Jokeri Pokeri Box - taikasanat, joilla on taiottu läpi vuosikymmenten
Taikuri Simo Aalto viettää 45-vuotisjuhlavuottaan. Hän on hämmästyttänyt tempuillaan useaa sukupolvea televisiossa ja livenä sekä kilpaillut taikuudesta maailmalla.
Taikakärpänen puraisi taikuri Simo Aaltoa jo yhdeksänvuotiaana, kun televisio saapui lapsuudenkotiin. TV:stä tutuksi tulivat aikansa suuret taikurit, jotka ovat toimineet Simon taikuuden professoreina. Simon isä, kuvataiteilija ja televisio-ohjaaja Eeli Aalto näki, miten poika hurahti kerrasta lajiin. Eeli hankki Simolle tämän ensimmäisen taikalaatikon, jolla Simo pääsi opettelemaan temppuja. Igikai, elämänsuola, oli löytynyt.
Taikalaatikosta opitut temput Simo teki kolikoilla. Taika tapahtui rasiassa, joka pystyi kadottamaan ja vaihtamaan markan kolikon. Nykyään temppua tehdään tietysti euroilla. Kolikkotemput kuuluvat close up -taikuuteen, jota tehdään lähellä, joskus jopa yleisön käsissä. Lähitaikuudesta tulikin Simolle erityisen mieluisa taikuuden muoto.

Ruudusta tuttu harlekiini
Koulutukseltaan Simo on lastentarhanopettaja. Taikurin taitoja onkin hiottu erityisesti esiintymällä Oulun seudun päiväkodeissa ja kouluissa. Taikurin taidot oppii parhaiten tekemällä ja samalla huomaa myös asioita, joita ei tulisi muuten miettineeksi.
Simo käytti uransa alussa mustaa frakkia, koska ajatteli, että taikurit ovat hienoja miehiä ja frakki sopii tähän ajatukseen. Esiintyessään Simo sai huomata, että lapset päiväkodeissa alkoivat itkeä ennen kuin Simo ehti sanoa mitään. Itku johtui tumman puvun luomasta vakavasta vaikutelmasta. Simo keksi lainata teatterista asua, jota oli käyttänyt avustajana Pajatso-oopperassa. Tuo harlekiinin rooliasu tuli merkittävämmäksi kuin Simo osasi ajatella.
Asut on voimakkaat, vaikka naama kurtistuu ja vanhenee.
Simo Aalto
Simo ja hänen vaimonsa, taikurin avustaja, Kirsti Aalto ovat tänä päivänä nostalgiahahmoja. Heidät tunnistetaan varmimmin harlekiiniasuista, joista viimeisimmät, yhä edelleen käytössä olevat, on teetetty jo 1990-luvun puolivälissä. Kangas on kestänyt kohta kolmekymmentä vuotta, koska se on tehty Saabin verhoilukankaasta. Kulutusta kestävä kangas säilyy laukussa rypistymättömänä, mutta valitettavasti sitä kangasta ei saa enää mistään. Simo toivoo, että asut kestävät uran loppuun asti.
Harlekiiniasuinen Simo on taikonut televisio-ohjelmissa niin omissa ohjelmissaan kuin vieraana ja vakiokasvonakin. Simon taikatelttaa ja eri vuosina tehtyjä Jokeri Pokeri Boxeja on tehty satoja jaksoja. Ohjelmien sisältämää taian määrää on mahdotonta laskea. Ensiesiintyminen tapahtui Ylen Kukkokiekuu-aamuohjelmassa 1988. Ensimmäinen Simon oma tv-sarja oli kuusiosainen Simosalabim, jonka ohjasi Eeli Aalto.


Maailmalla jääpalat sormien välissä
Simon ura lähti käyntiin Kouvolan taikapäiviltä vuonna 1983. Sinne nuori oululainen meni katsomaan, mitä etelän taikurit osaavat. Näiltä Suomen suurimmilta taikapäiviltä tulikin samalla reissulla taikuuden suomenmestaruus. Voitosta käynnistyi kilpaura, joka kesti yli 15 vuotta. Matkan varrelta kertyneet mitalit rohkaisivat jatkamaan aina isompiin mittelöihin. Simo onkin voittanut taikuuden MM-kisoista niin pronssia, hopeaa kuin kultaakin.
En osaa pelätä kilpailua tai suoraa lähetystä. Otan semmosen tempun, mitä en ole koskaan aiemmin tehnyt yleisön edessä.
Simo Aalto
Kolmen vuoden välein järjestettyjen MM-kisojen mitalin kirkastaminen pronssista hopean kautta kultaan oli rankka työrupeama, eikä lopputulos ollut lainkaan varma. Simo uhkasi jättää kilpailut jo vuoden 1997 hopeaan. Kirsti Aalto kannusti puolisoaan jatkamaan, jotta Simoa ei jäisi vaivaamaan, miten kisassa olisi käynyt. Kannatti yrittää, sillä Lissabonissa vuonna 2000 järjestetyssä kisassa tuli se kirkkain mitali.
MM-ohjelmassaan Simo taikoi muun muassa jääpaloja sormien väliin. Ennen kuin jääpaloja pääsi taikomaan, tarvittiin temppu arkkupakastimen kuljettamiseksi Suomesta Lissaboniin. Pakastin kulki hyvin lentomatkan ajan, mutta lentokentältä pakastimelle ei meinannut löytyä kuljettajaa. Lopulta Simo ja Kirsti saivat taksin suostuteltua ottamaan pakastimen katolleen.
Kilpailutempun pitää olla luova ja omaperäinen. Lisäksi teknisen osaamisen tulee olla kunnossa, tärkeää on myös esiintymistaito, viihdyttävyys ja maaginen ilmapiiri. Simo on tunnollinen harjoittelija ja Kirsti hoitaa sitten jännittämisen. Maailmanmestaruus voiton jälkeen Kirsti pyysi, että kilpaileminen saisi jäädä. Taikuuden korkein kilpailu sijoitus oli saavutettu ja oli myös jännitetty tarpeeksi.

