Uuden Musiikin Kilpailu 2024:n biisihaku käyntiin: kuka on Käärijän seuraaja?
Ylen Uuden Musiikin Kilpailun uusi kausi alkoi virallisesti tänään. Upean edelliskauden seuraajia haetaan tällä viikolla avoimessa biisikilpailussa. Kaikki musiikintekijät voivat hakea mukaan UMK:hon kisaama seuraavan euroviisuedustajan paikasta 21.–24.8.
UMK on Suomen suurin musiikkishow, joka kuljettaa voittajansa kotimaisen miljoonayleisön luota satojen miljoonien katsojien eteen Euroviisuihin, maailman suurimpaan musiikkiviihdeohjelmaan. Seuraavat Euroviisut järjestetään toukokuussa 2024 Ruotsin Malmössä.
UMK:n biisi- ja artistivalinnoista vastaa aikaisempien kausien tapaan musiikin ammattilaisista koostuva raati, jonka puheenjohtajana toimii YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakanen. Hakeminen tapahtuu lomakkeella, joka löytyy osoitteesta yle.fi/umk. Sivuilta löytyvät myös kilpailun säännöt suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Haku alkaa tänään 21.8. klo 8.00 ja päättyy 24.8. klo 23.59. Kaikkiin hakijoihin ollaan yhteydessä viimeistään lokakuun aikana.
UMK:n kautta kilpailevat artistit pääsevät edistämään uraansa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Käärijän Cha Cha Cha:sta tuli kaikkien aikojen nopeimmin striimaava suomenkielinen biisi, joka on juuri ylittänyt 100 miljoonan kuuntelukerran rajan Spotifyssä. Lukuisat muutkin artistit ovat nousseet suureen suosioon UMK:n kautta.
”Kiinnostus UMK:ta kohtaan niin yleisön kuin artistienkin keskuudessa on kasvanut vuosi vuodelta ja viime kauden Käärijä-ilmiö nostatti huuman ennennäkemättömän korkealle”, UMK-raadin puheenjohtaja Tapio Hakanen sanoo. ”UMK:n aseman todistaa se, että suuri osa viime vuosien suurimmista suomalaisista musiikki-ilmiöistä ja hiteistä on tullut tämän avoimen biisikisan kautta. UMK ei ole pelkästään isojen artistien tai levy-yhtiöiden kenttä vaan joka vuosi mukana on ollut hienoja indie- ja pienlevy-yhtiöiden artisteja. Pian nähdään, kuka on Suomen seuraava Erika Vikman, Blind Channel, BESS, KUUMAA tai Käärijä. Biisi aidosti ratkaisee eli nyt kannattaa hakea mukaan!” Hakanen jatkaa.
UMK24-kilpailu huipentuu helmikuussa järjestettävään UMK-tapahtumaan, jonka tarkka ajankohta ja paikka julkistetaan lähikuukausien aikana.