Hyppää pääsisältöön

Ylen tiedotteet

Reuters-instituutti: Yle on Suomen luotetuin uutismedia

Pia Pasanen YLE uutisten uudessa uutisstudiossa
Kuva: Ville Tapio

Reuters-instituutin tutkimuksen mukaan luottamus Ylen uutisiin vahvistui edellisvuodesta ja on korkeimmalla tasolla vuosiin. Julkisesti rahoitettuja uutispalveluja tärkeinä pitävien osuus on tutkituista maista suurin Suomessa.

Tiedot ilmenevät tänään julkaistusta Uutismedia verkossa 2023 -tutkimuksesta. Media-alan tutkimussäätiön rahoittama tutkimus on osa Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Reportia, joka on maailman suurin vertaileva uutistutkimus.

Tutkimuksen mukaan Yleisradion uutisia pitää joko hyvin tai melko luotettavina 87 % suomalaisista, kun edellisvuonna luku oli 85 %. Ylen uutisia hyvin epäluotettavana pitää kolme prosenttia suomalaisista, tämä luku on pysynyt samana.

Ylen luottamusarvioiden keskiarvo (8,0/10) on korkeimmillaan vuosiin. Vastaajia pyydettiin arvioimaan medioita asteikolla nollasta kymmeneen, jossa nolla on ei lainkaan luotettava ja 10 erittäin luotettava.

”Tämä tutkimustulos on odotettu ja toivottu. Olen ylpeä, että uutistyömme nauttii näin suurta ja vankkaa luottamusta. Luottamus on uutistoiminnassa kaiken perusta, ja sen eteen teemme hartiavoimin töitä. Luottamus pitää lunastaa joka päivä”, toteaa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen.

Julkisesti rahoitettuja uutispalveluja tärkeinä pitävien osuus on tutkituista maista suurin Suomessa. Tutkimuksessa kysyttiin julkisesti rahoitettujen uutispalveluiden tärkeydestä kahdella tavalla: tärkeydestä itselle (Suomessa 70 % pitää erittäin tai melko tärkeinä) sekä tärkeydestä yhteiskunnalle (Suomessa 79 % pitää erittäin tai melko tärkeinä).

”Ylen rooli on moniäänisyyden kautta näyttää koko Suomi ja sitä kautta luoda merkittävyyttä sekä suomalaisille että yhteiskunnalle. Monipuolisella uutistarjonnalla ja esittämällä elämän koko kirjon lisäämme myös luottamusta uutistoimintaamme kohtaan”, jatkaa Jokinen.

Suomi on ollut uutisten luottamuksessa maailman kärkimaa useita vuosia. Uutismedia verkossa 2023 -tutkimuksen mukaan Suomen korkeiden lukujen taustalla voi olla useita tekijöitä, kuten yleinen luottamus instituutioihin, Julkisen sanan neuvoston vakiintunut asema sekä viestinten poliittinen sitoutumattomuus.

Tutkimuksen mukaan voi myös olla, että polarisoituvat keskustelut saavat ihmiset valitsemaan tiukemmin puolensa. Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa kannoistaan epävarmat todennäköisemmin siirtyvät luottavan enemmistön kuin epäilevän vähemmistön joukkoon.

Lisätietoja tutkimuksesta löytyy täältä