Hyppää pääsisältöön

MOT:in käsikirjoitukset

MOT: Lapset päiväkotikaaoksen keskellä – käsikirjoitus

Lapset päiväkotikaaoksen keskellä - Toista Yle Areenassa

Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.

Ohjelma julkaistu 21.11.2022. Katso Yle Areenassa.

Parhaimmillaan päiväkodissa näyttää tältä.

Virpi Paavola, varhaiskasvatuksen opettaja, Jyväskylä: Tämä on sen opinpolun alku, ja miten tärkeitä vuosia ne on pienelle nämä ensimmäiset vuodet kehityksessä.

Pahimmillaan päiväkodeista näyttää tulleen lapsisäilöjä.

Natalia Salmela: Lapsi on tullut monia kertoja kotiin niin, että selkään on teipattu lappu, missä lukee hänen nimensä, joka kertoo siitä, etteivät aikuiset edes tiedä näiden lasten nimiä (ketä ne siellä hoitavat).

Lukuisia päiväkoteja riivaa työntekijäpula. Lainmukaisia suhdelukuja täytetään epätoivoisin keinoin: Työntekijöitä siirrellään kuin pelinappuloita ja sijaistamaan soitetaan sukulaisiakin. Vaaratilanteita sattuu ja aikuisten hätä näkyy lasten vanhemmille.

Salmela: Mulla tulee niin paha mieli niiden ihmisten puolesta, koska he yrittävät parhaansa, ja mä tiedän, että he ovat tosi hyviä omassa työssään. He eivät pysty tekemään tällä hetkellä heidän duunii lainkaan.

Sijaiset karttavat jo pahimpia ongelmapesäkkeitä. Osassa isoista yksityisistä päiväkotiketjuista nipistetään myös hygieniasta ja lasten leluista.

Anonyymi: Man ville inte visa barnen heller hur dåligt det var.

MOT: Lapset päiväkotikaaoksen keskellä

TG: Jonna Karjalainen, toimittaja, Yle MOT

Kello on 6:25 tällaisena tuikitavallisena torstaiaamuna. Mäki-Matin päiväkodissa on päivä alkamassa, mennään katsomaan, miltä se näyttää.

Virpi Paavola, varhaiskasvatuksen opettaja, Jyväskylä: Noniin, huomenta Aabhas! Oletko sinä ihan nukuksissa vielä?

Virpi Paavola: Äidille vielä hali, tuutko sä Virpin sykkyyn, hähäää! Sit vielä heippa äitille, ihana rakas äiti, hei heiii!

Virpi Paavola: Ovikello soi! Onko ollut väsynyt aamu? Taitaa sua väsyttää vielä.

75 lasta, viisi ryhmää, 21 työntekijää. Mäki-Matin päiväkoti on yksi Jyväskylän vanhimmista. Useissa päiväkodeissa pähkäillään päivittäin, miten saadaan lainmukaiset aikuisten ja lasten suhdeluvut täyteen. Sijaisia ei löydy ja työntekijöitä siirrellään osastolta toiselle. Täällä lapsia ovat vastassa pääsääntöisesti tutut kasvot ja henkilökuntaa on suhteessa lapsiin tarvittava määrä. Vakituisen henkilöstön poissaoloja paikkaavat tutut varahenkilöt.

Virpi Paavola: Kumpi joustaa? Kun Matias on isompi, niin Matias malttaa oottaa, kun Väinö tulee ylös.

Pääsimme seuraamaan päiväkodin arkea, joka sujuu lapsen ehdoilla.

TG: Virpi Paavola, Varhaiskasvatuksen opettaja, Jyväskylä

– Varhaiskasvatushan on niin kuin sen oppimispolun alku. Nykyisin ymmärretään sitä, että me ei olla täällä vaan sen takia, että vanhemmat pääsee töihin, vaan lapset nimenomaan on täällä oppimassa asioita ja tämä on sen opinpolun alku, ja miten tärkeitä vuosia ne on pienelle nämä ensimmäiset vuodet kehityksessä.

