Paratiisin viimeistä kautta kuvataan kesällä 2023
Palkittu Ylen alkuperäissarja Paratiisi saa toivottua jatkoa. Sarjan kolmannen ja samalla viimeisen tuotantokauden kuvaukset ovat käynnistyneet tänään Suomessa.
Paratiisi on suomalais-espanjalainen rikossarja, jonka kolmannella kaudella Suomesta löytyvän nuoren espanjalaismiehen ruumis johtaa rikostutkija Hilkka Mäntymäen jälleen Espanjaan tuttujen kollegoiden luo. Tällä kertaa rikostutkinnan johtolangat vievät kolmikon Kanarian saarille, jossa he joutuvat kohtaamaan synkän jätebisneksen maailman.
Sarjan keskiössä ovat oululainen rikostutkija Hilkka Mäntymäki (Riitta Havukainen) sekä espanjalaiset rikostutkijat Andrés Villanueva (Fran Perea) ja Luisa Salinas (Maria Romero).
"Olen niin onnellinen, kun olen taas kuvaamassa Suomessa. Täällä pidetään niin hyvää huolta ympäristöstä ja ihmisistä", Fran Perea sanoo.
Suomessa ensimmäistä kertaa vieraileva Maria Romero on vaikuttunut näkemästään ja kokemastaan:
"Olen hämmentynyt Suomen öistä! Koko ajan on valoisaa!" Maria Romero ihmettelee.
Paratiisin kolmatta kautta kuvataan pääkaupunkiseudulla kesäkuussa 2023. Heinäkuussa kuvaukset siirtyvät Ouluun, ja syksyllä kuvaukset jatkuvat Espanjassa.
Sarja on ReelMedia Oy:n ja The Mediapro Studiosin yhteistuotanto. Kolmannen tuotantokauden ohjaa Marja Pyykkö ja pääkäsikirjoittajana on Matti Laine.
Paratiisin kolmas kausi nähdään Ylen kanavilla loppuvuonna 2024.
Päivitys 7.6.2023 klo 14.55: Muutettu otsikon aikamuotoa.