä koulussa hänellä kesti kolme viikkoa oppia reitti ruokalaan.

Hahmotushäiriöstä johtuu myös se, ettei Jantunen osaa lukea kellotaulua tai sitoa kengännauhoja.

Kun Jantunen on viime vuosina tullut enemmän sinuiksi autismin kanssa, on aistiyliherkkyyksien tunnistaminen ja niiden kanssa pärjääminen helpottunut. Kun tarvetta salailulle ei ole, hän uskaltaa pukea yökerhossa aurinkolasit ja vastamelukuulokkeet. Siten hän pystyy nauttimaan illasta pidempään, eikä toipuminen vie niin pitkää aikaa.

Salailua alakoulussa ja vuoristorataa yläkoulussa

Sinä riität. Jos voisi, sen Jantunen sanoisi teini-ikäiselle itselleen.

– Ei tarvitse olla niin ankara itseään kohtaan. Kukaan ei ole täydellinen, eikä kukaan oleta, että sinun pitäisi olla täydellinen. Pidä omat rajasi, äläkä anna ihmisten kohdella sinua huonosti.

Alakoulussa Jantunen pyrki salailemaan luokkakavereiltaan autismiaan ja sitä, että kävi lastenpsykiatrialla koulupäivien aikana. Silti häntä kiusattiin. Koko aihe hävetti, eikä hän halunnut jutella siitä vanhempienkaan kanssa.

Murrosikä on monille autismin kirjolla oleville naisille vaikeaa aikaa, koska moni asia muuttuu yhdellä rysäyksellä ja samalla sosiaalisesta elämästä tulee monimutkaista, jopa julmaa. Vaatimukset pärjäämiselle ja itsenäisyydelle kasvavat, mutta taidot eivät.

Yläkoulu ja teini-ikä olivat Jantuselle rankkoja, ja hän hädin tuskin selvitti yhdeksännen luokan. Peruskoulun jälkeen Jantunen voi niin huonosti, että päätyi asumaan vajaan vuoden lastensuojelulaitoksessa.

– Teini-ikä oli minulle ihan hirveää vuoristorataa. Aallonpohjia ja vauhdikkaita jaksoja vuorotellen, kriisistä kriisiin elämistä, Jantunen kuvailee.

Vuoristoradalle löytyi selitys kaksi vuotta sitten, kun Jantunen sai kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin.

Nyt hän haluaa puhua asiasta ensi kertaa julkisesti – välttääkseen salailun ja kyllä, lisätäkseen tietoisuutta myös tästä aiheesta.

Ilman häpeää aikaa jää tärkeämmille asioille

Terapiat, iän tuoma itsevarmuus ja oikeiden ihmisten löytäminen ovat auttaneet Jantusta tulemaan sinuiksi autismin ja mielialahäiriön kanssa. Kun häpeä hälvenee ja salailuun ei kulu voimavaroja, vapautuu aikaa tärkeämmille asioille.

Jantuselle näitä asioita ovat ystävät, heidän kanssaan vietetty aika, itsenäisyys, oman kodin laittaminen, koulunkäynti ja hyvä arki. Mutta myös luovat harrastukset, kuten laulujen tekeminen ja runojen kirjoittaminen.

Yksi Jantusen erikoiskiinnostuksenkohteista, niin sanotuista ekkoista, ovat aina olleet ihmiset, erityisesti persoonallisuuspsykologia. Vuosien varrella hän on paneutunut omien sanojensa mukaan kaikkiin mahdollisiin persoonallisuustesteihin ja -teorioihin sekä persoonallisuushäiriöihin.

Autistien ekkot eroavat neurotyypillisten innostuksista siten, että syventymisen voimakkuus on usein huomattavasti suurempi. Ekkoon voi keskittyä tuntikausiksi ja siihen uppoutuminen tuottaa usein syvää onnentunnetta.

Persoonallisuuspsykologian lisäksi Jantuselle tärkeitä ovat nimet – ja ne Barbiet.

Vähemmän melua, enemmän inhimillisyyttä

Vaikka Jantunen on kulkenut pitkän matkan, on omissa rajoissa vielä opeteltavaa ja hyväksyttävää.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on elinikäinen sairaus. Vuoristorata ei lopullisesti pysähdy, mutta oikean hoidon avulla oireet voidaan saada tasaiseen remissiovaiheeseen pitkiksikin ajoiksi.

Hän ei todennäköisesti koskaan kykene tekemään töitä tai opiskelemaan tutkintoa. Välillä se tuntuu pahalta. Painetta sopia yhteiskunnan muotteihin on vaikea karistaa harteilta, vaikka kuinka yrittäisi. Jantunen pyrkii kuitenkin ajattelemaan, että jokaisella on oma polkunsa.

– Elän omannäköistä elämääni. Se on hyvin erilainen kuin ystävilläni, Jantunen sanoo.

Mutta elämässä riittää myös unelmia: näyttelijän työt ja laulajan ura kiinnostavat. Yksi syy lähteä mukaan Kirjolla-sarjaan oli se, että Jantunen haaveilee puhujatyöstä kokemusasiantuntijana tai motivational speakerina.

Isossa kuvassa suunta on kohti parempaa. Niin Jantunen uskoo vakaasti. Sosiaalisen median, erityisesti Instagramin ja TikTokin, aktivistit ovat lisänneet ymmärrystä autismista.

Sen sijaan työelämä kulkee Jantusen mielestä täysin väärään suuntaan.

– Vaatimukset työelämässä alkavat olla neurotyypillisillekin too much. Pitää olla multitaskaaja, ulospäin suuntautunut ja tehokas. Eivät kaikki todellakaan sovi siihen muottiin.

Sillä ihmisten erilaisuuden huomioiminen ja inhimillisyyden lisääminen ei hyödyttäisi vain kirjolla olevia, vaan ihan meitä jokaista.