Varhaiskasvatus on sitä, että lapsi saa päiväkodissa suunnitelmallista kasvatusta, opetusta ja hoitoa, jossa painottuu pedagogiikka. Suomessa on totuttu arvostamaan laadukasta varhaiskasvatusta. Nyt useissa päiväkodeissa voidaan puhua jo kriisistä.

Laki määrää, kuinka paljon päiväkodissa on oltava aikuisia suhteessa lapsiin. Riittävään aikuisten määrään vaikuttavat lapsen iän lisäksi se, montako tuntia lapset viettävät päiväkodissa. Suhdelukua ei lasketa ryhmän, vaan koko päiväkodin tasolla. Lakia ei rikota, jos lapsia puuttuu eri ryhmistä ja aikuisia on tarpeeksi koko päiväkodin lapsimäärään nähden.

Lähdimme selvittämään, millaisen arjen keskellä lapset kasvavat.

Nappulatähden päiväkoti sijaitsee Mustasaaren kunnassa Pohjanmaalla. Se kuuluu nopeasti kasvaneeseen Verkanappulat-ketjuun. Päiväkoti avattiin pari vuotta sitten. Toimintasuunnitelma lupasi paljon.

Anonyymi, entinen työntekijä

– Den var jättebra i början och spännande. Men efter ett tag så började dyka upp, efter kanske en par månader, så började dyka upp små saker som skilde sig ifrån vad jag var van vid. (Alussa kaikki oli tosi hyvin ja innostavaa. Mutta jonkun ajan, ehkä parin kuukauden päästä alkoi ilmaantua pieniä asioita, jotka erosivat siitä, mihin olin tottunut.)

Eteinen oli hiekkainen, tiskivuoret kasvoivat ja lapset söivät likaisilta lautasilta. Siivoustehtäviä alkoi valua työntekijöille.

Anonyymi: Efter en tids arbete så började bildas väldigt mycket stress hos oss som jobbade där, även bland barnen. Det var en väldigt kaotisk tid, alltså emelleråt… (Työntekijät alkoivat stressaantua, myös lapset. Se oli hyvin kaoottista aikaa.)

Kutsumme yksikön entistä työntekijää Linneaksi. Hän ei esiinny ohjelmassa omalla nimellään, koska pelkää yrityksen johdon reaktiota ja työllistymismahdollisuuksien menettämistä.

MOT selvitti ketjun taustoja keväällä, ja tavoitti lukuisia entisiä ja nykyisiä työntekijöitä. Samat kokemukset toistuivat useissa toimipisteissä. Ketju on tehnyt omistajistaan miljonäärejä. Useat työntekijänsä se on väsyttänyt.

– Extremt stort problem var ju brist på vikarier. Vi skulle vid många tillfällen behövt vikarier och bad dom att få hjälp, men det blev i stället en sådan situation där vi i personalen blev flyttade från en avdelning till en annan, [38:20] i värsta fall blev även barnen flyttade från en avdelning till annan.

– Och ändå var det en stor prestationsångest över att klara av sina arbetsuppgifter och att bemöta föräldrar, bemöta barn mitt i en väldig ohållbar situation.

(Yksi iso ongelma oli sijaisten puute. Monta kertaa olisi tarvittu sijaisia, ja pyysimme apua, mutta sen sijaan henkilökuntaa siirrettiin osastolta toiselle ja pahimmassa tapauksessa myös lapsia siirrettiin osastolta toiselle.

– Oli suorituspaineita selviytyä työtehtävistä ja kohdata vanhemmat, hoitaa lapset kestämättömässä tilanteessa.)

Useissa toimipisteissä jopa lasten leluista ja tilojen kodinomaisuudesta on tingitty.

– Men vi fick ofta höra att det inte finns pengar att införskaffa. Och tyvärr så har det även hänt att personal själv har införskaffat saker via Facebook och olika sådana här skräpgrupper där folk helt enkelt vill bli av med möbler och annat som inte kanske är helt fräscht. (Saimme usein kuulla, että hankintoihin ei ole rahaa. Valitettavasti kävi niin, että henkilökunta hankki tavaroita Facebookin tai muiden kierrätysryhmien kautta, joissa ihmiset haluavat päästä eroon huonekaluista ja muusta tavarasta, jotka eivät ehkä ole ihan ehjiä.)

