Uutiset tekevät ukrainalaissäveltäjä Anna Korsunin sävellyksestä aina ajankohtaisen
Säveltäjä Anna Korsun elää miltei nomadin tavoin: hän on asunut ja työskennellyt Saksassa yli kymmenen vuoden ajan, mutta pysyvää kotia ei ole vielä missään. Korsunin elämä siirtyy matkalaukuissa taiteilijaresidenssistä toiseen.
Ukrainan tilanne on luonnollisesti ollut Anna Korsunille suuri huolenaihe. Onneksi hänen perheensä pääsi turvaan Saksaan reilu vuosi sitten. Ukrainassa on kuitenkin edelleen ystäviä ja muita läheisiä.
– Olemme jatkuvasti yhteydessä ja rukoilen heidän puolestaan, että he ovat turvassa.
Anna Korsun
Anna Korsun on yksi kuudesta säveltäjästä, jolta Musiikin aika -festivaali yhdessä englantilaisen Huddersfieldin nykymusiikkijuhlan kanssa tilasi kantaaottavan teoksen kesälle 2023.
Vuonna -86 syntynyt Anna Korsun on menestynyt hyvin säveltäjänä: takana on jo monia palkintoja ja tilausteoksia. Hänen musiikkinsa on saanut jalansijaa erityisesti Keski-Euroopassa.
Tällä kertaa hän kuitenkin epäröi tovin ennen kuin päätti ottaa sävellystilauksen vastaan. Uusien teosten tuli nimittäin lomittua Hans Werner Henzen Voices-laulujen väliin.
– En ollut varma miten musiikkini istuisi Henzen teoksen musiikilliseen ja poliittiseen kontekstiin.
Toiseksi esteeksi oli muodostua se tosiasia, että Anna Korsun käyttää sävellyksissään tekstejä todella harvoin. Anna Korsunille oli tärkeää, että teos olisi ajankohtainen mutta yhteen tekstiin hän ei kuitenkaan halunnut sitoutua.
Ratkaisu löytyi arjesta. Kuten niin moni muukin, myös Anna aloittaa päivänsä katsomalla uutiset puhelimestaan.

Anna kertoo kuinka keksi käyttää teoksessaan uutisia
Korsunin teoksessa muusikot lukevat ja kuiskaavat ääneen tärkeiksi kokemiaan päivän uutisia – kukin äidinkielellään. He myös soittavat valitsemiaan uutisklippejä kännyköiltään. Niillä kaikilla on merkittävä rooli säveltäjän luomassa kokonaisuudessa.
Musiikin aika -festivaalilla teoksen esitti London Sinfonietta. Niinpä Viitasaarella Haamu-teoksessa kuultiin enimmäkseen englanniksi luettuja uutisia mutta myös hollantia, saksaa ja ranskaa. Kielten valikoima vaihtelee siis esittäjien mukaan ja teos kuulostaa aina hiukan erilaiselta ja uudelta.
Rakastan musiikkia juuri sen abstraktin luonteen takia. Silloin jokainen kuuntelija voi tulkita teoksen omalla tavallaan
Anna Korsun
Monien taiteilijoiden tavoin myös Anna Korsun toivoo, että hänen musiikillaan on yhteiskunnallista merkitystä. Säveltäjälle sen toteuttaminen voi olla vaikeampaa kuin kuvataiteilijalle tai kirjailijalle, jotka voivat vaikuttaa konkreettisten teosten kuten kuvien tai kirjojen kautta.
– Rakastan musiikkia juuri sen abstraktin luonteen takia. Silloin jokainen kuuntelija voi tulkita teoksen omalla tavallaan. Säveltäjänä on mielenkiintoista kuulla eri taustoista tulevien ihmisten palautetta.
Anna Korsun ei kuitenkaan elä tyhjiössä. Maailman tapahtumat vaikuttavat hänen sävellystyöhönsä. Useimmiten vaikutus on alitajuista, Korsun sanoo, eikä hän tiedä ennakkoon, kuinka se ilmenee musiikissa
Ensimmäinen teos, jonka Korsun sävelsi Venäjän Ukrainan hyökkäyksen jälkeen, oli In the cage jousikvartetille ja cembalolle. Siinä jousisoittajat asetettiin fyysiseen häkkiin, jota käytettiin myös objektina, jonka sisältä he soittivat ja huusivat.
– Ehkä tätä voi pitää esimerkkinä musiikin ulkopuolisesta vaikutuksesta vaikka varsinaisia tarinoita en sävellyksissäni käytäkään.
Musiikin aika -festivaali
Hans Werner Henze (1926-2012): Voices
Anna Korsunin Haamu esitetään Yle Radio 1:ssä ja Areenassa Ajassa soi -ohjelmassa 7.9. klo 19.02. Konserttitaltiossa soivat myös muut Nykymusiikki ottaa kantaa -artikkelisarjan teokset yhdessä Hans Werner Henzen Voices-sarjan kanssa.
Ajassa soi - Nykymusiikki ottaa kantaa kuunneltavissa Yle Areenassa 7.10.2023 saakka.