Aki Yli-Salomäen ambientti kamarimusiikki avaa laajoja maisemia
Yli-Salomäen hitaisiin taitteisiin perustuva sävelkieli on taidolla rakennettua ja vangitsevaa. Musiikilla on arkilevottoman mielen laineita tasoittava vaikutus.
Säveltäjä Aki Yli-Salomäen uutuusalbumin nimi Jäi mieleen heijastelee sen sisältöä: albumin yhdeksän kappaletta ovat kuin vahvoja, ajan myötä pilvimäisiksi laajenneita muistijälkiä ohikiitäneistä hetkistä tai ajatuksista. Kappaleiden nimet viitoittavat kuuntelijan niin halutessa suuntaa kuuntelulle: Yhdessä ja erillään, Vain kaikuja, Siirtymä, Lämpöä kohti.
Viime vuonna julkaistulle Valunta-albumille on tallennettu Yli-Salomäen orkesterimusiikkia Lohjan kaupunginorkesterin ja kapellimestari Jukka Untamalan ansiokkaasti esittämänä. Valunta-albumilla Yli-Salomäki teki vaikutuksen hitaana kumpuilevan sävelarkkitehtuurin erikoismiehenä.
Samaa vahvaa, vaivihkaa koukuttavaa vetovoimaa säteilee nyt ilmestyneelle Jäi mieleen -albumille tallennettu kamarimusiikki. Esityskokoonpanona on jousikvartetti, jossa soittavat viulistit Kreeta-Julia Heikkilä ja Siljamari Heikinheimo, alttoviulisti Jakob Dingstad sekä sellisti Jaani Helander. Muutamalla raidalla Yli-Salomäki itse liittyy jousikvartetin seuraan sävyttämään täyteläistä jousisoitinhehkua syntetisaattorin suomilla väreillä.
Bandcamp-verkkojakelualustan sivulla Yli-Salomäen albumiin liitetään sellaisia tunnisteita kuin ambientti, atmosfäärinen ja post-minimalistinen. Omista musiikkivarannoistani häivähtävät esiin myös Ralp Vaughan Williamsin ja Jean Sibeliuksen täyteläinen jousisoitinsatsi.
Säveltäjävertailut jäävät kuitenkin häivähdyksiksi, niiden keskeltä erottuu Yli-Salomäen oma ääni. Hitaaseen muuttumiseen perustuvaa äänimaisemamusiikkia sävelletään pilvin pimein klassisen ja muun musiikin rajavyöhykkeellä, mutta Yli-Salomäen musiikki on selkeästi hänen musiikkiaan, erilaista kuin jonkun toisen säveltämä. Siinä on perehtyneisyyden, käsityön ja oppineisuuden leima – sanan arvostavimmassa merkityksessä.
”Aki Yli-Salomäki: Jäi Mieleen”, Yli-Salomäki: Siirtymä; Yhdessä ja erillään; Lämpöä kohti; Hyvästit; Vain kaikuja I–V; Siirtymä. - Kreeta-Julia Heikkilä ja Siljamari Heikinheimo, viulu, Jakob Dingstad, alttoviulu, Jaani Helander, sello, ja Aki Yli-Salomäki, syntetisaattorit. (Eclipse, ECD-2023190)