Verkanappuloiden toimitusjohtaja Minna Takkula ei antanut haastattelua MOT:lle. Sähköpostivastauksessaan hän kertoo, että tavarat ja tarvikkeet hankitaan valituilta luotettavilta toimittajilta. Mustasaaren yksikön siisteysongelmaan on reagoitu ja asiat ovat korjaantuneet. Lisäksi hän toteaa, että pätevän henkilökunnan löytäminen on hankalaa myös Varkanappuloissa. Takkulan mukaan työuupumus ei korostu poikkeavana yrityksen tilastoissa.

Verkanappuloita koskeneen selvityksen jälkeen saimme kymmeniä yhteydenottoja. Ne paljastivat, että ongelma ei rajoitu ainoastaan yksityisiin päiväkoteihin tai tietylle alueelle. Vanhemmat kertoivat todistaneensa laiminlyöntejä lapsia hakiessaan.

Grafiikkana:

”Lapsella oli poskessaan jumalattomat hampaanjäljet.”

”Lapsen solisluu murtui.”

”Pipoa riisuessa otsasta paljastui lähes kananmunan kokoinen patti, jossa oli syvä reikä keskellä. Kukaan ei tiennyt, mitä oli tapahtunut!”

Päiväkodista on päivittäin riennettävä vaihtamaan märkä ja kylmettynyt vaippa. Lapset eivät uskalla pyytää tuntemattomia aikuisia mukaansa vessaan.

Saimme yhteydenottoja myös muissa isoissa päiväkotiketjuissa työskennelleiltä. He kertoivat, että monesti sijaista ei ole edes yritetty hankkia tai se jätettiin viimetippaan. Silloin kuka tahansa kelpasi apuun. Eräs alalla työskennellyt kertoi soittaneensa oman miehensä kotoa hätiin.

Puutteita ilmeni ihan perusasioissakin.

Grafiikkana:

”Päiväkoti haisee eritteille.”

”Ruokaa tilattiin aina lapsimäärää vähemmän, ettei tulisi hävikkiä. Ruoka loppui kesken.”

”Yksityisellä puolella ei ole luksusta. Kunnallisella on pakko pitää edes lakisääteiset asiat kunnossa.”

OAJ:n mukaan työntekijäpula ei ole syntynyt hetkessä. Vajaan 30 vuoden aikana lasten määrä päiväkodeissa kaksinkertaistui, mutta varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen määrä puolittui.

Ammattiärjestön kyselyssä yli 60 prosenttia vastanneista varhaiskasvatuksen opettajista kertoi harkinneensa alanvaihtoa vuoden sisällä.

Varhaiskasvatus ei ole Suomessa tasalaatuista. OAJ:n erityisasiantuntija Timo Mäki kuulee työssään varhaiskasvatuksen ongelmat.

TG: Timo Mäki, erityisasiantuntija, OAJ

– Eri kunnissa voi olla laatueroja, isojen kaupunkien niin kuin sisällä voi olla laatueroja jopa ihan toimipisteittäin voi olla laatueroja.

*

Natalia: Joo! Mä avaan! Oliko ovi lukossa, ei pääse sisään. No hei gubbe!

Natalia: Otetaanko hiekkaiset kengät pois. Onpa paljon hiekkaa kengissä!

Dagis-päivä on ohi ja Benkku saapuu kotiin. Parivuotiaan taaperon äiti Natalia Salmela on yrittäjä ja somevaikuttaja. Hän työskentelee yleensä kotona. Tänään isä haki lapsen päiväkodista.

Natalia: Mamman pitää istua, mamma ei saa haalaria pois. Mennäänkö pesee kädet?

Natalia Salmela: Lapsi on tullut monia kertoja kotiin niin, että selkään on teipattu lappu, missä lukee hänen nimensä, joka niin kuin kertoo siitä, että työntekijät eivät edes tiedä niitä lapsen nimiä ketä ne siellä niin kuin hoitavat päivät pitkät.

