Parlamentaarinen päätöksenteko turvaa Ylen riippumattomuutta
Pitkäjänteinen ja yhteisymmärryksessä tapahtuva päätöksenteko on perusta, jonka varaan Ylen riippumattomuus, luotettavuus ja tasapuolisuus rakentuvat.
Perjantaina 16.6.2023 julkaistussa hallitusohjelmassa todetaan, että Yleä koskevista asioista linjataan parlamentaarisesti, eli kaikkien eduskuntapuolueiden kesken. Hallitusohjelman mukaan hallitus perustaa parlamentaarisen työryhmän arvioimaan mm. Yleisradion rahoitusta, tehtäviä ja suhdetta kaupalliseen mediaan. Työryhmän on annettava raporttinsa kevätistuntokauden 2024 loppuun mennessä.
”On tärkeää, että jatkossakin Yleä koskevista asioista sovitaan yhdessä kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa parlamentaarisessa työryhmässä. Pitkäjänteinen ja yhteisymmärryksessä tapahtuva päätöksenteko on perusta, jonka varaan Ylen riippumattomuus, luotettavuus ja tasapuolisuus rakentuvat”, sanoo Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.
”Mediankäytön muutos kiihtyy, ja globaalit teknologiajätit kiihdyttävät sitä entisestään. Ylen velvollisuus on olla kaikkien suomalaisten saavutettavissa. On ehdottoman tärkeää, että Ylellä säilyvät kyky ja mahdollisuudet toimia muuttuvassa maailmassa niin, että se voi jatkossakin tavoittaa eri tavoilla mediaa käyttävät suomalaiset”, toteaa Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen.
Ylen tehtävää ja rahoitusta on arvioinut viime vuosina useampi parlamentaarinen työryhmä. Vuonna 2016 ns. Satosen työryhmä edellytti Yleisradion lisäämään ostoja kotimaisilta ja eurooppalaisilta tuottajilta. Elokuussa 2022 Yle-lakia täsmennettiin tekstimuotoisten sisältöjen osalta.