Hyppää pääsisältöön

Lapset

Puuhailukylä innostaa lapsia luovuuteen

Neljä paperista animaatiohahmoa seisoo kuvassa.
Kuva: Pikku Kakkonen / Yle

Puuhailukylän (Pop Paper City) ovat askarrelleet sen asukkaat, itsekin paperiset kaverit Topi, Metti, Miimi, Sipe, Tuure ja Hilma.

Ystävykset elävät maailmassa, jossa luova askartelu on arkipäivää. Puuhailukylässä ei paperi lopu kesken.

Paperista on tehty paitsi kylän asukkaat ja rakennukset, niin myös koko ympäröivä maailma.

Ystävykset tutkivat ympäristöään aina vedenalaisista maisemista avaruuteen asti. Heidän seikkailuissaan kohtaamansa ongelmatkin ratkaistaan rakentamalla paperista jotain aivan uutta.

Puuhailukylä - Toista Yle Areenassa

Puuhailukylän kiehtovaan maailmaan tutustuessaan voi lapsikin innostua kokeilemaan luovuuttaan. Jaksoissa tehtävien askartelujen ainekset on yritetty valita niin, että ne voisivat löytyä jokaiselta kotoa.

Brittiläisen 3D-animaation suomalaisina ääninä ovat Anni-Maija Koskinen, Emma Louhivuori, Hanna Mönkäre ja Eero Ojala. Sarjan on suomentanut Tatu Tiihonen.

Lisää aiheesta Yle Areenassa