Helsinkiläiseen uusperheeseen kuuluu Benkun 4-vuotias isosisko. Molemmat perheen lapsista ovat Helsingin kaupungin päiväkodeissa. Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen työntekijäpula on ollut tapetilla jo pitkään. Syksyn aikana Helsingissä on jouduttu siirtämään leikkipuistojen työntekijöitä päiväkoteihin.

Salmela on seurannut työntekijöiden hätää läheltä.

Natalia Salmela: Toin ihan normaaliin tapaan lapsen päiväkotiin aamulla. Kattelin, että siellä oli kaksi pöydällistä alle 3-vuotiaita lapsia istumassa aamupalapöydässä ja siellä ei siis tosiaan ollut yhtään ryhmän omaa työntekijää paikalle eikä edes niitä sen ryhmän sijaisia vaan sitten tämä työntekijä sanoi, että olen tällainen vieraileva tähti, hän oli siis tullut viereisestä eri ryhmästä päiväkodin sisältä jakamaan puuroa, koska tällä lapseni ryhmällä ei ollut ketään työntekijää niin kuin vielä siihen aikaan löytynyt aamulla. Ja hän siis oli ihan itku kurkussa itkien laittoi puuroa lautaselle ja ja tota mä kysyin häneltä, että mitä mä voin tehdä, ett miten voin niin kuin olla avuksi niin hän sanoi, että jos tästä joku johonkin kirjoittais. Ja mulla tulee niin paha mieli niiden ihmisten puolesta, koska he yrittävät parhaansa, ja mä tiedän, että he ovat tosi hyviä omassa työssään. He ei pysty tekeen tällä hetkellä niiden duunia lainkaan.

Salmela on tuonut ongelmia esiin vuosi sitten. Hän järjesti Helsingin valtuustossa kiljuvan mielenosoituksen. Tavoitteena oli näyttää päättäjille, kuinka vaikeaa on tehdä töitä, jos lapsi ei pääse päiväkotiin. Viime vuonna isä jäi puoleksi vuodeksi hoitovapaalle päiväkodin huonon tilanteen vuoksi.

Natalia Salmela: Olen just näitten meidän lasten kannalta miettinyt tosi paljon, että minkälainen toi päiväkotitilanne on eri tyyppisille lapsille ja varsinkin vielä sellaisille lapsille, jotka kaipaavat jonkinlaista erityistukea omaan arkeensa. Noista lapsista ei saada sitä heidän tavallaan niin kuin sitä parasta esiin. Totta kai lapsetkin oppivat, jos heille opetetaan. Mutta jos kukaan ei opeta, niin ei ne nyt silloin opi niin kuin mitään uutta, paitsi ehkä vahingossa.

Kymmenien tuhansien lasten varhaiskasvatus järjestetään palvelusetelillä.

Setelin avulla perhe voi valita varhaiskasvatuspaikan niistä yksityisistä päiväkodeista, jotka kunta on hyväksynyt.

Palvelusetelin suosio kasvaa. Oulussa sillä järjestetään noin 30 prosenttia varhaiskasvatuksesta ja Isossakyrössä lähes 60 prosenttia – Puolangalla lähes 100. Yksityinen sektori on siis vallannut yllättävän isoja osuuksia monista kunnista.

Jos toimija sulkisi päiväkodin, kunnan olisi nopeasti järjestettävä lapsille uusi varhaiskasvatuspaikka.

Helsingissä käytössä on yksityisen hoidon tuki.

Espoolaisen Juhanin tytär on ison yksityisen toimijan päiväkodissa. Nettisivujen mukaan se vaikutti lupaavalta.

Juhani: Päiväkoti oli tosi epäsiisti. Eikä vaan illalla, jolloin se luonnollisesti on, kun ihmiset siinä ravaa, vaan myös aamuisin. – oli todella paljon sijaisia. Ja eri sijaisia.

Hän on todistanut omin silmin vaaratilanteita päiväkodin pihalla. Juhani ei esiinny ohjelmassa omalla nimellään, koska asia on arka. Hän kertoo tyttärensä tsempanneen päiväkodissa päivällä. Nukkumaan mennessä peiton alle kömpi murtunut lapsi.

