Hyppää pääsisältöön

Elävä arkisto

”Herätä minut ennen kuin menet, menet” – George Michaelin musiikkivideoita Ylen arkistoista

Päivitetty 28.06.2023 10:53.
George Michael oli toinen puolisko Wham!-yhtyeestä. Hittiduon Wake Me Up Before You Go-Go kuultiin Hittimittarissa. - Toista Yle Areenassa

Laulaja George Michaelin syntymästä tulee kesällä 2023 kuluneeksi 60 vuotta. Musiikkivideoita miehen uralta on nähty Ylen ohjelmissa aina Wham!-yhtyeen kulta-ajoilta asti.

George Michael (Georgios Kyriacos Panayiotou) syntyi Lontoossa 25. kesäkuuta vuonna 1963.

Laulaja nousi maailmanmaineeseen 1980-luvulla Wham!-yhtyeessä. Hän muodosti suositun duon yhdessä Andrew Ridgeleyn kanssa. Miehet olivat nuoruudenystäviä.

Wham! levytti Make It Big-läpimurtolevylleen hitit ”Wake Me Up Before You Go-Go” (1984) ja ”Everything She Wants” (1984). Kappaleista ensimmäinen kuultiin ja nähtiin tuoreeltaan Ylen Hittimittari-ohjelmassa. Ohjelmasarjan juontaja Timo T. A. Mikkonen juonsi ilohenkisen rallin omalla peittelemättömällä tyylillään.

Herätä minut ennen kuin menet, menet. Tai ainakin sinne päin.

Timo T. A. Mikkonen Hittimittarissa Wake Me Up Before You Go-Go -kappaleen juonnossa 1984
Wham!: Everything She Wants. Esitetty ohjelmassa Musiikki-tv. Juontajana Hanna Pakarinen. - Toista Yle Areenassa

Whamin tunnetuin ja soitetuin kappale lienee kuitenkin jouluisin radioissa ja soittolistoilla soiva ”Last Christmas” (1984).

Balladi on saanut vuosien aikana erikoisen aseman: joulukuun alussa humoristisesti julistettava Whamageddon kehottaa ihmisiä välttelemään laulua mahdollisimman pitkään. Vitsi on siinä, että kappale soi joulun aikaan niin usein, joten parikin päivää ilman sen kuulemista luetaan jo oikein hyväksi suoritukseksi.

Wham!: Last Christmas. Esitetty ohjelmassa Musiikki-tv. - Toista Yle Areenassa

Joulun aikana pyörii se Last Christmas, meidän äidin lempibiisi, mie alan olee jo aika kypsä siihen.

Hanna Pakarinen Musiikki-tv:ssä Everything She Wants -kappaleen juonnon yhteydessä 2007

Sooloura oli menestys, elämä välillä kuoppaista

Wham!: Careless Whisper. Kappale muistetaan myös George Michaelin myöhemmältä soolouralta. Esitetty ohjelmassa Rockstop!. Juontajana Heli Nevakare. - Toista Yle Areenassa

Wham!-duon jälkeen Michael lähti soolouralle, joka osoittautui suureksi menestykseksi. Tarttuvien hittien sekä tyylitajuisten konserttien ansiosta hän oli 1990-luvulla yksi maailman suurimmista ja seuratuimmista poptähdistä.

Miehen suurimpiin hitteihin lukeutui mm. ”Careless Whisper”, joka oli sekin julkaistu jo Whamin Make It Big -albumilla.

Ylellä kappale kuultiin osana Rockstop-ohjelman neljättä esitysvuotta. Musiikkivideon juonnossa Heli Nevakare viittasi myös Michaelin uran haasteisiin: laulaja kärsi ajoittain kovista paineista ja lääkitsi itseään laittomilla huumausaineilla. Vuonna 1990 hän oli hetkellisesti vetäytynyt kokonaan julkisuudesta.

George Michael: I Want Your Sex. Esitetty ohjelmassa Rockstop!. - Toista Yle Areenassa

Seksi on aina myynyt eikä George Michael sitä kierrellyt. Rakastelu ja rakkaus olivat usein aiheena miehen tanssikappaleissa. Välillä itse asiaa vain sivuttiin tai se kätkettiin tulkintojen taakse.

Toisaalta vaikkapa kappale ”I Want Your Sex” ei jätä juuri mitään arvailuiden varaan.

George Michael: Older. Esitetty ohjelmassa Lista TOP 40. - Toista Yle Areenassa

Musiikin lisäksi komean laulajan ihmissuhteet kiinnostivat läpi miehen uran. Jo 1980-luvulla keltainen lehdistö tarkkaili hanakasti Michaelin seuralaisia ja hänet yhdistettiin milloin kehenkin huippumalliin tai julkkikseen.

Michael ilmoitti julkisesti olevansa homo vuonna 1998. Muissa yhteyksissä hän kuitenkin painotti olevansa biseksuaali ja määrittelevänsä omaa seksuaalisuuttaan sen perusteella, kehen oli rakastunut.

Laulaja oli musiikkiuransa lisäksi näkyvä LGBT-aktivisti ja teki paljon hyväntekeväisyystyötä. Michael levitti monessa tilanteessa tietoisuutta AIDSista ja HIV-viruksesta sekä keräsi rahoitusta sairauden tutkimiseen.

George Michael: Outside. Esitetty ohjelmassa Lista TOP 40. - Toista Yle Areenassa

Laulaja oli uransa aikana otsikoissa myös siveys- ja huumausainerikoksista. Hän sai tuomion julkisesta sukupuolisiveellisyyden loukkaamisesta ja tuomittiin pariksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen ajettuaan autoa kannabiksen vaikutuksen alaisena.

George Michael: Too Funky. Esitetty ohjelmassa Musiikki-tv: Klassikot. - Toista Yle Areenassa

George Michael kuoli joulupäivänä Lontoossa vuonna 2016. Hän oli kärsinyt vuosien ajan terveysongelmista. Michael oli kuollessaan 53-vuotias.

Dokumentti ja live-keikka Lontoosta katsottavissa Areenassa

George Michael - artistin muotokuva - Toista Yle Areenassa
Ohjelma ei ole enää saatavilla
George Michael - Live in London 2008 - Toista Yle Areenassa (Ohjelma ei ole enää saatavilla)