Säveltäjä Kullervo Karjalaisen Lappi-brändi ansaitsee dokumentointinsa
Kuka oli Kullervo Karjalainen, jonka teosten taltiointeja levy-yhtiö Pilfink on juuri julkaissut peräti tuplalevyn verran? Hän oli vuonna 1932 Kemijärvellä syntynyt opettaja ja diplomilaulaja, joka säveltäjänä pelasi enimmäkseen työn ohella ja ainakin tunnettuuden suhteen maakunnallisella divaritasolla. Uutuusjulkaisu kuitenkin paljastaa, että Karjalaisen tyyli ja Lappi-brändi ovat kestäneet kohtalaisesti aikaa. Kyse ei ole vain maakunnallisen musiikinhistorian dokumentoinnista, vaan vahvasta säveltäjäpersoonasta.
Kun Karjalainen toissa vuonna kuoli, kokeneet musiikkimiehet viulisti Erkki Palola ja pianisti Pekka Vapaavuori halusivat pelastaa hänen musiikkinsa unohdukselta. Yleisradio oli aikanaan kantanauhoittanut Karjalaisen teoksia ja Oulun kamarisolistit olivat tallentaneet niitä kahdelle LP-levylle. Kun näiden kylkeen löytyi joukko kelvollisia konserttitallenteita ja oikeudet järjestyivät, Karjalaisen musiikki saatiin striimipalveluiden kautta maailmalle riittävässä laajuudessa kokonaiskuvan muodostamiseen.
Minulle Karjalainen oli uusi tuttavuus, mutta nopeasti selvisi, että hänen vapaatonaalinen, vahvasti kuvallinen, välillä humoristinen ja alati musikanttinen tyylinsä on kestänyt hyvin aikaa. Sallisen ja Kokkosen painokas ja tumma 70-luvun tyyli kuuluu pianokonsertossa, pianosarjassa Lappeskeja sekä fagottisonaatissa, mutta mukana on pelkistettyä melodisuutta sekä omaleimaista impressionismia, joka maltillisesti heijastelee arktista tasavaloa.
Luontevimmillaan Karjalainen tuntuu olevan laulusäveltäjänä. Matti Lehtisen ja Pentti Koskimiehen esittämät Lappalaisen sarjan laulut ovat ilmaisuvoimaisia ja laulullisia, samoin kamariyhtyeelle ja laulajalle sävelletyt Arktiset näyt. Lapin luonto ja elämä ovat Karjalaisen musiikissa ja hänen käyttämissään teksteissä vahvasti läsnä, mutta ajan kulumisen huomaa siitä, miten saamelaisen kulttuurin piirteitä lainataan valtakulttuurin puolelle. Myös Karjalaisen pienimuotoinen, huumorille tai tyylimukaelmille perustuva kamarimusiikki kuulostaa hieman patinoituneelta, etenkin kun se tarjotaan konserttiäänityksinä. Kamariorkesterille sävelletty Pohjoinen rakkauskertomus kuitenkin innoittuu saksalaisten sotilaiden ja Lapin naisten kohtaamisista yllättävän ajankohtaisella tavalla.
Karjalaiseen pätee, että lokaali on uusi globaali: musiikki saa Lappi-brändistä kantavuutta ja omaperäisyyttä. Tuskinpa levy silti synnyttää laajaa innostusta Kullervo Karjalaisen musiikkiin, mutta pohjoisen yhtyeet, laulajat ja festivaalit saattavat hyvinkin innostua esittämään levylle dokumentoituja kappaleita, kun ne nyt ovat paitsi tallessa myös saatavilla.
"Kullervo Karjalainen 1932-2021: Compositions". Pianokonsertto nro 1 "Lappalainen"; Lappeskeja; Arktisia näkyjä; Sonaatti fagotille ja pianolle; Lappalainen sarja; Lintufantasia; Ranskalaisen sarjan tie Kalevalan kankahille; Tunturilta tunturille; Traktori Ferguson kok. Lasten elämästä; 4 kappaletta viululle ja alttoviululle; Pohjoinen rakkauskertomus 1941-1946; Korvasienikeittoa, madame! - Eri esittäjiä. (Pilfink, JJVCD-246)
Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 27.5.2023.