Juhani: Iltaisin sitten purkautui todella vahvasti ja öisin. Ei nukkunut oikeastaan sen jälkeen kun aloitti päiväkodin, niin jos nyt ois jos mä nyt sanon rehellisesti, niin ei varmaan ehjää viikkoa, että olisi nukkunut öitä.

He toivat ongelmia toistuvasti esiin päiväkodin ja ketjun alueelliselle johdolle. Juhanin mukaan perheelle ehdotettiin ratkaisuksi päiväkodin vaihtamista.

MOT: Mitä ajattelit, kun tällaista esitettiin?

Juhani:

– No se oli musta aika törkeetä, itse asiassa, aika törkeetä. Ja järkyttävää sillai että me pyrittiin olemaan mahdollisimman niin kuin asiallisia faktoissa, meillä oli kerättyä faktaa, meillä oli todistajia tilanteessa, jossa lapset oli ulkona yksin, vaaratilanteessa.

– Jos se vastaus on tommoinen, niin kyllä se vähän ihmetyttää, jos on ihminen joka on huolissaan ja haluaa tuoda esille, niin sitten vastaus on se, että hei, vaihda päiväkotia. Että päästään ongelmatapauksesta eroon. Ja me ei haluttu olla ongelmatapaus, me haluttiin vain ymmärtää ja haluttiin olla niin paljon avuksi kuin pystytään.

MOT on kuullut päiväkodin ja Juhanin sekä hänen puolisonsa välisiä keskusteluja. Juhani kertoo, että Espoon kaupunki otti asian tosissaan, ja tilanne on parhaillaan selvityksessä.

MOT: Miten tämä on muuttanut tämä kokemus omia ajatuksiasi yksityisestä varhaiskasvatuksesta?

Juhani: No aika radikaalisti kyllä, on todella. Että mulla oli ylipäätään käsitys Suomen päivähoidosta, että se on tosi hyvällä mallilla ja mun kokemukset on ollut tosi hyviä kuten sanoin, julkiselta puolelta. Ja nyt on kyl muuttunut.

*

Sijaisille töitä on siis tarjolla yllin kyllin.

Matti Viinikainen: Niitä on toistasataa vuoroa per päivä auki.

Ongelmana on se, että kaikille vuoroille ei ole ottajia. Sijaiset ovat oppineet välttelemään tiettyjä päiväkoteja. Vantaalla asuva Matti Viinikainen oli yksi sijaisista. Hän on tehnyt töitä päiväkodeissa eri mittaisilla määräaikaisilla työsopimuksilla ja henkilöstövuokrausfirman kautta. Aina töihin tulleelle sijaiselle ei ehditty kertoa työkavereiden nimiä, lasten tietoja tai talon käytäntöjä. Kyseessä saattoi olla satojen lasten yksikkö.

Matti Viinikainen: Noi vuorot suunnitellaan ihan päin peetä. Että iltavuoro saattaa jäädä yksin ja sitten on vaikka 15 lasta. – Tai aamuvuorossa joko tai sama homma, että yksi ihminen tekee vähän aamupalaa ja huolehtii samalla vaikka neljästä lapsesta

Lopulta Viinikainen uupui unelmatyössään. Lastenhoitajan ammattitutkinnon oppisopimuskoulutus jäi kesken.

Viinikainen: Se on tällä alalla yleistä, että ollaan sairauslomalla uupumuksen takia.

MOT: Mikä on sinun oma tilanteesi tällä hetkellä?

Viinikainen: Tällä hetkellä mä olen muissa töissä, mä olen tehdastöissä ja mietin, että palaanko päiväkotimaailmaan enää koskaan. Odotan, että tulee jotain parannusta.

Linneakin päätti jättää työnsä yksityisessä päiväkodissa. Hän koki, etteivät hänen omat arvonsa kohtaa Verkanappuloiden arvoja – muuten kuin paperilla.

Anonyymi, entinen työntekijä: Det är ett viktigt uppdrag vi har att få barnen att känna sig trygga och få deras tillit och att sedan misslyckas med det uppdraget känns jättedåligt. Och det är ingenting som dom här småbarnen, som vi ska ta hand om… Dom ska vara i en trygg miljö, där föräldrarna känner att det är tryggt att lämna dom och det är bra att lämna dom där. Att inte kunna ge det dom har rättighet till, den verksamheten dom ska få, den lärdomen dom ska få på dagisplatsen, det blir en tung börda att bära en längre stund.

