Yle vastaa: Yle Joensuun toimitus elää ja voi hyvin
Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastauksia ja oikaisuja. Tämä vastaus on lähetetty Karjalaiselle 8.9.2023.
Sanomalehti Karjalaisen mielipidepalstalla on viime päivinä esitetty väitteitä Yle Joensuun toimituksen alasajosta ja radiotoiminnan siirtämisestä Kuopioon.
Yle Joensuun toimitus elää ja voi hyvin tehden päivittäin sisältöjä sekä radiolähetyksiin, Ylen verkkosivustolle että tv-uutisiin. Joensuussa on viitisentoista journalismin ammattilaista, joiden sisällöt keskittyvät Pohjois-Karjalaa koskeviin paikallisiin aiheisiin ja toisaalta isompien ilmiöiden selvittämiseen. Seuraamme aktiivisesti muun muassa itärajaan liittyvää keskustelua ja toimintaa.
Teemme sisältöjä oman alueemme asiakkaille, mutta haluamme myös, että itäsuomalaisia aiheita ja ilmiöitä saadaan esiin myös valtakunnallisesti. Aluetoimitusverkosto eri puolilta maata tekee töitä sen eteen, että koko Suomi näkyisi Ylen eri uutisalustoilla. Ihmiset kuluttavat uutisia yhä useammin erilaisilla digialustoilla ja me haluamme uutisemme tätä kautta mahdollisimman laajalle yleisölle. Se on yksi syy siihen, miksi radiolähetyksiä tehdään koko Itä-Suomen alueelle. Muutoksen myötä siirrämme resurssia uutistyöhön.
Ylen alueelliset aamu- ja iltapäivälähetykset jatkavat kaikilla Ylen alueilla kesän jälkeen. Vastaava aamulähetysten yhdistäminen on tehty menestyksekkäästi jo alkuvuodesta 2023 Kaakkois-Suomessa ja aiempina vuosina on yhdistetty Hämeen, Lapin ja Pohjois-Suomen lähetykset. Myös Pirkanmaalla ja Uudellamaalla tehdään koko alueen yhteistä lähetystä.
Itä-Suomen lähetys kattaa Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueen. Sekä aamulla että iltapäivällä lähetyksellä on yksi juontaja ja sisältöjä tehdään kummastakin maakunnasta Joensuun ja Kuopion toimituksen voimin. Maakunnallisia radiouutisia on tarjolla 6.30 alkaen lähes tunnin välein.
Johanna Raatikainen
päällikkö, Yle Itä-Suomi