Viskilastissa olleen laivan haaksirikko johti yhteen brittielokuvan parhaiten kypsytetyistä komediaklassikoista
Viskiä, viskiä! oli kotikutoisen Ealing-studion ensimmäisiä täysosumia, ja seuraavien vuosien aikana pienestä studiosta kasvoi arkkityyppisen brittihuumorin maailmankuulu edustaja.
Englantilainen Ealing-studio nousi maailmanmaineeseen 1940–1950-lukujen taitteen komedioilla, joissa tiivistyi brittihuumorin syvin olemus aina mustista murhakomedioista nostalgisiin kotiseutuidylleihin. Parhaat Ealing-elokuvat olivat sekoitus peribrittiläisiä arvoja ja lempeää sentimentaalisuutta mutta yhdistettynä paikoin jopa julmaan piruiluun näiden samojen arvojen kustannuksella.
Sellainen oli myös Viskiä, viskiä! (Whisky Galore!/Tight Little Island, 1949), jonka ohjasi esikoiselokuvanaan Alexander Mackendrick. Se sai ensi-iltansa samassa kuussa kuin toinen kaikkein klassisin Ealing-komedia, Robert Hamerin ohjaama Kruunupäitä ja hyviä sydämiä (Teemalla 7.10.2023).
Mackendrick (1912–1993) oli merkittävin Ealingin riveistä noussut ohjaaja. Hän syntyi Yhdysvalloissa ja varttui Skotlannissa, ja tästä ehkä juontui Mackendrickin kyky sekä ymmärtää brittiläisyyttä että nauraa sen huvittaville piirteille. Mackendrick teki Ealingille myös klassikot Mies valkoisessa puvussa ja Naisentappajat ja sitten Hollywoodissa mestariteoksen Menestyksen huuma, mutta ura hieman hiipui 1960-luvulla, jonka lopulla hän siirtyi elokuvan opetustehtäviin.
Viskiä, viskiä! sijoittuu syrjäiselle Hebridien saarelle toisen maailmansodan aikaan. Sota näkyy lähinnä säännöstelynä ja kodinturvajoukkojen harjoituksina, joista kummastakaan ei ole saarelaisille suurempaa harmia. Mutta sitten viskivarastot loppuvat ja saaren valtaa sanoin kuvaamaton synkkyys, joka jättää hymyä vain nuorten rakastavaisten kasvoille.
Odottamatta rahtilaiva ajaa karille saaren edustalla. Kun sen lastiksi paljastuu 50 000 laatikollista viskiä, saarelaiset ryntäävät ottamaan osansa ennen kuin laiva uppoaa ja viranomaiset saavat tilanteen hallintaan. Omatoimisia saarelaisia jahtaa englantilainen ulkopuolinen, kapteeni Waggett, joka joutuu jatkuvasti heidän nöyryyttämäkseen.
Omituista kyllä, Viskiä, viskiä perustuu tositapahtumaan. Vuonna 1941 rahtilaiva SS Politician upposi Hebrideillä, ja sen 22 000 viskilaatikon rahti katosi lähes kokonaan saarelaisten piiloihin. Paikallisia kodinturvajoukkoja komentanut kirjailija Compton Mackenzie käytti sitten näitä tapahtumia humoristisen romaanin pohjana. Elokuvaversiossa laivasta on tehty SS Cabinet Minister ja Mackenzie näyttelee sen kapteenia.
Viskiä, viskiä! on hilpeä saarelaisyhteisön kuvaus, mutta sen huumori sivaltelee myös purevasti skottilaisuutta, englantilaisuutta, byrokratiaa, armeijahenkeä, patriotismia, uskonnollisuutta ja perinteisiä perhearvoja. Parhaiden Ealing-filmien tapaan se on hyväntuulinen mutta epäkunnioittava, lämminhenkinen mutta anarkistinen, ja juuri tämä sekoitus tekee näistä elokuvista nautittavia myös nykyään. Kuvaavasti vuonna 2016 tehty uusi versio ja toisen studion tekemä jatko-osa Ei ohjuksia, vaan whiskyä! (Rockets Galore, 1958) eivät kumpikaan oikein toimi ilman tätä aitoa Ealing-henkeä.
Ealingin tarina oli alkanut jo vuonna 1938 ja kattoi kahdenkymmenen vuoden aikana lähes 100 elokuvaa. Vaikka studio tuli tunnetuksi näistä komedioistaan, teki se paljon muutakin sotaelokuvista rikosjännäreihin ja melodraamoihin. Vuonna 1955 BBC osti studiot ja käytti niitä 1990-luvulle asti. Tällä vuosituhannella Ealing on alkanut tehdä elokuvia taas omalla nimellään, ja sen perintöä ovat pitäneet yllä myös Coenin veljekset uudella versiollaan Naisentappajista.
Elokuvan sydämessä Eija Ahvo tavoittelee Ulko-Hebridien henkeä ja osallistuu sitten klassikkokomedian arviointiin Kari Kallioniemen ja Anna Möttölän kanssa.