(Meillä on tärkeä tehtävä saada lapset tuntemaan olonsa turvalliseksi ja saada heidän luottamuksensa, ja epäonnistuminen siinä tuntui hyvin pahalta. Eivätkä nämä pikkulapset, joista huolehdimme… heidän pitää saada olla turvallisessa ympäristössä, että vanhemmat tuntevat, että on turvallista ja hyvä jättää heidät sinne. Se, että ei voi antaa lapsille sitä mihin heillä on oikeus, sellaista toimintaa ja opetusta kuin heidän kuuluu saada päiväkodissa, on pidemmän päälle raskas taakka.)

*

Pyysimme Aluehallintovirastosta epäkohtailmoituksen perusteella vireille tulleet valvonta-asiat, joissa annettu valvontapäätös. Kävimme läpi lahes pari-sataa niistä viimeisen neljän vuoden ajalta.

AVIt pyytävät kunnilta ja päiväkodeilta tilanteeseen liittyviä selvityksiä: Osa vaatii näitä hanakammin ja osalle näyttää riittävän pintapuoleisempi selostus, jonka perusteella toimijaa pyydetään kiinnittämään huomiota ongelmakohtiin, joissakin tapauksissa annetaan ohjausta ja määräyksiä.

Kunnat valvovat myös yksityisen sektorin varhaiskasvatuspalveluita.

Grafiikka: Otteita aluehallintovirastojen toimenpiteistä

MOT:n läpikäymissä tapauksissa uhkasakot olivat harvinaisuus.

Timo Mäki: Olen sitä itsekin ihmetellyt, koska sosiaalihuollossahan sitä käytetään enemmän, että nyt juuri — Vantaa sai uhkasakon jostakin sosiaalihuollon määrällisestä tai laadullisesta asiasta. Tässä varmaan pitäisi lainsäädäntöä tiukentaa.

Näytän epäkohtailmoitusten syitä OAJ:n Timo Mäelle.

Grafiikka: Puutteellinen perehdytys, henkilöstövaje, tilojen turvallisuus, lastensuojeluilmoitus, ryhmien yhdistäminen, koronaturvallisuus, lapsen valvomatta jättäminen, lapsen karkaaminen, sijaispula, työntekijöiden jaksaminen, ryhmäkoot, sisäilma, kelpoisuudet, ruotsinkielinen varhaiskasvatus

MOT: Suurin osahan näistä kuitenkin liittyy näihin henkilöstömitoituksiin, sijaispulaan, ryhmäkokojen ylityksiin, onko tässäkin siis varhaiskasvatuksen matematiikka pettänyt?

Timo Mäki: Nii-in. Siellä on venytetty sitä matematiikkaa tehostamissyillä. Päiväkodinjohtaja on puun ja kuoren välissä. Sille sanotaan, että tässä on sun budjettis ja pahimmillaan ennen vanhaan oli ihan sijaiskieltoja. Nythän sijaiskielto on laiton, koska näitä ylityksiä ei saa tulla henkilöstöperusteisilla syillä. Jos siellä on sijaiskielto, niin se tarkoittaa, että työnantaja ihan tieten rikkoo sitä lakia. Kun sä puhuit siitä uhkasakosta, niin täs ois sellainen paikka, jos sijaiskielto laitetaan, ja sanotaan että älä edes yritä hankkia sijaista sille päiväkodin johtajalle, niin siinä ois kyllä jo sakon paikka.

Nykyisin alan ammattilaisilla on laissa säädetty velvollisuus ilmoittaa lapsiin kohdistuvasta epäkohdasta tai sen uhasta. Ilmoittajaan ei saisi kohdistaa vastatoimia. OAJ:n kyselyn mukaan ilmoituksia ei tehdä turvallisin mielin. Erään työntekijän mukaan esimies on tehnyt selväksi, että ilmoitusten tekeminen on turhaa ja asiat mitättömiä. Päiväkotimaailmaa vaivaa vaikenemisen laki. Alan ammattilaiset, opiskelijat sekä lasten vanhemmat eivät halua tuoda ongelmia ilmi omalla nimellään. Kerran varhaiskasvatuksen johdon kritisoiminen on vienyt entisen työntekijän käräjille saakka. Kunnianloukkaussyyte kaatui.

