Schola Cantorum Reykjavicensis -kuoron ohjelmiston omavaraisuusaspekti viehättää
Kolmasosa uutuusalbumille tallennetuista teoksista on kuoron entisten tai nykyisten jäsenten sävellyksiä. Kuoron riveistä ammennetut kappaleet sopivat hyvin kansainvälisten tähtisäveltäjien teosten joukkoon.
Islannin taidemusiikkikentältä on kantautunut 2000-luvun alusta saakka uusia tuoreita ääniä. Esimerkiksi säveltäjät Anna Thórvaldsdóttir, Daníel Bjarnason, Jóhann Jóhansson ja Hildur Guđnadóttir ovat kääntäneet nykymusiikin kansainvälisiä virtauksia seuraavien korvat hörölle Islannin suuntaan, omanikin.
Vuonna 1996 perustetun Schola Cantorum Reykjavicensis -kuoron uutuusalbumi Meditatio II tarjoaa kurkistuksen islantilaiseen taidemusiikkikenttään kansainvälisen valokeilan kirkkaan keskipisteen ulkopuolelta. Albumi on jatkoa seitsemän vuotta sitten ilmestyneelle ykkösosalle. Näille levyille on tallennettu musiikkia, jota kuoro on esittänyt pyhäinpäivän konserteissa. Liikutaan siis katoavaisuuden ja kuolevaisuuden, mutta myös toivon ja valonpilkahdusten maisemissa.
Kaikki Meditatio II -levyn kappaleet yhtä lukuun ottamatta on sävelletty 2000-luvulla, uusiin ja vanhoihin teksteihin. Seitsemän levyn 15 kappaleesta on peräisin islantilaisen säveltäjän tuotannosta, ja näistä seitsemästä säveltäjästä viisi on Schola Cantorum Reykjavicensis -kuoron nykyisiä tai entisiä jäseniä.
Vaikka kuorolaisten säveltämät kappaleet eivät varsinaisesti erotu levyn muusta musiikista omaperäisyydellään, niin sen käytännöllinen omavaraisuus viehättää: kuorolaiset säveltävät omalle kuorolleen ja kappaleet otetaan pystypäisesti mukaan levylle maailmankuulujen säveltäjien kuten Arvo Pärtin sekä norjalaisen Ola Gjeilon ja amerikkalaisen Eric Whitacren rinnalle.
Vaikka levyn islanninkielisten laulujen musiikillinen idiomi onkin voittopuolisesti seesteistä, riitasoinnutonta, peruskaunista kuorosatsia, joka on tarkoitettu hiljaiseen mietiskelyyn, niin levyn yhtäjaksoisessa kuuntelussa juuri ne erottuvat virkistävästi. Olisiko ollut viisasta hyödyntää esiin tuomani islantilaisen taidemusiikin nostetta ja muotoilla levy vain islantilaista musiikkia sisältäväksi? Olisiko se tällä hetkellä kiinnostavampi tuote taidemusiikin tallennemarkkinoilla kuin vähän geneerisesti nimetty Meditatio II?
Paikallisllisuuskärki edellä muotoiltu tallenne olisi saattanut napata Islanti-taajuudelle viritetyn kansainvälisen yleisön huomion tehokkaammin. Hörður Áskelssonin johtamalla Schola Cantorum Reykjavicensis -kuorolla on kyllä rahkeet myös kansainvälisiin odotuksiin vastaamiseen.
“Meditatio II – Music for Mixed Choir”, säv. Daniel Elder, Ola Gjeilo, Galina Grigorjeva, Auður Guðjohnsen, Paweł Łukaszewski, Þóra Marteinsdóttir, Paul Mealor, Sigurður Sævarsson, Björn Thórarensen, Haukur Tómasson, Pärt Uusberg, Eric Whitacre, Hreiðar Ingi Þorsteinsson. - Schola Cantorum Reykjavicensis/Hörður Áskelsson. (BIS, BIS2618)