Voiko yo-kirjoituksista ottaa sairauslomaa? Ylioppilaskirjoitukset piilottavat sisälleen uupumisvaaran – opo kertoo, miten tunnistaa oman jaksamisen rajat
Kirjoituksiin valmistautuminen vaatii kovaa työtä. Jos oma jaksaminen on koetuksella entuudestaan, ylioppilaskirjoitusten aikana uupuminen saattaa korostua.
Oppimistyypit-juttusarjassa käsittelemme opiskeluun liittyviä haasteita.
Vuoden 2021 kouluterveyskyselyn tuloksissa lukion ensimmäisen ja toisen luokan opiskelijoista yli 20 prosenttia kokee koulu-uupumusta. Toisin sanoen koulun käytävällä joka viides vastaan kävelevä opiskelija on uupunut.
Ylioppilaskirjoitukset kuormittavat jo valmiiksi uupunutta opiskelijaa. Miten tunnistaa oma uupumus, ja milloin on aika sanoa, että nyt ei ole oikea aika kirjoittaa? Opinto-ohjaaja Maria Jauhiainen antaa vinkkejä, miten toimia.
Miten tunnistaa oman jaksamisen rajat?
Jos opiskelu etenee tahmaisesti, on syytä pysähtyä hetkeksi ja tunnustella, miltä kehossa kuulostaa. Jauhiainen kertoo, että omia tuntemuksia on hyvä oppia nimeämään, vaikka joskus oman jaksamisen kuuntelu onkin ruuhkaisen oloista.
– Jos ei enää kuule iloisia ajatuksia sisältään, se on luultavasti merkki olon heikentymisestä, Jauhiainen tiivistää.
Jauhiainen itse käyttää tunneharjoitusta, jossa ohjauskeskustelu alussa kartoitetaan kolme päälimmäistä tunnetta. Jos tunteiden nimeämisessä on ongelmia, voi käyttää netistä löytyviä tunnekortteja, joilla on listaus erilaisista tunteista. Niitä lueskelemalla voi kerätä parhaiten sopivat tunteet ylös ja katsoa, miltä oma tunnekuvasto näyttää.
Jauhiainen kertoo, että oman jaksamisen rajat paukkuvat, kun tunnistaa omasta olostaan seuraavia merkkejä: nukahtamisvaikeudet, heräily keskellä yötä tai toisaalta vain jatkuva väsymyksen tunne ja energiavahe kavereiden kanssa tai harrastuksissa.
Jaksamisen rajoista kannattaa puhua omalle opolle, kuraattorille tai opettajalle.
Miten tunnistaa ahdistus opiskellessa?
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan 4–11 prosenttia nuorista kärsii jonkinasteisesta ahdistuksesta. Opiskeluympäristössä ja paineen alla työskentelyssä ahdistus voi ilmetä liiallisena stressaamisena ja vaikeutena rentoutua. Jauhiaisen mukaan ylioppilaskirjoituksiin lukiessa, ahdistuneisuus voi ilmetä siten, että juuri opiskeltu asia ei meinaa jäädä päähän. Jos huomaa, että lukeminen valuu hukkaan, on syytä kääntyä ammattilaisen puoleen.
Onko nyt oikea aika kirjoittaa?
– ”Onko minusta juuri nyt siihen?”, ”Jaksanko oikeasti kirjoittaa?” ovat päälimmäiset kysymykset, jotka on syytä kysyä itseltään. On rohkeaa myöntää itselleen, jos nyt ei vaan jaksa. Toisaalta myöntämällä asian voi olla positiivisia vaikutuksia tulevaisuuden kannalta, Jauhiainen kertoo.
Jauhiainen muistuttaa, että isojen kysymysten kanssa ei tarvitse jäädä yksin, vaan niiden kanssa voi kääntyä opinto-ohjaajan, koulupsykologin tai kuraattorin puoleen. Oleellista on, että ne sanotaan ääneen.
– Jo se, että omat tunteet ja ajatukset saa sanoitettua saattaa selvittää kokonaiskuvaa siitä, mikä on paras ratkaisu kirjoitusten suhteen, Jauhiainen lisää.
Kirjoitukset odottavat
Jos kirjoituksiin on jo ilmoittautunut, mutta kärsit mielenterveyden häiriöistä voit kysyä lääkäriltäsi todistusta, jolla aiempi ilmoittautumisesi voidaan mahdollisesti mitätöidä. Valitettavasti ylioppilaskirjoituksista ei voi ottaa varsinaista sairauslomaa, mutta voit kysyä hyvissä ajoin opinto-ohjaajaltasi, josko kohdallesi voitaisiin harkita erityisjärjestelyitä, kuten omaa tilaa tai pidennettyä kirjoitusaikaa. Tällöin lupa anotaan Ylioppilastutkintolautakunnalta.
Jauhiainen muistuttaa, että kirjoituksia on mahdollisuus käydä korottamassa jos niistä tullut tulos ei miellytä, ja tällöin voit mahdollisesti saada lisäaikaa lukemiselle.
18-vuotiasta Saaraa väsyttää ajatuskin ylppäreihin lukemisesta ja kouluun meneminen on vähentynyt. Saara kokee olevansa yksin ja ahdistuu helposti seurassa. Saaran toiveena on valmistua ylioppilaaksi. Arvosanoille hän ei ole asettanut tavoitetta. Tulevaisuuden suunnitelmia Saaralla ei ole, vaikka toivoo, että voisi muuttaa jossain vaiheessa pois kotoa. Katso video.
Lue lisää ylioppilaskirjoituksista ja stressinhallinnasta:
Lukihäiriö, vaikea elämäntilanne tai sairastuminen – Erityisjärjestelyjä myönnetään eri syistä
Näin asetat sinulle sopivat opiskelutavoitteet
Testaa kolme rentoutumisharjoitusta