*

(Paluu Mäki-Matin päiväkotiin)

Eeva Liisa: Huomenta ystävät! Joko sieltä Kalle jaksaisit heräillä, oliko ihanat unet? Tule vaan, lähetään käymään vessassa

MOT: Millainen on luottavainen lapsi, päiväkodin arjessa?

Eeva Liisa: Luottavainen lapsi on semmoinen, joka tulee ja hyväksyy päivän. Se tulee kertomaan asioita aikuisille. Se uskaltaa toimia itsenäisesti tietäen sen, että aikuinen on aina lähellä saavutettavissa. Se oppii asioita. Luottavainen lapsi oppii.

MOT: Tätä työtä selkeästi tehdään myös sydämellä.

Eeva Liisa: Kyllä, tehdään joo, ajalla ja sydämellä.

*

Mikä vanhemmista on parasta päiväkodissa? Natalia Salmela ilahtuu joka kerta, kun näkee Benkun kasvoilla hymyn onnistuneen dagis-päivän jälkeen.

Natalia Salmela: Hän välillä kun mä tuun hakemaan sieltä, niin mä näen, että siellä kaksivuotiaita kavereita, ne on keksinyt hauskoja rekkaleikkejä siellä, juoksee toistensa perässä. Sitä on ollut ihana todistaa. Se lapsi kuitenkin kasvaa siitäkin huolimatta, että vaikka ne olosuhteet eivät ole niin optimaaliset kuin me kaikki tiedämme, millaiset ne voisivat olla.o

Natalia Salmela: Mulle on ehdotettu ratkaisuksi sitä, että me palkattaisiin lapselle oma yksityinen hoitaja. Ja vaikka mulla olisi siihen vaikka budjetti, enhän mä haluu sitä tehdä, koska se nyt jos joku niin kuin lisää eriarvoisuutta. Koko päiväkotijärjestelmä on Suomessa ennen kaikkea kehitetty aikoinaan siihen, että lapset niin kuin ajetaan sinne putkeen, joissa heistä kasvatetaan sivistyneitä yhteiskunnan jäseniä ja tällä hetkellä se koko päivähoito on semmoista, että sä voit vain survoa sun lapset siksi aikaa, että on pakko mennä duuniin.

Haluan kuulla, mitä mieltä päiväkotien nykytilasta on siitä vastaava opetusministeri Li Andersson. Esittelen hänelle kolme kuvaa suomalaisen varhaiskasvatuksen nykytilasta. Ensimmäisessä kuvassa on lapsi nimitarra selässä ja toisessa ylipursuava roskis. Lopuksi näytän kuvan kajaanilaisen päiväkodin syntymäpäväjuhlasta. Osa saippuakuplia kurottelevista lapsista on köytetty valjailla tuoliin. Kerromme tästä esimerkistä lisää verkkosivuillamme.

MOT: Minkälaisia ajatuksia nämä kuvat herättivät sinussa?

Li Andersson: No kyllähän ton kaltaiset kuvat saa tosi murheelliseksi, ett se ei ole mikään uutinen eikä yllätys, että meillä on vaikea työvoimapula varhaiskasvatuksessa ja tavallaan niin kuin pidän tärkeänä painottaa, että toi ei ole koko suomalaisen varhaiskasvatuksen kuva, mutta se on sitä sitten niissä yksiköissä, jossa tää henkilöstötilanne on vaikee ja totta kai se näkyy siinä varhaiskasvatuksen laadussa ja näissä vuorovaikutussuhteissa

MOT: Yksityisen ja julkisen varhaiskasvatuksen ongelmista on tosiaan uutisoitu paljon, paitsi Helsingissä, mutta myös muualla Suomessa. Mitä nykyinen hallitus on tehnyt parantaakseen varhaiskasvatuksen tilannetta?

