Hyppää pääsisältöön

Yle Tapahtumat

Suomen suurimpiin koulujen päättäjäisiin pääsee poistumatta kotoa – "Ei tarvitse noudattaa somen kauneusihanteita", lupaa järjestäjä

Ylen Roblox-päättäreissä pääsee hengailemaan ja pelaamaan, näkemään Bessin, kuulemaan uudenlaisen Suvivirren ja ottamaan selfien Vikin ja Köpin kanssa.

Koulu loppuu ensi viikonloppuna, mutta hyviä päättäjäisbileitä ei ole tiedossa? Ei hätää. Yle järjestää Suomen suurimmat ja hauskimmat koulujen päättäjäiset – eikä niihin päästäkseen tarvitse edes poistua kotoa.

Päättärit x Yle Summeri & YleX -tapahtuma pidetään lauantaina 3.6.2023 kello 12–19 Robloxissa. Roblox on erityisesti lasten ja nuorten suosiossa oleva pelialusta, osa niin sanottua metaversumia.

Ylen päättäreissä voi hengailla ja pelata kavereiden kanssa. Robloxissa on esimerkiksi Ylen pelikanavan Pavlovin Rottien haastetehtävä ja paljon reaalimaailman Suomesta tuttuja elementtejä saunasta huussien kautta Bengtskärin majakkaan.

Keskipisteenä on tori, jossa on ohjelmaa tasatunnein. Torin lavalla ovat tämän vuoden kesäkumiartisti Bess, YleX:n Viki ja Köpi sekä Yle Summerin Elo, joka on sovittanut päättäjäisiä varten uuden version Suvivirrestä.

Elo Umukoro esiintyy virtuaalisella esiintymislavalla.
Kuvateksti Yle Summerin Elo esittää päättäreissä oman tulkintansa Suvivirrestä.
Kuva: Yle

Alueella on myös kahvila, jossa Yle Summerin Emma reagoi seuraajiensa etukäteen lähettämiin koulujenloppumokiin. Metsään piilotetussa diskossa DJ Orion tanssittaa muun muassa Käärijän tahtiin.

Viki ja Köpi ovat paikalla torilla myös meet & greet -tapahtumassa kello 13.30–14. Tuolloin heidän kanssaan voi käydä paiskaamassa kättä tai ottamassa vaikka selfien.

YleX:n Viki ja Köpi seisovat virtuaalihahmoina valokuvausseinän edessä.
Kuvateksti Kuvausseinällä voi käydä moikkaamassa Vikiä ja Köpiä. He ovat livenä paikalla lauantaina kello 13.30–14.
Kuva: Yle

Viime itsenäisyyspäivänä Yle järjesti Robloxissa Linnan juhlat samaan aikaan Helsingin Presidentinlinnassa järjestettyjen kemujen kanssa. Tuolloin virtuaalisiin juhliin osallistui noin 24 000 vierasta.

– Metaversumissa ei tarvitse noudattaa sosiaalisen median vääristämiä kauneusihanteita, sanoo Ylen metaverse lead Wesa Aapro.

Robloxin hahmot ovat sukupuolettomia ”Lego-ukkeleita”, joista jokainen voi tehdä haluamansa näköisen ja pukea ne mieleisiinsä asusteisiin. Aapro uskoo, että kököltä näyttävä hahmo voi edustaa nuoren identiteettiä paremmin kuin yhteiskunnan vaatimusten mukainen pukeutuminen ja käyttäytyminen, jollaista odotetaan esimerkiksi kouluissa.

– Päättäreihin jokainen saa tulla bilettämään juuri sellaisena kuin on, Aapro sanoo.

Siirry Päättärit x Yle Summeri & YleX -tapahtumaan tästä. Tapahtuma on avoinna lauantaina 3.6.2023 kello 12–19.

Virtuaalinen tori, jonka keskellä on suihkulähde. Suihkulähteen päällä on patsas, jolla on vihreä bolero.
Kuvateksti Päättäreiden keskipiste on tori, jossa tapahtuu tasatunnein. Muina aikoina Roblox-maailmassa voi pelata, hengailla kavereiden kanssa ja vaikka käydä tanssimassa.
Kuva: Yle

Kysymyksiä ja vastauksia Robloxista

Mikä on Roblox?

Roblox on yhdysvaltalainen metaversumialusta, johon kuka tahansa voi luoda sisältöä. Käyttäjät luovat sinne omat avatar-hahmonsa ja viettävät keskenään aikaa toisten käyttäjien luomissa maailmoissa. Robloxin voi ladata omalle puhelimelle, tabletille, tietokoneelle tai Xbox-pelikonsolille. Roblox on julkaistu vuonna 2006, mutta se on viime vuosina nostanut suosiotaan. Suuri osa suomalaisista lapsista ja nuorista käyttää Robloxia säännöllisesti.

Mikä on Robloxin ikäraja?

Robloxilla ei ole ikärajaa, mutta palvelussa voivat keskustella keskenään vain yli 13-vuotiaaksi itsensä ilmoittaneet käyttäjät. Ylen tapahtuma on ikärajaton, eikä käyttäjien keskinäinen chat-keskustelu ole siellä mahdollista.

Voiko Robloxissa pelaamisesta aiheutua kuluja?

Roblox-hahmoille voi ilmaisten asusteiden lisäksi myös ostaa vaatteita. Yle ei kannusta osallistujia käyttämään rahaa Robloxissa. Tapahtumaamme voi osallistua täysin ilmaiseksi ja oletamme suurimman osan vieraista tekevän niin.

Mitä Ylen Roblox-tapahtumassa tapahtuu?

Päättärit Robloxissa x Yle Summeri & YleX -tapahtumassa on erilaisia pelillisiä haasteita sekä lavoja, joilla esiintyy artisteja. Esiintyjinä ovat muun muassa Bess, Yle Summerin Elo ja Emma sekä YleX:n Viki ja Köpi sekä DJ Orion.

Miten voin osallistua tapahtumaan?

Tapahtumaan voi osallistua lauantaina 3.6.2023 kello 12–19. Tapahtumaan pääsee Roblox-sovelluksella, jonka voi ladata puhelimelle, tabletille, tietokoneelle tai Xbox-pelikonsolille. Tapahtumaan pääsee tästä linkistä.