Kirsti rauhoittaa ja Simo villitsee maailman parasta yleisöä
Simo ja Kirsti tapasivat ensimmäisen kerran alakouluikäisinä, pussailivatkin jo silloin vähän. Elämä tuli kuitenkin väliin, mutta pariskunta löysi toisensa uudelleen kolmissakymmenissä. Sen jälkeen Simo ja Kirsti ovat jakaneet arjen ja taian. He ovat kiertäneet Suomea ja maailmaa taikoen ja esiintyen. Simo on ollut aina lavalla oma itsensä, kaikkine hassuine puolineen. Tätä hän pitää pitkän uransa salaisuutena.
Lapset luulee, että olen Simon äiti.
Kirsti Aalto
Aalloilla on selkeä jako, Simo esiintyy ja viihdyttää ja Kirsti hoitaa käytännön asioita. Taikurin avustajana käytännön asiat ovat toki välillä hieman erilaisia, kuten undulaattien kuljetus pois lavalta tikun nokassa. Kirsti esiintyy vain sen verran kuin tarvitsee ja kiertueilla hän hoitaa kulisseista myös äänentoiston, musiikin ja valot.
Kirstin mukana esityksiin tuli sadun ja illuusion elementtejä. Lapset pitivät ruudussa vähäpuheista Kirstiä toisinaan myös mykkänä. Simon lapset taas kokevat vertaisenaan. koska esiintyessään hän on vähän kuin lapsi. Kun eteen tulee jokin ongelma huudetaan yhdessä Kirstiä apuun. Tämä dynamiikka näyttää lapsille helposti siltä, että Kirsti on Simon äiti.
Taikuudessa kiinnostaa se, että voi tuottaa ja tuoda iloa ihmisille.
Simo Aalto
Simon mukaan lapsille esiintyminen ei ole ollut erityisen suunniteltua, mutta heistä taikuri on saanut maailman parhaan yleisön. Simo kyllä taikoo myös aikuisille. Aikuisille taikoessa Simo haluaa antaa heille takaisin sen ihmeen ja ilon, mikä on lapsena koettu.


Taikasana, jolla undulaatit ilmestyvät hihasta ja kanit laatikosta
Jokeri pokeri box ei ollut Simon ensimmäinen taikasana. Pitkään käytössä oli simosalabim, mutta eräällä päiväkotikeikalla yleisöstä huudettiin ”jokeri pokeri box”. Lausahdus lähti heti elämään Simon mukana. Jokeri Pokeri boxissa on hauska rytmi ja se on myös hauska sanoa. Niin hauska, että välillä lapset kutsuvat Simoa Jokeri Pokeri Boxiksi.

Välillä taikatempuissa on mukana eläimiä. Aalloilla onkin ollut kotona pieni eläintarha. Taikatemppuihin helpommin koulutettavia eläimiä ovat miellyttämisenhaluiset villakoirat ja rauhalliset kanit. Haastavimpia ovat undulaatit. Niiden kanssa pitää opetella ensin puoli vuotta sitä, että ne uskaltavat tulla kädelle. Siitä on kuitenkin pitkä matka temppuihin. Kissakin Simon showssa on nähty, mutta se oli hankalin koulutettava. Papukaijan kanssa ongelmaksi muodostui mustasukkaisuus. Roope-niminen papukaija ei tykännyt, että Kirsti tuli Simon viereen.
Aaltojen eläinhulluus oli pahimmillaan Simon taikateltan aikaan. Sarjan ohjaaja Ulpu Tolonen kyseli, mitä uusia eläimiä teillä nyt on ja Simo vastasi, että kana. Sen sanottuaan Simo alkoi vasta miettiä, mistä kanan hankkisi.

Parhaimmillaan tai pahimmillaan Aalloilla oli 32 lemmikkiä. Eläimiä oli niin paljon, että niille oli kotona oma kerros. Eläimiä oli paljon hoidettavaksi, mutta aivan liian paljon kiertueella mukana kuljetettavaksi. Onneksi Aaltojen lapset asuivat tuohon aikaan vielä kotona ja huolehtivat kotiin jääneistä eläimistä. Tänä päivänä tilanne on rauhoittunut, koska lemmikin hoitajat ovat kasvaneet aikuisiksi ja eläimiä voi olla vain sen verran, että ne kulkevat kiertueella mukana.
Ollaan oltu onnekkaita, että ollaan saatu tehdä ja hämmästyttää.
Simo ja Kirsti Aalto
Simon taikomisessa näkyy rakkaus tekemiseen, sekä halu tuottaa iloa lapsille ja aikuisille, koko perheelle. Kun esiintyjä nauttii esiintymisestä, niin yleisökin nauttii. Mestaruuksista huolimatta taikurin paras palkinto on hyvä keikka.
