Radion Juhannuskirkon musiikissa häivähtelevät suven ihanuus, rauha ja toivo
Kesäisessä radiojumalanpalveluksessa kaikuu Suvivirsi. Harmonikkataiteilija Henna-Maija Kukin soitto tuo rentoa juhannustunnelmaa.
Radiojumalanpalveluksena Yle Radio1:llä kuullaan juhannuspäivänä lauantaina 24.6. klo 10 Juhannuskirkko Viikin kirkosta Helsingin Malmin seurakunnasta.
- Viikin kirkossa istutaan kuin suomalaisessa metsässä: Kuuset humisevat ympärillä niin kirkon seinissä, kattopalkistossa kuin lattiassakin. Haapapuiset istuimet, hieman tammea alttaritaulussa, kuvailee Malmin seurakunnan kanttori Mari Torri-Tuominen, joka on mukana toteuttamassa juhannuksen suoraa radiojumalanpalvelusta.
– Ulkopuolelta Viikin kirkko on verhoiltu kokonaan haapapaanuilla, jotka ovat harmaantuneet hopeisiksi vuodesta 2005 alkaen. Kirkkosalin eteläisen sivun ikkunoista avautuu näkymä Viikin niityille ja pikku lammikolle, ja kurkottaen vielä pidemmälle; yliopiston tutkimustilan pelloille ja lehmälaitumille, sekä hevostilan ratsukoihin. Varsin perinteinen suomalainen näkymä siis, Torri-Tuominen kertoo.
Suvivirsi kuuluu juhannukseen
Juhannuspäivän jumalanpalveluksessa on mukana perinteistä musiikkia suvivirsineen.
– Harmonikkataiteilija Henna-Maija Kuki soittaa myös omaa musiikkiaan, ja lopussa kuullaan melodioita Konsta Jylhältä.
Juhannus-kuoro on ns. kolmen kerran kuoro, joka on harjoitellut nimensä mukaisesti kolme kertaa.
– Musiikilla ja ylipäätään tässä jumalanpalveluksessa haluamme välittää juhannukseen liittyen valoa, suven ihanuutta, perinteiden häivähdyksiä; mutta myös ajatuksia edelläkävijöistä sekä sanoja rauhasta ja toivosta, kanttori Torri-Tuominen valottaa.
Liturgina juhannuksen radiojumalanpalveluksessa on pastori Anni Paukkala-Toivonen. Saarnan pitää Malmin seurakunnan kasvatuksen johtaja Minna Karas. Tekstinlukijana toimii Anna Oksanen. Kanttoreina ovat Timo Olli ja Mari Torri-Tuominen. Lauluryhmä Juhannus musisoi ja Henna-Maija Kuki soittaa harmonikkaa ja laulaa.
Virret: 571:1-3; 135; 572; 949; 571:4-6. Yhteislauluna Uskontunnustuslaulu
Kuoron laulut:
Kesäaamu, säv. Petri Laaksonen, san. Anna-Mari Kaskinen
Kaikki odotus ja kaipaus täyttyy, säv. Petri Laaksonen, san. Anna-Mari Kaskinen
Mestaripiirros, säv. Knipi, san. Mariska
Juhannuksen Johannes, säv. Anna-Liisa Haunio, san. Anna-Mari Kaskinen
Muu musiikki:
Rauha, säv. Henna-Maija Kuki
Konstan parempi valssi, säv. Konsta Jylhä
Juhannuskirkko la 24.6. klo 10 Yle Radio 1 ja Areenassa