Li Andersson: No me ollaan lisätty resursseja varhaiskasvatukseen sekä pysyvien lakimuutosten seurauksena eli jo kauden alussa palautettiin tää pienempi suhdeluku yli kolmivuotiaiden ryhmiin, joka on hyvin tärkeä koska suoraan siinä säädetään, että montako lasta pitää olla per aikuinen kolmivuotiaiden ryhmissä. Ollaan myöskin tiukennettua lainsäädäntöä liittyen tilapäisiin ylityksiin, koska kävi ilmi, että kunnissa aika systemaattisesti oli koko ajan tilapäisiä ylityksiä, siihen laki ei ollut tarkoitettu. Joka aamu tai joka iltapäivä ei ole tilapäistä.

Andersson on aiemmin todennut, ettei kannata varhaiskasvatuslain muuttamista päiväkotien työvoimapulan helpottamiseksi niin, että näitä tutkintovaatimuksia löysennettäisiin.

MOT: Meidän saamien viestien mukaan henkilökuntaa on kannustettu sijaispulassa jopa hommaamaan paikalle omia sukulaisia tai tuttuja. Niin mitä ajattelet tästä kun arjessa kuitenkin tätä löysyyttä sitten piisaa?

Li Andersson: No siis, jos on henkilöstöpula, niin kuin nyt on ollut, se on esimerkiksi pääkaupunkiseudulla johtanut tällaiseen sijaistamiskierteeseen, jossa voi olla niin kuin lastenhoitaja sijaistamassa varhaiskasvatuksen opettajana, joku muu sijaistamassa lastenhoitajana, että sit ilman niitä muodollisia pätevyyksiä siihen. Että se tavallaan luo sellaisen kierteen, jossa ei myöskään saada riittävästi sitten koulutustaustaa omaavia työntekijöitä alalle.

Andersson sanoo, että yksityinen varhaiskasvatus on siirtynyt yhdistysten ja muiden pienten toimijoiden ylläpitämistä päiväkodeista suurempiin saappaisiin.

Li Andersson: Se iso muutos, mikä on tapahtunut on se, että on tullut näitä isoja ketjuja, että siltä osin tää markkina, jos nyt haluu käyttää sellaista sanaa, on keskittynyt ja ja on tullut tää voiton tavoittelu sitten näkyvämmäksi motiiviksi yksityisessä varhaiskasvatuksessa, kuin mitä oli ennen.

Andersson arvioi, että varhaiskasvatuksen voitontavoittelua rajoittavalla lakiesityksellä ei olisi edellytystä mennä perustuslakivaliokunnan seulan läpi.

Li Andersson: Mutta kunnat on tavallaan kaikista olennaisimmassa roolissa tässä, koska kunnat päättää itse, paljon sitä yksityistä palvelutuotantoo on eli eli kunta tavallaan omilla päätöksillään pystyy tällä hetkellä parhaiten vaikuttamaan siihen, paljonko sallitaan voiton tavoittelua varhaiskasvatuksessa, koska kuntahan voi järjestää sitä myös kokonaan kunnallisena palveluna, jos näin halutaan.

*

Mäki-Matissa päivä lähenee loppuaan. Aabhaksen, kaikkien kolmen Aapon, Nooan, Matiaksen, Evan ja kavereiden on aika lähteä kotiin.

– Heippa! Me katotaan täällä autoja.

– Huomenna jumpataan!

– Oi, jumppapäivä!

– Volkkari, Audi! Kukas tuolta tulee?

– ÄITI!

– Äitihän se siellä.

– Meillä on täällä taas autojen tarkkailuiltapäivä.

Lähivuosina Mäki-Mattia odottaa monien perinteikkäiden päiväkotien kohtalo. Rakennuksen elinkaari on tullut tiensä päähän ja alueeelle rakentuu uusi päiväkotikoulu.

Tällä hetkellä lapset ympäri Suomen saavat eriarvoista varhaiskasvatusta.

Koulutielle siis ponnistetaan hyvin erilaisista lähtökohdista ja erilaisin taidoin.

LOPPU